IA edistymistä

Lauantain pelikerralla tapahtui suurta edistymistä ja aikaa kului enemmän kuin suunnilleen vuoden muina pelikertoina yhteensä. Nyt huidellaan jo kampanjan viimeisen vuoden huhtikuussa. Myös pelikerta omnnistui päättymään (lähes) aikataulussa. Sain puserrettua kaikki tapahtumat päättymään melko tarkkaan keskiyöllä, mutta muutama keskustelu piti vielä käydä ja loputla peli päättyi kuitenkin reilusti ennen yhtä. Tämä sopi mainiosti yhteen sen kanssa että siirryimme kesäajasta talviaikaan ja sain tunnin lisää unta.
IA etenee vääjäämättömällä tahdilla kohti kampanjan päättymistä ja tämä on johtanut siihen että IA:n seuraajakampanja alkaa vallata ajatusaikaa (siis sitä mikä jää töiden ja töistätoipumiskoomaamisen jälkeen jäljelle). Tehtävien asioiden lista on julmetun pitkä ja havaitsen että nyt haluaisin viimeistelleä suuret linjat, mutta inspiraatio olisi näperrellä kaikkein pienimpien ykstyiskohtien parissa. Perhana.

Hyvien uutisten virtaa ei pysäytä mikään

Joku saattaa vielä muistaa että TEPCOn, Japanilaisen ydinvoimayhtiön, ydinvoimala Fukushiman provinssissa kärsi lievästi voimakkaassa aallokossa vajaa vuosi sitten. Ydinsähkö on mielenkiintoinen tuote, sen rakennuskustannukset ovat valtavat mutta käyttökulut suhteellisen vähäiset ja tuotta taattu. Koska tämä businessmalli ei kuitenkaan riitä kattamaan mahdollisia vahinkoja, on Japanin hallitus nyt maksamassa TEPCOlle 120 biljoonaa jeniä, melkein 1,5 miljoonaa miljoonaa euroa siitä hyvästä että heidän omistamansa ja hallinnoimansa ydinvoimala teki asuinkelvottomaksi (siis ainakin vanhoilla neuvostoliiton standardeilla, länsimaiden standardeilla mitattuna toki voi olla ettei se niin paha paukku ollutkaan kun sattui kotikulmilla eikä voida syyttää kommunistien valuvikaista yhteiskuntamallia) suuria osia Japanin muutenkin melko ahtaasti asutuista saarista ja valuttaa edelleen radioaktiivista vettä mereen hälyttävällä vauhdilla.
Jos olisin taipuvainen sarkasmiin voisin todeta että olisin valmis ottamaan nuo rahat vastaan jopa ilman että aiheuttaisin valtavaa tuhoa. Eli Japanin hallitus, saa antaa rahaa kun teillä tuntuu löysiä olevan...

Pitäähän ne säästöt jostakin repiä

Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen on selvästi joutunut pahaan välikäteen. Hänen vatimaton palkankorotuksensa täytyy kuolettaa jostakin. Onneksi suomesta voidaan erottaa 18 taloushallinnon henkilöä ja siirtää nämä työt Viroon ja Tsekkiin jossa tuntipalkka on mukavasti pienempi. Ja näiden irtisanomisten jälkeen jää kuittaamatta vaivaiset 100 000 euroa Joukon palkankorotuksesta. Hyvä Jouko, asiallisesti toimittu!

Perussuomalaiset haluaa lisätä asepelveluksen kestoa

Perussuomalaiset haluavat lisätä varusmieskoulutukseen pakollisen 6 vuoden vankeusrangaistuksen. Vankeusrangaistus ollaan langettamassa terrorismikoulutukseen osallistumisesta. Tätä terrorismikoulutusta ei ole kovin hyvin selitetty, joten joudun olettamaan että se on koulutusta joka tähtää siihen että koulutukseen osallistuvalla on taidot väkivaltaiseen toimintaa yksilöitä tai ihmisryhmiä vastaan. Voin toki olla kovastikin väärässä, mutta olen aina kuvitellut että suomen puolustusvoimien koulutuksen tavoitteet ovat kutakuinkin samat. Toki voi olla että Perussuomalaiset rajaavat terrorismikoulutuksen jonkin ideologian mukaan, esimerkiksi että vain muslimi voi olla terroristi tai antaa terrorismikoulutusta.
No, valopilkkuna tässä on se että kouluttajat joutuvat jo nykyisen lainsäädännön mukaan kärsimään kahdeksan vuoden vankeusrangaistuksen, eli jo tämän pitäisi riittää tuomaan valtavia säästöjä yhteiskunnalle kun kahdeksan yhdeksästä ikäluokasta vapautuu asepalveluksesta eikä armeijan vakituidellekaan henkilökunnalle tarvinne maksaa palkkaa vankeusrangaistuksen ajalta.

Tyhmä flunssa

En ole vieläkään päässyt täysin eroon flunssastani, tänään päätin jädä sohvalle sen sijaan että olisin ajanut Helsinkiin koko päivän seminaariin. Päätös oli epäilemättä viisas koska sen lisäksi etten ole tarvinnut tänään lainkaan särkylääkkeitä, olen saanut tehtyä hirmuisen määrän paperitöitä ja jälleen kerran suunnilleen siivonnut sähköpostilaatikkoni.
Huomenna on vuorossa toinen seminaari, mutta se lähetetään kotisohvalleni livemeetingin avulla joten saan tyynnytellä flunssaa ihan rauhassa ja seurata seminaaria peittojen alta teekuppi kädessä. Ei kuulosta ihan pahalta sekään.
Viikonloppuna on luvassa IA:ta, joka tarkoittaa että sunnuntaina on sitten koomapäivä. Rmontti ei vain etene kesälomien välisenä aikana, ei tässä auta muu kuin hyväksyä tosiasiat. Loppuvuodelle on myös kertynyt sen verran runsaastu reissupäiviä ettei energiaa varmaan riittäisi ilman flunssaakaan.

Murha lailliseksi Suomessa?

Jo 7 kansanedustajaa olisi valmis laillistamaan murhat suomessa. Tai tarkemmin sanottuna laajentamaan laillisen murhan määritelmää. Nytkin on laillista murhata ihmisiä jos vain ollaan ensin ennätetty kertoa aikeista ennakkoon toisen valtion johdolle, siis julistaa sota. Ja sodassa on se näppärä ominaisuus että silloin voi murhata sekä vihollisia että niitä omia kansalaisia jotka kieltäytyvät murhaamasta vihollisia. Mitenkäs muuten se sivistynyt länsimainen yhteiskunta pääsisi eroon väärin ajattelijoista.
Mutta vakavasti puhuen kukaan joka kannattaa kuolemantuomiota ei kyllä ihan oikeasti ymmärrä mistä puhuu. Yhdysvaltain niin kutsuttu oikeusjärjestelmä toki toimii koston voimalla, mutta jos nyt ei ihan jokaista virhettä joka ameriikan mantereella tehdään tarvitsisi toistaa Suomessakin. Kuolemantuomio ottaa pois tuomitun mahdollisuuden muuttua, mahdollisuuden tulla paremmaksi. Toki ymmärrän että poliitikkojen on varmasti hyvinkin vaikea käsittää että yksilävoisi muuttua ja kehittyä, mutta kyllä semmoistakin eduskuntatalon ulkopuolella tapahtuu. Suomen vankeihnhoitojärjestelmässä ollaan jo päästi paljon eteenpäin siitä kun vankila oli paikka jonne ihminen siirrettiin pois muita häiritsemästä, ei nyt kannata lähteä ryntäämään takaisin taaksepäin.
Sen sijaan että alettaisiin tappamaan väkeä, voitaisiin vaikkapa miettiä sitä miksi niitä väkivaltarikoksia tehdään. Tekevätkö niitä vain ja ainoastaan pahat ja parantumattomat vai onko taustalla mielenterveysasioita, päihteiden väärinkäyttöä tai väkivallan sivullisia vastaan suvaitseva suomalainen poliittinen kulttuuri (tällä tarkoitan siis sitä että suomalainen poliitikko ei ole pahemmin ääntään korottanut yhdysvaltain harjoittamaa valtioterroria vastaan, mutta miksipä olisikaan kun yhdysvallat on hyvä ja niiden öljyrikkaiden arabimaiden kaikki kansalaiset ovat islamofasisteja, vai mikä mahtaa tämän päivän poliittisesti korrekti termi eri kulttuurista tulevalle ollakaan).
On silleesti helppoa mennä aukomaan päätään ja sanomaan että joo, hei tapetaan noi tyypit. Mutta niin kauan kun ei omaa kykyä tuoda ketään takaisin kuolleista, kannattaisi ajatella vähän aikaa kauemmin ja pitää päänsä kiinni.

Flunssan kosto

Reilu kaksi viikkoa sitten makasin sohvalla peiton alla flunssaisena. Tänään makaan sohvalla peiton alla flunssaisena. Perhana. Olin jo ennättänyt huokaista helpotuksesta kun tämän syksyn flunssa oli niinkin lievä ilmestys kuin se oli, mutta nyt näyttää siltä että tätä riemua on luvassa varmaan ainakin tämän viikonlopun verran. Muiltakin olen kuullut että syksyn flunssa menee pois ja tekee comebackin, joten eipä kai tässä mitään sen kummampaa taas ole kuin lepoa ja nesteiteä. Jos ajatella aikoo niin särkyläkkeillä pääsee tilaan jossa ei ihan yhtä selvästi huomaa aivojen täydellistä lamaantumista. Tai sitten piristyy niin paljon että jaksaa vaikkapa kirjoittaa blogiin sekavan selostuksen tilanteestaan.
Ei remonttia tälle viikonlopulle ja onneksi sain viime viikonloppuna kannettua sisään puita niin paljon että niillä lämmittelee vielä ainakin pari viikkoa...

Leonids ja muuta mukavaa

Seisoin muistaakseni viime viikolla myöhään illalla ulkona tähtitaivaan alla kirkkaassa kuunpaisteessa ja odottelin tähdenlentoja (Leonids). Kuuntelin, miten tuuli humisi puissa, ja vaikka oli hieman viileää, ilma oli raikas ja miellyttävä. Vaikka taivaalla oli pilviä, pilvissä oli iso aukko, josta tähtitaivasta saattoi ihailla ja pitkälti tähtien ihailuksi se menikin, kun kuunvalo taisi peittää heikoimpia tähdenlentoja. Silti taivaalla näkyi useita kauniita vilauksia tähdenlennoista. Itse näin seitsemän sen noin 20min aikana, jonka ulkona seisoin. Se oli onnellinen ja rauhallinen hetki. Ihanaa oli myös sen jälkeen kömpiä Rikun viereen nukkumaan. Voitin kiusauksen painaa kylmän nenäni Rikun kylkeen ja annoin hänen nukkua sillä tiesin, että hänen tarvitsi herätä ajoissa.

Näitä onnellisia hetkiä on viime aikoina ollut itse asiassa enemmänkin.

Minun terveydessäni on tapahtunut kesällä muutos parempaan. Siihen on syitä, joihin en tässä mene. Lopputuloksena on kuitenkin se, että voin selkesti paremmin kuin vuosiin. Itse asiassa voisin sanoa, että näin hyvin olen voinut viimeksi vuonna 2006 eli ennen kuin terveyteni romahti. Tietenkin kunnossani näkyy joitain seurauksia näistä välivuosista, kuten se, että olen aivan rapakunnossa, mutta sekin korjaantuu nopeasti. Siitä voin sanoa sen verran, että kuntosali on kiva paikka ja pidän meidän kotona olevasta kuntopyörästä, joskin enemmänkin voisin sitä käyttää.

Tuntuu kuitenkin todella mukavalta, että nukun pääosin hyvin, syön tervellisemmin, painoni on pudonnut (joskin vieläkin se voisi...) ja suurimman osan ajasta voin ihan hienosti. Joten sitten tein vielä sen viimeisen hienosäädön, eli olen yrittänyt lakata puhumasta asiasta. Terveystilanteesta puhuminen oli tullut tylsäksi tavaksi. Tämä postaus onkin sellainen : näin voin, nyt minun ei tarvitse sitä sanoa henkilökohtaisesti ja voin olla asiasta aivan hiljaa.

Kummallista vain on, että nyt kun ei koko ajan satu, niin huomaa, miten ison tilan elämästä se on aikaisemmin vienyt. Aivan ihanaa on ollut täyttää sitä tilaa kaikella mukavalla. Opettajan pedagogiset opinnot ovat vieneet enemmän aikaa kuin olin ajatellut. Käytän sitä aikaa kuitenkin pääasiassa mielelläni, erityisesti harjoitteluissa, jotka ovat hyvin mielenkiintoisia. Olen myös aloittanut erityispedagogiikan perusopinnot Jyväskylän yliopistoon. Ne ovat tavattoman mielenkiintoisia. Ne ovat ne isot asiat. Pieniä on vaikka kuinka paljon. Ei voi muuta sanoa kuin että elämä on aikas kivaa.

Suomi valitsee suuntansa, kohti pimeää keskiaikaa

Suomen eduskunta osoittaa taas kerran että Suomen maine jokseenkin liberaalina ja reiluna maana elää on ansaittu ainoastaa sillä että jossain on vielä epäoikeudenmukaisempia paikkoja. homoavioliittoja koskeva lakiehdotus ei ilmeisesti ole saamassa vaadittua määrää edustajia taakseen, joten lakiehdotus ei nouse lainkaan käsittelyyn.
Kaikille niille joille on vielä tässä vaiheessa epäselvää mitä maailmalle tapahtuu jos homot saavat avioliitto-oikeuden. Tapahtuu tasan yksi asia, homot alkavat mennä naimisiin keskenään. Maailma ei lopu, taivaalta ei sada tulta ja tulikiveä, suomi eu uppoa mereen, metsät eivät pala (ellei joku homofoobikko niitä sytytä). Ainoa muutos on se että homot alkavat solmia avioliittoja.
Ymmärrän toki että niille joilla ei ole minkäänlaista kykyä käsitellä muutosta, tämä voi olla liian kova pala purtavaksi. Onhan se nyt ihan eri asia kuin vaikkapa se että kapitalistinen talousjärjestelmämme on lipsahtanut fasismin puolelle (fasismi on talousjärjestelmä jossa voitot menevät yksityisille, mutta tappiot kansallistetaan. Kuulostaako tutulta?) tai että Jumalan valittu maa, pyhä ja siunattu amerikan yhdysvallat rauhannobelilla palkitun presidenttinsä johdolla käy parhaillaan laskentatavasta riippuen 7-11 sotaa.
Maailma nyt vain on niin hyvä ja täydellinen, että ei sitä voi lähteä pilaamaan antamalla seksuaalivähemmistöille ihmisoikeuksia. Niin.

Ärsyttävät autoilijatyypit

Olen nyt opintojen puolesta ajanut lyhyessä ajassa samaa tienpätkää edestakaisin parituhatta kilometria ja siinä ajassa olen päässyt nauttimaan kaikenlaisten kuskien seurasta. Muutama autoilijatyyppi kuitenkin herättää muita enemmän huomiota. Osa ärsyttää ja osa pelottaa mutta kukaan näiden alla olevien tyyppien edustajista ei jätä ns. kylmäksi. Mitä väsyneempi itse on, sitä voimakkaampi myös oma reaktio on. Sitä on alkanut ymmärtää paljon paremmin sitä, miksi Riku joskus ärsyyntyy ratissa =). Sitä myös arvostaa paljon enemmän, että Riku ajaa eikä minun tarvitse. Mutta ne ärsyttävät autoilijat:

