Huomasin jo ennen Pariisin matkaa, vai oliko se sen jälkeen, takkini kadonneen. Minulla ei ollut mitään mielikuvaa siitä, koska se oli hävinnyt, koska sinä aikana lämpö oli ollut melkoinen ja kuitenkin vaihteleva, lopputuloksena se, että se voisi olla läes missä vaan. Olin aikalailla varma, ettei se ollut Turussa jossain ollessamme syömässä Hanen ja Katriinan kanssa (mikä muuten oli tosi mukavaa, jos on jäänyt aiemmin mainitsematta), koska siellä oli lämmin. Sen sijaan en ollut varma monesta paikasta laitilassa. Jokseenkin mielettömältä tuntui ajatus, että olen kokenut ilman niin kylmäksi, että tarvitsen takkia menomatkalla, mutta sitten täysin tyytyväisenä tullut ilman sitä takaisin. Mutta, koska takkia ei mistään löytynyt, niin edellä mainittu mielettömyys oli ainoa vaihtoehto.
Kun sitten Riku muisti, että eläinlääkärin, fysioterapia-paikan, terveyskeskuksen, lounaspaikan ja eläinlääkärin lisäksi olimme myös olleet Raumalla syömässä, alkoi kuitenkin vaihtoehdot rajautua. Lounaspaikassa se ei ollut, eläinlääkäri oli kiinni, terveyskeskusta en uskonut enkä myöskään fysioterapiaa. Riku oli vakuuttunut Rauman satunnaisesta ravintolasta, johon päädyimme harhailemalla täysin suunnittelemattomasti pitkin Raumaa ajellen ja lisäksi toista reittiä takaisin tulleen.
Tästä huolimatta, vaihtoehtona toiselle jo unohtamalleni ikävälle hommalle, hän selvitti hyvin ansiokkaasti kyseisen kadun, jossa ravintola todennäköisesti oli, ravintolat kyseisellä kadulla ja niistä oikean ravintolan ruokalistaa katsomalla. Lopulta vain soitto sinne ja takki löytyi. Tänään käymme syömässä siellä ja haemme (toivon muistavani) takkini. Riku on hieno ihminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti