Lisää uutisia kissoista

Nöpö ja Töpö tai siis Tuho ja Täystuho, ihan miten vaan. Heräsin ja ne olivat sängyssäni tai siis ryntäsivät sinne. Ja sen jälkeen ryntäilivät aivan villisti pitkin sänkyä, mukaan ei lasketa sitä kulmaa, jossa Piki yritti nukkua ja sähisi pienille, jos ne lähelle tulivat. Oikeasti olin unohtanut, mitä kissanpennut tarkoittavat. Mikään ei ole enää kissaturvallista, joskin nämä keskittyvät enemmän toisiinsa ja toisen häntä on ihan paras lelu ikinä. Mutta ne leikkivät ja leikkivät ja leikkivät, kunnes vauhti lopahti täysin yhtäkkiä ja sitten ne nukkuivatkin kasassa (kirjaimellisesti) ihan pääni vieressä. Ilmeisesti hekin tykkäävät kaljusta =). He ovat sieviä, suloisia, ja ihan mahdottomia. Ja kuten Kiki, kun on hereillä niin hän oli täysin hereillä ja muuten hän nukkui. Nämä ovat ihan samanlaisia. Ja isot tuntuvat tyytyvän siihen, että tarkkailevat korkealta. Noella alkaa olla selkeitä stressin merkkejä. EHkä kuitenkin olimme hieman liian proaktiivisia. Saas nähdä. Kuitenkaan näitä ei uskalla jättäää yksin keskenään ihan vähään aikaan.

Nöpö ja Töpö (tai Täplä)

Eilen päädyimme heräteostosmaisesti hankkimaan kaksi uutta kissanpentua. Satu olihavainnut että meidän vanhemmat kissat muuttuivat yhä enemmän ja enemmän läheisyysriippuvaisiksi ja olivat jo jääneet naukumaan surkeasti ikkunaan Sadun lähtiessä asioille.
Tavattuamme Laitilan keskustassa löysimme K-kaupan ilmoitustaulult ailmoituksen kahdesta veljeksestä (juuri 8 viikkoa täyttävistä) jotka etsivät kotia. Kävimme heitä katsomassa ja kyllähän kissanpennulle on hirmuisen vaikea sanoa ei...
Toimme kaverit kotiin ja nimesimme ne alustavasti Nöpöksi (se jolla on kokonaan pinkki nenä) ja Töpöksi (se jolla on kaksi mustaa pilkkua sen pinkissä nenässä ja valkoinen hännänpää). Töpö sai kilpailevan nimen Täplä (koska Sadun mielestä Nöpö ja Töpö ovat liian lähellä toisiaan niinkuin Piki ja Kiki olivat).
Pienet pestiin ensi töikseen kun he saapuivat taloon ja sitten alkoikin tutustuminen ympäristöön ja kavereihin. Sekä Piki että Noki olivat epäluuloisia uusista tuttavuuksistaan, mutta Piki kyllä kävi nuuskimassa molempien nenät. Noki sähisi kun pikkukissa erehtyi katsomaan häntä silmiin, mutta muuten otti melko rennosti ja ainakin yksi hellyttävä kohtaaminen Noen ja (muistaakseni) Nöpön välillä illalla nähtiin.
Nukkumaanmennessämme molemmat pikkuiset tulivat nukkumaan minun jalkoihini, mutta kumpikaan iso kissa ei jäänyt sänkyyn (kävivät kuitenkin molemmat hakemassa iltasilityksiään). Yön aikana pikkuiset siirtyivät nukkumaan meidän väliimme ja olivat aamulla kuudelta kun tein lähtöä tänne Helsinkiin jo virkeinä liikkeellä.
Kuvia ei ole vielä tähän postiin liittää, mutta eiköhän niitä pian jonnekin ilmaannu... Veljekset tykkäävät leikkiä keskenään ja siten jättänevät vanhemmille kavereille enemmän omaa rauhaa kuin Kiki aikoinaan, mutta eivätköhän vanhuksetkin taas innostu opettamaan temppujaan nuorisolle :D
Muina asioina etelään on tullut talvi. Meillä on ainakin 10 senttiä lunta ja aamuisin pakkasta. Eilen sytytimme kynttilän Kikin haudalle ja ajattelemme että Kiki olisi ainakin tykännyt uusista kavereista. Eiköhän Noki ja Pikikin näihinkin kavereihin totu.

Kaljun ilot ja surut

Olen kauan miettinyt kaljua vaihtoehtona jatkuvalle hiusten tappelulle minua vastaan. Sitten yksi päivä kipujen ärsyttäessä tarpeeksi koin tarpeelliseksi tehdä jotain ja näin hiukset sitten lähtivät. Se helpottaa tiettyjä lääketieteellisiä juttuja omalla kohdallani, mutta olen myös kokenut sen varsin miellyttäväksi. Tämä on kuitenkin hieman päiväkohtaista. Ihan sileä pää on hyvin miellyttävä. Sitten tulee se hiekkapaperi-vaihe, joka ei ole kiva. Itse asiassa se on varsin ärsyttävä. Sen jälkeen tulee kuitenkin hiusten kasvaessa hyvin miellyttävä pehmeämpi sänki, jonka silittäminen on jopa terapeuttista ja lääketieteellisesti kannatettavaa. Mutta liian pitkäksi se ei saa tulla, jotta esim. kylmägeelin laittaminen ei enää onnistu helposti, saatika TNS. Mutta en tosissani valita. Suosittelen muillekin =).

Something completely different

Noki ja Piki ovat reagoineet selvästi kaverinsa menetykseen useilla tavoilla. Alussa oli sellainen etsintävaihe erityisesti Pikillä ja nyt on ollut valtava läheisyyskaipuu. Jos vain istuu jossain, niin aika vaarmasti saa kissan syliinsä. Noki jopa nukkui kaksi ensimmäistä yötä sängyssä, mikä on hyvin harvinaista. Noessa muutos läheisyyskipeyteen on ollut erityisen huomattavaa, Piki kun on aina ollut sellainen syliin hakeytyva otus. Kuitenkin pitää varmaan soittaa eläinlääkärille Pikistä, joka kovasti yrittää muuntautua karvattomaksi kissaksi alue kerrallaan (stressiä oletettavasti). Lisäksi teimme päätöksen kumota aiempi päätös pitää kissoja osittain ulkokissoina. Kyllähän se tuo aivan uuden ulottuvuuden heidän elämäänsä, kun he pääsevät toteuttamaan hyvin primaaleja vaistojaan, mutta kuten eräs rakas ystäväni sanoi, jos päästämme heidät ulos, on vain ajan kysymys ennen kuin saisimme vastaavia huonoja uutisia. Emme halua tätä, kun tiedämme kissojen voivan elää täysin tyytyväisinä myös sisäkissoina. Niin ne ajatukset muuttuvat, kun jokin jota ei tavallaan kuitenkaan uskonut omalle kohdalle osuvan, osuukin täysillä rauta kasilla takaraivoon. Kissat vielä kampanjoivat ulospääsyn puolesta kovasti ja herättävät aamuisin, mutta eiköhän se tästä.
Me sen sijaan... no välillä haikeasti, joskus itketään, mutta selviytymisstrategianamme on ollut "something completely different" eli teemme jotain aivan muuta ja annamme ajan hieman kulua ja viedä surulta sen terävimmän kärjen. Tämä alkoi perjantaina Rikun viedessä minut työmatkalleen Helsinkiin, koska ei uskaltanut minua yksin kotiinkaan jättää. Tein sitten peliäni, jonka ensimmäinen tapaaminen on ensi lauantaina muistaakseni ja kotimatkalla vuorossa oli talosuunnitelmat. Viikonlopun aikana olemme sitten saaneet viimeinkin sen &€%E#€"#% katon tehtyä, vaikka se vielä kaipaakin hieman korjausmaalausta paikoittain. Lisäksi teimme versio 1.0 suunnitelmat yläkerrasta, navetan kahdesta kerroksesta, pihasta ja alustavan ideakartan syöksyputkista ja salaojista. Lisäksi tv:llä, mastermindillä ja shakilla oli osa viikonlopussamme. Nyt jäin sitten taas kissojen kanssa kotiin, mutta peliä tosiaan tarvitsee kirjoittaa ja on paljon muutakin touhuamista ja se iänikuinen väitöskirja. Lisäksi ihastuttavaan naapuriin on alle kilometrin kävelymatka. Yrityksestä huolimatta haikeus ja suru vain välillä puskee läpi ja se on ihan ok sekin. Yritämme kuitenkin elää Kikin periaatteen mukaan: Juuri tässä ja juuri nyt, koe, näe, haista, tunne ja elä, sillä meillä on vain tämä hetki. Lisäksi hyvä sylitys on aina paikallaan =).

Kiitos teille

Kiitos teille rakkaat ihmiset, ystävät, perhe ja naapurit jotka olette lähettäneet osanottonne Kikin poismenon johdosta. On lohdullista tietää, että muutkin ovat huomanneet pienen rakkaan ystävämme suloisuuden ja ovat välittäneet hänestä. Jälleen kerran sitä huomaa, kuinka paljon rakkaita ihmisiä sitä itse asiassa on ympärillä ja se antaa uskoa sille, että kyllä elämä tästä jatkuu, tunti ja päivä kerrallaan.

Eteenpäin?

Tänään heräsin jälleen Noen ja Pikin yhteiskampanjaan päästä ulos, joten päästin heidät siitä huolimatta, että heräsin kahdesti itkien painajaisiin samasta asiasta. Tiedostan, että näitä kissoja ei voi enää ottaa pelkästään sisäkissoiksi, koska he ovat ulkona käymisen oppineet, mutta irti päästäminen on vaikeaa. En taida enää vain laittaa kaulapantoja kissoille ja sitten jatkaa muita tehtäviä ajattelematta Kikiä tai mahdollisuutta, ettei rakas ystävä palaa. Enkä saa päästäni niitä mielikuvia, joita eilen näin; niitä vahinkoja, jota rakkaalle ystävälle oli tullut, tai sitä tunnetta, joka oli, kun hänet laski hautaan, vaikka ei se enää Kiki ollutkaan.
Omat ajatukseni eroavat Rikun ajatuksista. En tiedä, mitä tapahtui, mutta en ymmärrä ihmistä, joka ajaa kissan yli pysähtymättä, oli kuinka kiire tahansa. Kikin olisi ainakin voinut siirtää tien sivuun ennen kuin se jää toisen auton alle ja meille olisi voitu kertoa ja vaikka jopa pyytää anteeksi. Täällä kuitenkin vaikuttaa olevan enemmän vallalla ajatus, etteivät kissat merkitse juurikaan mitään. Vihaan autoja, jotka ajavat niin todella lujaa tuosta ohi ja ensimmäistä kertaa alan miettiä tänne muuton mielekkyyttä. Ja olen ihan jäässä sisältä. Joskus jokaiselle tulee se viimeinen isku, josta ei enää toivu. Tällä hetkellä tuntuu, että se juuri osui ja upposi. Saa nähdä, miten tästä noustaan...

Rikun ajatuksia Kikin kuolemasta

Olin eilen Rovaniemellä puhumassa paikalle kokoontuneille 12 kunnan ja 2 sairaanhoitopiirin edustajille, yhteensä 46 henkilölle, kansallisten sähköisten terveyspalvelujen käyttöönoton aikataulusta ja haasteista. Puheenvuoroni päättyi 13:45 jolloin kuuntelin puhelinvastaajaviestini ja sain tietää Kikin kuolemasta. Soitto Sadulle heti perään ja surutyö voi alkaa. Kotona olin vasta 23:00, päivä ja matka tuntui todella pitkältä ja Satu joutui tekemään kaiken ruumiin käsittelyyn liittyvän työn.
Minä en sure Kikin kuolemaa sinänsä, Kiki eli hyvän kissan elämän, sillä oli rakastava koti ja se sai toteuttaa itseään ja kissan saalistusvaistojaan retkillään ulkoilmaan. Tien läheisyys oli koko ajan tiedossa, samoin siihen sisältyvä riski, mutta ei sitä koskaan usko että pahin tapahtuisi. Riski kuitenkin otettiin koska mielestäni kissan elämään kuuluu ulkoilma, saalistus ja kaikkeen elämään kuuluu lopulta myös kuolema. Surutyöni liittyy siihen miten oma elämäni on köyhempi ilman Kikiä, kun ajattelen sen intensiivistä katsetta ja innostunutta luonnetta tuntuu mahdottomalta ettei Kiki enää ole täällä. Tämä on itsekästä surua.
Mutta kuten Satu jo eilen kirjoitti, Kikin kuolema oli nopea. Kiki eli täysilla, eikä joutunut kärsimään, se oli onnellinen koko meidän ilonamme viettäneensä kahden vuoden ajan ja Kikiä täytyy muistaa sen iloisen ja virkeän luonteen kautta.
Koska Kikin kuoleman ykstyiskohdat eivät ole tiedossa, ei kuolemaan liity vihaa tai suuttumusta. Toivoisin että kissan yli ajanut olisi pysähtynyt edes tarkistamaan jäikö yliajettu kärsimään vai kuoliko se heti, ja olisihan se ollut kohteliasta tarkistaa talosta jonka kohdalla kissan yli ajettiin olisiko kissa mahdollisesti talon lemmikki, mutta on mahdollista että ajajalla oli jostain syystä ylitsepääsemätön kiire. Kirjoittanemme kuitenkin Sadun kanssa tapahtumasta Laitilan sanomien yleisönosastolle, ellei autoilija pysty väistämään kissaa ei hänpystyisi väistämään mitään muutakaan tielle harhautunutta, esimerkiksi lasta.

Kikin kunniaksi ja muistoksi

Tulemme kovasti kaipaamaan,
- Miten hän ensi kertaa meille tullessaan 5min päästä oli käynyt kehräämässä jo molempien sylissä ja kysynyt "ollaanko kavereita"
- Miten hän murtautui ulos huoneesta, kun yritimme tutustuttaa kissat toisiinsa hitaasti, ja juoksenteli häntä pystyssä ympäri kämppää rohkeana ja itsevarmana pikkukissana
- Miten hän oli ihan kiinni Sadun vieressä ensimmäiset kaksi päivää hieman hermostuneena ja innostuneena ja sitten kolmantena päivänä oli niin uupunut, että nukkui koko päivän ja ison osan seuraavasta
- Miten hän kurnutteli iloisesti, joskus jutteli pitkät pätkät ja aina kysyi ennen sänkyyn hyppäämistä, että voiskos sinne tulla, iloisella kurnutuksella
- miten hän nukkui oikeastaan ihan missä asennossa tahansa ja aina oli valmis vatsarapsulle
- miten hän pienenä kiehnäsi ihan Sadun hiuksissa kiinni ja kehräsi kuin traktori tehden 2 ensimmäisestä viikosta varsin vähäunisen, ennen kuin tottui nukkumaan meidän välissämme.
- Miten hän lohdutti Satua vähäunisina ja kipuisina öinä tullen viereen, ihan poskeen kiinni, ja kehräsi ja otti vastaan vatsarapsua
- miten hän köllähti lattialle oikeastaan usein melkein pää edellä ilman kissoille luontaista ylpeyttä
- Miten hän ei arkaillut lainkaan kävelevää ihmistä edes silloin kuin ihmisellä on kantamuksia ja näin kulki usein jaloissa vain ihmetellen, mitä ihmettä tuo kantelee ja onko se ruokaa
- Miten hän ihanasti lutkutti joskus unta nähdessään ja saattoi herätä painajaisesta sähisten
- Miten lyhyt vihainen hän oli. Vaikka hänen turkkiaan kiskoisi leikattaessa huovutusta pois, hän antoi heti sen loputtua anteeksi eikä kertaakaan tarttunut kynsillä tai hampailla kiinni. Samoin hän käyttäytyi pesussa.
- Hän oli niin kovin ihmisystävällinen olento, jolla oli kaunis vaaleanpunainen nöpö, isot silmät ja valtava hömppähäntä, joka oli koko kissan levyinen.
- miten hän pienenä näytti aina hieman flunssaiselta tai allergiselta, ennen kuin hänen kasvonsa kasvoivat silmien kokoon nähden suhteellisesti oikeisiin mittoihin.
- Miten hän pienenä painiskeli Pikin ihan maahan asti ja Piki kärsivällisesti antoi hänen tehdä sen
- Miten hän ihanasti opetti meille "Fetch"-leikin ja jaksoi leikkiä sitä vaikka miten pitkään
- Miten hän opetteli muiden kissojen temput ja keksi lisää omia, kuten peppuun kiinni käyminen toisen kissan ollessa täysin puolustuskyvyttömänä kahdella puolella luukkua.
- Miten hän oli aina joko 100% innokkaana ja kiinni elämässä, usein ihan innosta soikeana, tai sitten nukkui.
- Miten upeita loikkia hän teki ulkona juostessaan tai pikemminkin pomppien kutsuttaessa
- Miten hän sateisina päivinä katseli oven vieressä ulkoilmaa vältellen kastumista, mutta sitten ryntäsi ulos, jos pelkäsi oven sulkeutuvan
- Miten hän eli täysillä ja oli onnellinen kissa, niin kovin onnellinen kehrätessään sylissä,
- miten hän tarttui kahdella tassulla käteen ja painoi otsansa kättä vasten yrittäessään päästä mahdollisimman lähelle
- Miten hän innostuessaan suorastaan pursui yli fyysisten rajojensa, saattoi hypätä ilmaan kaikilla neljällä tassulla ja sen jälkeen sännätä täysin ihmisen näkökulmasta erraattiseen suuntaan
- Miten hän oli aina 100% läsnä, eli täysillä, nautti jokaisesta hetkestä tavalla, joka tuntuu lähes käsittämättömältä
- Miten kovasti hän tykkäsi meistä ja erityisesti Sadusta, joka ilmeisesti osasi rapsuttaa mahaa juuri oikealla tavalla
- Ja tuhansia muita pieniä ja isoja asioita.
Hän oli aika pieni kissa, mutta hänen poissaolonsa jättää valtavan aukon jälkeensä

Jää hyvästi rakas ystävä!

Kiki kuoli tänään joskus klo 10-13 välisenä aikana jäätyään auton alle pihamme edustalla. Noin yhden aikoihin naapurimme pysähtyi ja siirsi Kikiä ja näin sen ikkunasta ja juoksin paikan päälle. Ilmeisesti jokin auto oli ajanut Kikin takaosan ylitse, joten onneksi kuolema oli nopea. Sitä on vieläkin vaikea uskoa, vaikka näin hänen lasittuneet silmänsä ja pienen kielensä hampaitten välissä.
Kuitenkin jotenkin odotan kuulevani hänen kurnutuksensa ja lauleskelunsa hänen jutellessaan täällä kotona. Täällä tulee olemaan hyvin hiljaista. Tulen kaipaamaan hänen tapaansa käpertyä aivan poskeeni kiinni ja sitä traktorin vahvuista kehruuta, jonka niin pieni eläin kehitti rapsuttaessani hänen vatsaansa. Kaipaan hänen hömppähäntäänsä, joka oli lähes yhtä iso kuin kissa itse. Jään jopa kaipaamaan sitä, että hän nappasi kynsillä kiinni jalkaan, jos jalka sattui sopivasti kohdalle.

Eniten kadun sitä, että ulosmenohaluistaan huolimatta kaulapannan laitto oli tänään varsinaista tuskaa. Enkä usko ainakaan vähään aikaan uskaltavani päästää kissoja ulos täysin riippumatta siitä, mitä olen joskus aiemmin täällä sanonut.
Joten jää hyvästi rakastettu ystäväni, hömppä häntä, söpö nöpö, iso tassu, veijari ja kaunis kasvo. Tulen kaipaamaan sinua. Toivon, että pääset paikkaan, jossa on paljon vatsarapsuja, hiiriä jahdattavaksi ja kissanluukkuja, jota voit vaania ja hyökätä sieltä tulevien kimppuun.
Jää hyvästi ja lepää rauhassa sinä kovin rakastettu ystävä!

Taas täällä

On pitänyt päivittää tänne jotain jo torstaista lähtien, mutta tietokoneita vastaan tuntevani vastenmielisyys (joka sinänsä on äärimmäisen kummallinen) on saanut minut aina lykkäämään kuulumisteni kertomista. Joka tapauksessa... Vielä olen siis hengissä ja menee ainakin paljon paremmin kuin joulukuussa (ainakin näin kivun ja siten aikalailla koko elämän kannalta). Torstaina ja perjantaina pääsin vertailemaan autoilun ja bussilla kulkemisen etuja ja haittoja. Olemme siis viimein saaneet automme takaisin, kuten olette varmaan lukeneet. Menin sillä sitten Turkuun, jossa oli ensimmäinen päivä Intialaisen päänhieronnan jatko-kurssista (edelleen, jos kiinnostaa, niin tervetuloa). Autolla ajo oli kuitenkin selvästi vielä hakusessa ja varsinkin omalla autolla ajo ja aiheutin kanssatienkulkijoille varmaan ihmetystä aamutuimaan, kun etsin, mistä mikäkin toimii ja sain aikaan pitkien valojen väläyksen toisen naamaan (mikä on hyvin ikävää ja epäkohteliasta), sitä heti seuraten vilkutus ja lopulta muistaakseni etsimäni pyyhkimet. Myöskin jarrut ovat ns. löysemmät kuin kokeilemassani mersussa, siinä pikkuautossa tai äidin autossa, jota joskus ajan, joten tuli pari läheltä piti-tilannetta, kun jarrut eivät toimineetkaan odotetusti. Kuitenkin etuna oli oman aikataulun mukaan kulkeminen, joskin saavuin järjettömän liian aikaisin perille ja rauhallinen aamu sekä kulku mieluisen musiikin saattelemana kohti määränpäätä. Haittana mm. pysäköintimaksut, jotka Turussa ovat järjettömiä sekä se, että tarvitsee olla hereillä. Seuraavana päivänä oli bussin vuoro. Sen haittoina oli toisten aikatauluihin sovittautuminen, kiireinen aamu ja silti järjettömän aikaisin perillä sekä kuljettajan äärimmäisen huono musiikkimaku. Etuna on se, että ainakin siellä voi torkahtaa. Kaikesta huolimatta taidan pitää bussista enemmän sillä vaarallakin, että mieleni jukeboksi keksii sen typerimmän kappaleen, millä kiusata minua loppupäivän. Kurssi (IPH) itse oli erinomainen ja antoi lisäliikkeitä hierontaan sekä keinon varioida aikaisempia liikkeitä tarpeen mukaan. Riku ainakin tuntuu pitävän.
Sunnuntaina pääsimme pitkästä aikaa nauttimaan Rikun Ikuinen Aamunkoitto-roolipelistä, joka oli mielestäni sekä hyvin onnistunut että erinomainen keino nähdä hyviä ystäviä. Vaikka pitkään istuminen on aina raskasta niin silti päivä oli hyvin onnistunut mielestäni. Nyt vain pitää kirjoittaa muistiinpanot koneelle, jolla Riku siis pelautti. Selkeästi tästä "1 kannettava"-jutusta on haittojakin, mutta yritämme silti vielä selvitä sillä yhdellä. Ja ehkä joskus saan energiaa kirjoittaa nuo muistiinpanotkin... Olen ainakin tänään tehokkaasti täyttänyt byrokraaattisia kaavakkeita KELA:lle. Vielä pitää saada kasa papereita eri ihmisiltä, mutta sieltä sitten pitäisi tulla rahaa. Ja saatan saada veropalautuksiakin ajateltua enemmän lääkärin todettua minut viime vuotena 70% työkyvyttömäksi. Ehkä ne maksavat Rikun odotetut mätkyt.
Tänään olen sitten viimeinkin yrittänyt raapia kasaan jotain tekemisen tunteen kaltaista, mutta sen sijaan otin pitkät torkut, joiden avulla kylläkin sain nuo kelan paperit kasaan. Pitäisi tehdä väitöskirjaa. Nyt ei ole enää esteitäkään, kun Daren pulmalinjalla antama neuvo oli varsin erinomainen ja koneongelmani ratkenivat sillä. Nyt se on vaan itsestä kiinni perhana. Se on tässä hieman ongelmanakin, tai no, mitä valehtelemaan, siinä se koko ongelma. On vaikea uskoa, etten enää ole sairaslomalla. Kroppa kertoo ihan toisenlaista tarinaa ja olen viime vuoden aikana oppinut ottamaan rennosti, joten on vaikeaa taas vaihtaa sille työtä-hullusti-tekevälle-vaihteelle tai edes jotain väitöskirjalleen tekevälle vaihteelle. Haluaisin saada sen kokoon ja kirjoitettua tämän vuoden aikana, jotta sitten kaikkeen siihen korjausrumbaan ja akateemiseen pompöösiyteen jää sitten hyvin aikaa ensi vuonna. Tammikuun loppu on kuitenkin jo ovella, enkä ole saanut aikaan kuin jonkinlaisen kuvan siitä, mihin jäin syksyllä. No, ehkä huomenna menee paremmin =).
Kissat ovat olleet tavattoman suloisia. He edelleen kantavat päästäisiä sisään ja erityisesti tätä harrastaa Noki. He tuntuvat nyt karsivan hyvin nuorta jälkikasvua, sen verran pieniä ne saaliit ovat. Piki on myös viimein antanut jonkun rikkeen rutiinissa anteeksi ja palannut sänkyyn nukkumaan. Kiki puolestaan nauttii huonounisuudestani, sillä aina herätessäni kutsun häntä hiljaa ja sitten hän tulee ihan poskeni viereen kehräämään ja saamaan vatsarapsua. Sitten nukahdettuani hän siirtyy jalkopäähän odottamaan uutta kutsua. Noki ja Pikikin ovat olleet hyvin sylin kipeitä. Tommi sai kokea tämän sunnuntaina pelissä saatuaan Noen syliinsä ja sen jälkeen kuullen murinaa ja valitusta jokaisen pienenkin liikkeen kohdalla. Meidän pieni prinsessa ei oikein tajua, että toinen haluaa ehkä liikkuakin, kun on kerran saanut tämänlaisen kuninkaallisen läsnäolon kunniakseen. Mutta on se niin sievä =).
Eli sellaista täällä minun puolestani.

Haukottaa

Viikonloppu peleineen ja leipomiskokeiluineen on takana, työviikko ei enää niinkään edessä vaan jo käynnissä.
Kansalliset toimijat saisivat päästä hyvin pian yksimielisyyteen palveluihin liityvien sovellusten vaatimuksista, aina kun yhdessä palaverissa saa kuulla että tämä asia on nyt kunnossa, kuulee seuraavassa että asia on kaukana kunnossaolevasta.
Peli (IA) nytkähti liikkeelle tapahtumaköyhästi, mikä oli hyvin odotettavaakin koska pelissä on viime aikoina useimmille tapahtunut vähintäänkin tarpeeksi. Joitakin vähemmän kuin hienovaraisia vihjeitä tulevasta sentään jaettiin ja minulla on jopa suuntaviivoja seuraavien pelikertojen tapahtumille eli mitään aikaa pahempaa ei kampanjan jatkuminen taas tarvitsekaan.
Tänään lähtö Rovaniemelle, josta paluu huomenna. Edessä ensimmäinen kansallisten palvelujen käyttöönottoinfotilasuuksista (ensi kuussa kolme isoa lisää, muutama vielä aikatauluttamatta) ja paikalle odottelen noin 50 asiakkaiden edustajaa. Joskus pienempänä olisi jännittänyt noin suurelle joukkiolle puhuminen, mutta eiköhän tämä ole jo rutiinia.
Tiistai tuntuu maanantailta, kaikki ympärillä haukottelevat ja ovat uupuneita, oma olo ei ole lainkaan parempi...