- Hidastelija: En nyt puhu siitä, että ajaa liikennerajoitusten mukaisesti. En puhu edes siitä, että ajaa vain vähän hitaammin, joskin sekin voi jo hieman ärsyttää, jos on tosi väsynyt tai päätä särkee). Hidastelija voi hyvin ajaa 70km/h satasen alueella ja parhaimmillaan vielä nopeus vaihtelee. Pahimmillaan tämä autoilijatyyppi on kuitenkin silloin, kun autoilija nostaa nopeutta aina silloin, kun pääsisi ohi kuten esimerkiksi ohituskaistalla tai pitkällä tyhjällä suoralla mutta sitten taas hidastaa, kun ohitusmahdollisuus on mennyt ohi. Erityisesti tämänlainen käyttäytyminen saa muissa aikaan seuraavan tyypin:

- Vaarallinen ohittelija: Vaarallinen ohittelija vähät välittää omasta tai muiden hengestä ja turvallisuudesta. Hän ohittaa keltaisen viivan ylitse, ylämäkeen, pienessä välissä, koska vaan. Hän ei välitä, vaikka pitäisi tunkea takaisin kaistalle niin, että takana tulevan tarvitsisi jarruttaa lukkojarrutuksella. Kunhan vain pääsee sen yhden auton enemmän eteenpäin. Pahimmillaan tämä on ruuhkassa ja jos ei ole ruuhkaa, on sellainen kohta, kun tällainen pääsee vauhtiin. Vaikka sanoin, että tällaisia syntyy yhteydessä hidastelijoihin, on tämä myös ihan itsenäinen autoilijatyyppi, joka ei tarvitse syytä olemassaoloonsa. Nämä pelottavat tiellä ja näitä on paljon kasitiellä. Yleensä havaitessani näitä, otan runsaasti etäisyyttä, koska yleensä he ovat vain ketjukolari, joka odottaa tapahtumistaan.

- Eteen tunkija: Tämä autoilijatyyppi saattaa odottaa risteyksessä ja katsoa kaikessa rauhassa tuloasi ja sitten tunkea eteesi niin, että jarrut vain laulavat, kun yrität välttää iskeytymästä sitä perään. Sitä aina toivoo, että tämänlainen autoilija löytäisi nopeasti kaasupolkimen ja kiihdyttäisi, mutta harvoin se tapahtuu tarpeeksi nopeasti. Ei se hyvät autoilijat riitä, että te ehditte siihen kaistalle. Kyllä teidän pitäisi varmistaa, että teidän takananne tulijat eivät suistu ojaan teidän takianne tai aja teidän peräänne. Eikä koskaan ole niin kiire, ettei olisi aikaa kohteliaisuuteen. Ja vielä lisäksi, kolari viivästyttää paljon kauemmin kuin hetken odotus.

- Kameran kohdalla jarruttelija: Nämä ovat suunnattoman rasittavia, koska siinä, missä edellä olevien toiminnassa näen tiettyä kieroa logiikkaa tai voin siihen sellaista päälle liimata, näiden toiminnassa ei sitä ole pienintäkään hiventä. Jos se edellä ajava, joka ajaa yhtä nopeasti, ei ole saanut kameraa välähtämään, ei se sinunkaan vauhtisi aiheuta toimia. Ei kamerat ole kostonhimoisia toimijoita, jotka vaanivat juuri Sinua hyvä jarruttelija. Jos ajaa nopeusrajoitusten mukaisesti, voi ajaa kaikessa rauhassa. Voi jopa ajaa hivenen nopeusrajoitusten päälle. Ne välähtävät VAIN jos ajaa ylinopeutta ja silloinkin vain, jos niissä on kamera.

- Takavaloissa roikkuja: Tämäkin ärsyttää pitkälti sen takia, että tämä käyttäytyminen vaarantaa minun tieturvallisuuteni. Pimeällä lisäksi valot sattuvat silmiin. Mutta siis ei ole mitään syytä roikkua edellä ajavan auton puskurissa. Jos on ohittamassa, silloin voi juuri ennen ohitusta hetken siellä käväistä, mutta silloinkaan sitä ei tarvitse kilometrien ajan siellä roikkua. Jos ohitustilannetta ei tule, kuuluu jättäytyä hivenen jälkeen. Perässä roikkuva autoilija aiheuttaa flashbackin autokoulusta ja saa opettajan äänen toistamaan, että lisää turvaväliä edessä ajavaan.

Jotkut autoilijat ovat myös symbiooseja useammasta autoilijatyypistä, esim. eteen tunkija ja hidastelija ovat yleinen yhdistelmä. Takavaloissa roikkuja ja vaarallinen ohittelija on toinen yleinen yhdistelmä.

Tällä postauksella en yritä sanoa, että olisin itse mitkään täydellinen autoilija tai edes mitenkään hyvä autoilija. Minulla on omat ärsyttävät tapani ja sitten on ne automatkat, jolloin olen ärtynyt ja olisi ollut parempi, jos olisin jäänyt kotiin enkä ollenkaan siirtynyt auton rattiin. Olen vain koko syksyn ollessani auton ratissa ja miettiessäni kanssa-autoilijoitani miettinyt tämänlaisen postin kirjoittamista. Nyt sitten olen sen kirjoittanut. Toivon sen vähentävän omaa hiljalleen kehittyvää road-rageani ja pitävän sen aisoissa.

Turvallista autoilua kaikille ja miellyttäviä ajokokemuksia.

Aikamme sankari

Ei siis Gary grandi vaan tietenkin Steve Jobs, nyttemmin edesmennyt muotoiluguru jonka johtaman yrityksen tuotteiden ylihinta on aivan samalla tasolla kuin niiden käytettävyys.
Tänään minulle kuitenkin lopulta selvisi miksi Steve on nostettu nykyajan pyhimykseksi, Jumalasta seuraavaksi. Steve nimittäin teki töitä vielä kuolemaansa edeltäneenä päivänä, joka on juuri se tapa jolla minun sukupolveni tulee toimimaan, tosin ehkä enemmän pakosta kuin omasta halusta. Onhan se yhteiskunnalle paljon parempaa ettei mitään turhia eläkkeitä tarvitse maksaa, joten it-nörttien ylijumala Jobs on nyt näyttänyt tietä omalla esimerkillään. Ole kuin Steve, tee työtä ja kuole.
En ole katkera, mutta kuitenkin...

Kodin äänet

Satu on taas Turussa opiskelemassa, minä teen kotona etätöitä. Vielä hetki sitten vallitseva ääni oli puun palamisesta syntyvät räksähdykset ja poksahdukset sekä ilmalämpöpumpun tasainen hurina. Kissojen äkilliet säntäykset ja ryntäykset tuovat oman pikantin lisänsä kodin äänimaailmaan. Nyt kun robotti-imuri kiertelee taloa, peittää se alleen muut äänet, lukuun ottamatta kissojen äkillisiä säntäyksiä ja ryhnätyksiä kun imuri yrittää tulla liian lähelle.
Ellei päätä särkisi (varmaan lievä migreeni) niin olo olisi rauhallinen ja hyvä. Nyt se on rauhallinen ja kipuisa...

Vielä 10v jälkeenkin

Riku yllätti minut ihanasti palatessaan taannoin Sotkamosta. Hän antoi minulle kauniin korun. Tämä on tapa, minkä varoitettiin loppuvan parin yhdessäolovuoden jälkeen (työkaverit joskus varoitti). Nyt olemme olleet yhdessä yli 10 vuotta.

Taisi tilanne mennä jotenkin niin, että kysyin nauraen, että onko korujen tuominen jo loppunut ja Riku otti laatikosta kauniin lahjapaketin ja kysyi, että auttaako tämä.

Oli ostanut etukäteen ja piilottanut laatikkoonsa siltä varalta, että jos kuulostan puhelimessa yksinäiseltä ja surkealta, voi ilahduttaa minua sitten sillä tavoin.

Ihana on hän. Ei muuta voi sanoa.