Teknologiaraportti

Nokian E90 on loistava laite, sen pitäisi olla 9300sen seuraaja, ja tekeekin kaiken mitä 9300 teki, joskin nopeammin ja paremmin. Jos lähdetään liikkeelle ihan perusteista; puhelimen saa pois päältä irroittamatta siitä akkua, tästä teknisestä riemuvoitosta johtuen laite myöskin käynnistyy inhimillisessä ajassa (kestäähän se joitain sekunteja, mutta mitään 9300:sen viiden minuutin luokkaa...).
Sitten ominaisuuksiin. Business-puhelimeen kuuluu sähköposti, kalenteri, osoitekirja ja nämä kaikki päivittyvät mail for exchange sovelluksen avulla reaaliaikaisesti esim meidän firman sähköpsotipalvelimista. Sähköposti on myös käytettävissä, fonttikoko on järkevä (siis posteja näkee lukea) ja näppäimistö on ihan riittävä lyhyiden postien kirjoittamiseen. Koska laiten on suomalainen, löytyvät ääkköset kiltisti perusnäppäimistöstä (joskin esc-nappula on kadonnut jonnekin).
Kansi ja 'kommunikaattori' -osat eivät ole enää jakomielitautisesti erossa toisistaan, kaiken mitä voi tehdä kommulla, voi tehdä myös kannella joten kommua tarvitsee vain silloin kun tahtoo käyttää isompaa näyttöä ja parempaa näppistä, eli sähköpostin krijoittamisessa tai kalenterivarausten tekemisessä.
Yhteyksissä löytyy GPRS, 3G ja WLAN, jotka kaikki tuntuvat toimivilta. WLAN löysi kotitukiaseman ilman mitään ongelmia ja liittyi siihen yhtä helposti.
Lisäksi kokonaisuus tuntuu tukevalta, poissa on 9300:sen muovinen ja 'halpa' tuntu. Puhelin on jämäkkä, kansi kiinni tukevasti, näppäimistö tukevasti paikallaan ja näppäintuntuma on hyvä.
Roskaakin on pakettiin tietysti satu mahtumaan. Mukana on 3,2 megapikselin kamera jossa on salamavalo ja video-ominaisuus. Lisäksi laitteeseen on ängetty sisäänrakennettu GPS-vastaanotin jonka avuksi voi ladata reilun gigatavun verran karttoja (ilmaisesta) verkkopalvelusta. Näillä ei kummallakaan ole erityisemmin käyttöä (ainakaan itselleni), mutta onpahana lelussa lisää leluja sisällä. Kameraa voi tulla käytettyä kun se puhelimesta löytyy, mutta kameran puute ei olisi laitetta huonontanut. Ainiin, onhan laitteella vielä mahdollista soittaa myös videopuheluita, tätä tarkoitusta varten sisäkannessa on vielä toinenkin kamera :)
Luulen että viimeksi näin varauksettomasti kehuin Nokialaista venttikympin aikoihin noin 10 vuotta sitten, näin sitä pitää puhelimia rakentaa :)

Uusi lelu

Uusi työpuhelin suvaitsi saapua ja sotki tietysti tulemisellaan loppupäivän ohjelman. Onhan se aika iso, mutta toisaalta se synkkasi loppujen lopoksi todella siististi sekä työkannettavan että oman macin kalenterien kanssa, sen asetuksen ovat ihan monipuolisen oloiset, soittoääneksi saa haluamansa mp3:sen ja sekä firman sähköposti että putty toimivat. Eli hyvältä näyttää tulevien työpäivien kannalta.
Päivitin jälleen googlen kalenterini, asia jota muista tehdä aivan liian harvoin, joten aikataulujeni mahdottomuus on taas julkisesti naurettavissa.

Edistymistä ja takapakkia

Viikonloppuna sain viimeinkin kaikki sahatut ja maalatut paneelit kattoon, mikä olisi erinomaista jos katto olisi nyt kokonaan paneloitu. Jossain vaiheessa olen tehnyt törkeä virheen laskutoimituksessa, josta syystä johtuen minulla oli 11 riviä liian vähän sahattuja ja maalattuja paneeleja. Nyt ne loput on sahattu ja odottavat maalaamista, vielä tänään pitäisi jaksaa kantaa kirjahyllyn osat sisään maalattaviksi.
Olen jälleen tottunut omaan autooni, se on hitusen mersua äänekkäämpi ja sivupeilit ovat heikommat, mutta muut hyvät ominaisuudet korvaavat nämä puutteet. Lisäksi saanen huomenna uuden työkännykkäni Nokian uuden communicatorin eli E90:sen. Koska yritysmaailma, toisin kuin julkishallinto, ei ole byrokraattinen, piti hankintapäätös hyväksyttää vain neljällä tasolla ennen tilausluvan saamista :)
Satu ajoi eilen päänsä kaljuksi, helpottaakseen kivun kylmähoitoja. Itse olen jo tottunut, Satu sanoi ettei vielä ole tottunut siihen miltä 'kampaus' näyttää, mutta että hän pitää siitä miltä se tuntuu.
Lisäksi saimme Sadun työpisteen tänään Saliin, se on siellä vielä muovien päällä (hyvin mafiahenkisesti tyylikäs ympäristö) ja poissa lopulliselta paikaltaa mutta käyttöönoton esteenä on enää unohtunut salasana, toivottavasti se vielä muistuu mieleen ettei konetta tarvitse kantaa Turkuun ja takaisin (yliopiston atk-ihmisiä voisi olla vaikea houkutella tulemaan Laitilaan).
Kissat ovat jälleen raahanneet sisään (ja onneksi myös ulos) kuilleita (ja välillä eläviäkin) jyrsijöitä, silloin kun maassa oli lunta ja jyrsijällä piilo virta hetkeksi taukosi, mutta nyt ollaan taas noin kahden jyrsijän päivävauhdissa.
Ensi viikonloppuna paluu pelinjohtajan pallille IA:n alkutalvesta lykkääntyneen pelikerran merkeissä ja ensi kuussa Sadun Victorin Detectives starttaa jolloin pääsen taas pelaamaankin.

Se toimii sittenkin

Vakionopeudenäädin siis, aamulla ei enää mitään ongelmia, eilen se kieltäytyi pelaamasta. Outoa on auton tietotekniikka. Nyt on kuitenkin mukava ajella omalla autolla ilman vaihdekepin veivaamista tai kaasupolkimen jatkuvaa painamista, kun noita kilometrejä vaikuttaa auton alla virtaavan tulevaisuudessakin.