Sämpylöitä ja pullia

Viime keväänä teimme päätöksen siirtyä mahdollisimman pitkälle itse laivottujen tuoteiden käyttäjiksi. Sitten tuli kesä ja kuuma ja pelkkä ajatuskin uunin lämmittämisestä nosti hien pientaan. Sitten alkoivat työt sellaisella rytinällä ettei pahemmasta väliä. Nutta nyt, lopultakin, saimme taas aikaiseksi aloittaa leipomisen.
Teimme yhden taikinallisen sämylöitä (33) ja yhden taikinallisen voisilmäpullia (30). Tämä söi tehokkaastu kutakuinkin koko lauantain, aloitimme yhdentoista aikoihin ja viimeinen pelti tuli uunista ulos viideltä. Prosessia huomattavasti hidastaa se että kun teemme taikinan monitoimikoneella, on meillä vain koneeseen vain yksi kulho. Tämän prosessin hidasteen havaitseminen johti siihen että kävimme tilaamassa toisen kulhon koneeseen paikallisesta meiltä saa kaikkea kodinkoneliikkeestä.
Sämpylät ovat porkkanasämpylöitä ja sanoivat maailman karppaajat mitä ikinä tahtovat, tuoreen itseleivotun sämpylän voittanutta ei olekaan - ennen kuin ensimmäist pullat tulevat uunista :)
Oloni on normalisoitunut flunssan jäljiltä, vielä eilen oli työpäivän viimiset tunnut aika taistelua väsymystä vastaan, mutta tänään olen jaksanut touhuta jo ihan hyvin. Huomenna pitäisi kantaa lisää polttopuita sisään (niitä perhanoita kuluu kun lämmitämme sekä salia että tupaa aina kun satumme olemaan kotona hereillä vaaditut noin 5 tuntia) kun lämpötila on ilmeisesti painumassa pysyvästi alle 10 asteen.
Työpuolella minulle on ilmaistu että on olemassa mahdollisuus siihen että reissaaminen ympäri suomea vaihtuisi pitkäjänteiseen ja laajaan projektiin jonka ensimmäinen vaihe kestäisi 1-2 vuotta ja jos se tuottaa toivotun lopputuloksen, jatko joka tapauksessa useita vuosia. Toivottavasti toteutuu, on ainoa mitä voin tässä vaiheessa suoraan sanoa.
Remontti on ollut taas tauolla, viime aikoina pe-ma matkustamattomuus on toteutunut vain osittain ja lomailu sekä sairastelu ovat sitten huolehtineet lopusta. Ehkäpä kuitenkin taas kohta työ jatkuu sisäseinärunkojen osalta ja pääsen levyttämäänkin.

Ei enää flunssaa

Ilmeisesti paranoidi suhtautuminen flunssaan kannatti, koska tänään sain jo pakerrettua täyden etätyöpäivän (vaikka sähköpostini poissaoloviesti mukaan olinkin edelleen sairaan) ja jälleen kerran siivottua lyhyen poissaolon aikana kriisiytyneen postilaatikkoni. Melkein luulisi ettei ole kestävää kehtystä se että jos ei ole postin ääressä kolmeen päivään, menee kokonainen yöpäivä postiruuhkan purkamiseen ja vielä toinen posteista löytyneiden nakkien toteuttamiseen.
Tänäänkin olo alkoi heikkenemään yhden aikoihin, mutta Ketorin Hot (ja ruoka) palautti virkeyden.
Huomenna vielä (etä)työpäivä, sitten taas viikonloppu. Sisäinen kalenterini on autuaan sekaisin kahden peräkkäisen rikkonaisen viikon takia, ensi viikolla kuitenkin paluu arkeen monellakin tapaaa kun luvassa on mm päiväretki Kuopioon.

Flunssa

Eilinen työpäivä katkesi kesken kun huomasin että viikonlopun väsymystila mahtoikin olla flunssan ensioire. Tänään jäin kotiin ajatuksella että parempi lykätä palaveria kuin saada keuhkokuume. Ainakin huominen menee vielä lepäillessä.
Olo on heikko, ei surkea. Päätä jomottaa, lihaksia kivistää, väsyttää ja on kuin keho olisi jonkin muun. Ajatuksetkaan eivät kovin kirkkaasti kulje. Sen sijaan ei ole nuha eikä kurkku kipeä tai yskitä. Välillä on törkeän kuuma, välillä ei, mutta kuumetta ei ole.
Kai tämä oli odotettavissa kun about kahden kolmen viikon ajan jokaisessa palaverissa jossa olen istunut on joku sanonut olevansa sairaana, mutta olisin nyt tämän yhden kerran voinut jättää väliinkin...

Kissojen älykkyystesti

Vaihdettiin Rikun kanssa sängyssä paikkoja, mikä aiheutti aika hassuja reaktioita kissoissa. Noki meni aika sekaisin. Ensin hän ei päässyt sänkyyn lainkaan, kun tuttua reittiä ei enää päässytkään Sadun luokse vaan tiellä oli Riku. Sitten hän kokeili toista reittiä ja lopulta seisoi meidän välissämme ja kehräsi hämmentyneenä. Hän yritti mennä Rikun syliin, mutta ei oikein mennyt asenteella, että tuohon kohtaan olen aina ennen mennyt syliin, mutta en Rikun syliin mene. Joten lopulta oli osin Rikun sylissä, mutta pitkälti vieressä.

Piki puolestaan löysi äänen perusteella Rikun hienosti, mutta ei hänkään osannut mennä viereen tai syliin, koska Riku oli väärässä paikassa, joten Pikikin tuli eri syliin kuin tavallisesti. Piki kuitenkin reagoi rauhallisemmin, koska käy välillä myös minun sylissäni.

Töpö selvisi vertailusta fiksuimpana kissoistamme. Hän katseli hetken yöpöydällä muuttunutta tilannetta, käveli Rikun yli ja köllähti pesemään itseään minun jalkoihini ennen kuin nukahti. Sievä kissa on hän. Tai sieviä ovat he kaikki, jotkut vain reagoivat muutoksiin paremmin kuin toiset.

Mansions of Madness

Koepelasimme MoMin tänään Jarin, Mikon ja Suvin kanssa. Peli kesti kaikkiaan noin viisi tuntia, joka on ensimmäiselle pelille ikinä ihan kelvollinen aika. Yksi oma väärinkäsitykseni pelin alussa antoi pelaajille aika mukavan etumatkan jota en sittemmin pystynyt enää kuromaan kiinni. Toki lopussa kaikki hahmot kuolivat, mutta mokomat olivat sitä ennen pelastaneet maailman, eli kuolema ei ollut turha. Yksi hahmoista kuoli jopa pelin aikana ja loput kolme olivat käytännössä aseettomia, eli ei ihan hyvin mennyt heilläkään.
Hahmot tottelivat ohjeita ja pysyivät tiiviisti yhdessä porukassa, vaikka pariin otteeseen ryhmä haajaantuikin kahteen kahden hengen tiimiin. Tämä esti tehokkaasti hirviöiden yllätyshyökkäykset. Kun kaikki vihjeet vielä sijaitsivat samassa puolikkaassa karttaa ja hahmot päättivät aloittaa tutkimisen siltä alueelta oli pelin kulku alusta asti lähes ennalta määrätty.
Yhtä kaikki MoM oli ihan mukava kokemus, nyt kun säännöt on testattu ja unohdukset löydetty niin seuraava peli sujunee jo hyvinkin sulavasti. Suurta epätasapainoa sen paremmin tutkijoiden kuin keeperinkään suuntaan en havainnut, hyvllä yhteistyöllä tutkijoilla on ihan realistiset voittomahdollisuudet. Olettaisin että nelisen tuntia on hyvä varata aikaa peliin, alussa kun aikaa vääjäämättä palaa pelilaudan rakentamiseen ja tarkistuksiin.
MoMin jälkeen kävimem vielä Mikon ja Suvin kanssa Aztekissa syömässä. Herkkuruokaa oli siellä jälleen ja juustokakku oli jopa poikkeuksellisen ilmavaa.