Auton paluu

Tänään hain auton huollosta jonne se tuli vietyä muistaakseni 18.11.2007. Aikoivat vielä selvittää mikä osuus vuokra-autoilusta tulee minun maksettavakseni, joten siitä ei tarvitse huutaa, sen sijaan huomenna soittelen kysyäkseni koska voisin autoni palauttaa huoltomiehelle, vakionopeudensäädin kun ei toimi. Onneksi tällä kertaa kyseessä lienee takuukorjaus jolloin minulle kuuluisi huoltosopimuksen vuoksi antaa vaihtoauto ilmaiseksi käyttöön, saas nähdä kuinka käy.
Ensi viikolla on jopa 1 toimistopäivä jonka ajaksi voin auton huoltoon viedä, toivottavasti se riittää...
Oma auto tuntui todella oudolta, havaitsin kaipaavani kytkintä käynnistyksen yhteydessä ja hapuilevani vaihdekeppiä jatkuvasti. Kaipa moisista pahoista tavoista eroonkin pääsee, kun vähän aikaa taas autolla ajelee. Mutta positiivisena(?) puolena tässä kaikessa tosiaan on se että ajelin tuossa vuokra-autoilla yli 10,000 kilometriä (siis vajaassa kahdessa kuukaudessa, josta vielä pari viikkoa meni lomaillessa kotona eikä Sotkamon reissu edestakaisin vastaa kuin yhtä työviikkoa...) jotka ovat poissa oman auton mittarista ja näinollen huoltosopimuksen kilometrirajasta ;)
Satu jatkaa: Viime päivät ovat menneet ohi melkoisessa pyörityksessä. On ollut lääkäriä, fysioterapeuttia ja psykologia (arvioi sopivuuttani kivunhallintakurssille osallistumiseen) ja lisäksi olen yrittänyt selvitellä sairauteen liittyvää byrokratiaa. On katsos kaikkia sellaisia juttuja, johon alentunut toimintakykyni ja sairauteni minut oikeuttaa yhteiskunnan puolelta. Ne kuitenkin tarvitsevat kasan todistuksia (C-todistuksia jne.), jotka kuuluvat yleisen puolen velvollisuuksiin. Kuitenkin nyt olen saanut selville, ettei yleisellä puolella, johon minulla on pääsy (kipupoli ja terveyskeskus) ole joko pätevyyttä tai resursseja näitä tehdä, joten ne jää sitten yksityislääkärini puoleen, joka saattaa hänkin kieltäytyä tai sitten ne tulevat joskus ensi vuonna, ja tämän jälkeen ne pitää vielä viedä varmuuden vuoksi yleiselle kumileimattaviksi. Jokseenkin harmittaa tämä terveydenhuollon tila, jossa jokaiselle kuuluvia oikeuksia ei voi viedä läpi ilman turvautumista yksityiseen puoleen, joka kuitenkin on mahdollisuuksien ulkopuolella osalle väestöstä. Lisäksi kuulemistani oikeuksista ei tosiaan ole kylillä huudeltu. Kuulin niistä vasta Maskussa. Mutta siis byrokratian nauhoissa sotkeutuneena mutta vielä hengissä terveiset kaikille =)

Vuoden ensimmäinen työpäivä

On sitten takana, kello 5:30 - 19:00 se kesti, eli tuollaiset kolmetoista ja puoli tuntia. Tuosta ajasta olin puhelimessa 8.00 - 9.40 ja 14.15 - 16.00 väliset ajat, istuin kokouksissa tuohon välijääneeseen ajan ja lopun aikaa ajoin autoa.
Kolmen viikon loman jälkeen kuuluisi kyllä olla ainakin yksi päivä jolloin voisi lukea sähköpostinsa (150 lukematonta odottaa yhä) ja vähän orientoitua, mutta toisaalta tällainen äkkipudotus tavallaan sopii minulle, olen parempi reagoimaan yllättävään kuin muistamaan kaikki tehtävät asiat.
Huomenna pitää ennen 9.30 lähtöä kohti Lahtea tehdä töitä oikein urakalla. Sitten kahdeksi päiväksi kurssille (tekemään töitä) ja sitten elämäni ensimmäisiin sopimusneuvotteluihin (ja paikalla asiakkaan edustajia vaatimattomasti Helsingisä, Turusta, Tampereelta, Kupiosta, Vaasasta ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiristä), joissa sentään en ole paikalla pääneuvottelijana vaan asiantuntijana.
Viikonloppua ei vielä uskalla edes ajatella.
Ainiin. Jarruputket ovat ilmeisesti suvainneet saapua maahan koska ne asennetaan autooni huomenna ja asennuksen jälkeen minun pitäisi saada taas lisää tietoakin tulevista aikatauluista. Auto kotiin tammikuussa ei enää vaikuta aivan mahdottomalta, mutta jos löytyy vielä yksikin rikkinäinen osa niin ollaan kyllä helmikuussa...

Niinjoo. Talvi tuli. Pakkasta on jo ollut ja nyt tuli luntakin. Yey!

Loman loppu

Tänään oli viimeinen päivä joululomaa, kolme viikkoa poissa töistä tuli kyllä tarpeeseen, vähän hirvittää töihinpaluu kun mitään 'lomastatoipumisaikaa' ei ole, koko ensi viikko liikenteessä ja yliviikosta matkoilla kolme päivää, olettaen ettei sähköpostissa ole mitään yllätyksiä (yritin ladata postit koneelle odottamaan huomista, mutten siinä onnistunut koska en enää muista salasanaani, joka tietysti vaihtui juuri ennen lomaa, firman vpn:ään.
Juhlistaakseni viimeistä lomapäivää laitoin kattoon loput valmiit paneelit ja maalasin kahteern kertaan 9 riviä uusia ja yhteen kertaan loput 15 riviä uusia. Lisäksi eilen Saliin tuli sähköt ja kattolamppumme pääsee näyttämään kyntensä, tai siis valonsa, se näyttää itse asiassa oikein kivalta.
Ensi viikon 2300 kilometrin ajojen lisäksi pitäisi saada katto listoja vaille valmiiksi jolloin viikonloppuna olisi mahdollista aloitella kirjahyllyn ja lattian kanssa askartelu, nyt voisi kuvitella että Sali on pientä viilausta (katon maalauksen viimeistely, hirsiseinän puhdistus, listat) vaille valmis tammikuun lopussa. Olisi kyllä jo aikakin, alkuperäisen aikataulun mukaanhan se olisi ollut valmis heinäkuun lopussa. Mutta mitä nyt puoli vuotta on ystävien kesken :)
Sotkamossa käynti selvensi yläkerran suunnitelmia, ei puhallusvillaa (sen asentaminen kuten olin ajatellut tulisi aivan järkyttävän vaikeaksi) vaan tuulensuojalevyt nykyisten tukirakenteiden väleihin ja sitten koolauksia ja yhteensä 20 senttiä eristevillaa. Kaksi ilmalämpöpumpun ulkoyksikköä, asennettaviksi molempiin päätyihin ala- ja yläkerran väliin ja niihin kiinni yhteensä neljä sisäyksikköä, kaksi kattomallia alakertaan ja kaksi lattiamallia yläkertaan. Yläkerrassa voi sitten rakennella kanavia ilman kuljettamiseksi tilasta toiseen ja kylpyhuoneen sekä kodinhoitohuoneen lämmitys joka tapauksessa hoidetaan toisin) mutta alakerrassa jäljelle jäävät pikkuhuoneet, tampuuri ja eteinen saanevat selvitä omillaan.
Yläkerran makuuhuoneeseen ei tule sellaista takkaa joka tarvitsisi hormin, mutta sellainen leikkitakka keraamisilla 'haloilla' voisi tunnelman takia tulla hankittavaksi. Olisi ainakin 2000 euroa halvempikin ratkaisu moinen.
Sadulla on ollut huono kausi ja remontointi ei ole paljoa auttanut, vaikkei ole siihen paljoa pystynytkään. Ensi viikolla taas lääkäritapaamisia joista toivomme jälleen apua kipuihin. Viimeisin lääkekokeilu ei ole lupaavahkosta alustaan huolimatta osoittautunut riittäväksi.
Autoa ei ole vieläkään kuulunut, ehkä tässä kuussa, ehkä ei. Alan jo olla unohtanut millainen auto minulla joskus oli... Eilen illalla kun ei nukuttanut pohdin ajatusta käydä ostamassa autosta pienoismalli ja väsät siihen oikea rekisterinumero, sitten voisi jatkaa samalla linjalla tulevien autojen kanssa, olisipahan lisää krääsää jotka laittaa muutoissa laatikoihin :D
Kissat ovat olleet omia itsejään, aamulla on kiire päästä ulos josta on sitten viime päivät ollut kiire päästä sisään, ulkona kun on varsin epätyypillisesti ihan oikeaa pakkasta (ei nyt ihan kymmentä astetta vielä, mutta pureva ja kova tuuli).
Saa nähdä mitä uusi vuosi tuo peli/pelautusrintamalla. Aikaa ei käsissä liiemmin makaa, mutta olisi mukava välillä ihan oikeastikin rentoutua vapaa-ajallaan, siis käyttää aikaansa muuhunkin kuin remontoimiseen :D
Siirtymistä vuodesta 2007 vuoteen 2008 en ole kyllä noteerannut mitenkään. Pakkanen vuonna 2008 kyllä tuli :D

Kotiinpaluu

Suunnitelmat muuttuvat, sen sijaan että olisimme palanneet torstaina keskiviikkoisen maastoratsastuksen jälkeen, päädyimme lopulta ajamaan uuden vuoden ensimmäisen päivän autolla Sotkamosta Laitilaan. Minä ajoin ensimmäiset 570 kilomettriä ja Satu ajoi sitten viimeiset 100 kilometriä kun minun kaasupolkeni alkoi vihoittelemaan.
Ajosää oli pääosin hyvä, pohjoisessa oli lunta ja pakkasta, etelässä ei kumpaakaan. Tampereella satoi räntää, mutta täällä kotona on mustaa ja märkää. Huomenna olemme nk. vapaalla, eli älkää loukkaantuko ellemme vaivaudu vastaamaan puhelimeen.
Sotkamossa oli kivaa, hauskaa ja mukavaa. Tuli syötyä (kuten yleenä) vähintäänkin tarpeeksi ja ulkoiltua liian vähän. Tapasin Aaroa ja kävimme katsastamassa Katin ja Akin asunnon. Kissatkin päästettiin eilen ulos ja tämä oli selvästi niiden mieleen (oli turvalista ulkoiluttaa kissoja kun Juppi oli juossut edeltävän yön naapurin koiran kanssa ja käytti koko päivän toipumalla ja makaalla kyljellään. Kolmen aikoihin se meni ruokakupin eteen makaamaan ja tassulla pyydysty ruokaa kuivaruokaa kupista matolel josta sen sitten söi. Tämä ylläoleva kuvaus Jupin käytöksestä järkyttää pahemmin niitä jotka ovat sen tavanneet nk normaaleissa oloissa.
Kissat kuitenkin tutustuivat navettaan ja kävivät sen alla, Kiki seurailu Pikiä tai Nokea, kumman sitten sattuikin näkemään ja Nokea oli illan lopuksi vaikeinta saada sisään (sitä haettiin kauan ja se tuliv asta kun sitä ei enää haettu...), Noki oli ainoa joka oli saanut kiinni jyrsijän, sen (ilmeisesti hiiren) lopullinen kohtalo jäi kuitenkin arvoitukseksi.
Nyt ollaan kotona, on katsuttu Top Gearin parhaita paloja ja asennettu Kiki uudelleen (piti vetää sileäksi kun levy oli jatkuvasti täynnä). Kyllä sieltä noin 7 gigaa vapautui ihan ties mitä...