itse asiassa 11-12h

Riku hieman allearvioi matkamme kestoa, sillä siitä, kun lähdimme Sotkamosta, siihen,että saavuimme kotipihaan, kesti yksitoista tuntia (12h jos laskee mukaan auton pakkauksen ja purkamisen). Pysähtelimme usein teelle ja syömään. Vaihtelimme kuskia aina sen mukaan, kumpi ei jaksanut enää ajaa. Onneksi aina toisen kestämä ajomatka riitti toisen toipumiseen. Viimeisellä omalla osuudellani oli kuitenkin aika mielenkiintoinen tilanne sikäli, etten oikein saanut happea keuhkoihini. Olimme käyneet kaupassa ja se oli saanut molemmat aikalailla hengästyneiksi. Riku sai henkensä kulkemisen tasaiseksi, mutta en jotenkin ajaessani siinä onnistunut. Olin kuitenkin kyseenalaisen viisaasti tästä hiljaa, kunnes olin ajanut sen pätkän, jonka olin luvannut ajaa. Sitten tunnustin, ettei henki oikein kulje. Rikun siirryttyä kuskin paikalle aloin hiljalleen kyetä taas hengittämään. Olisi oikeasti kivaa, jos en olisi ensi jouluna keuhkoputkentulehduksessa/keuhkokuumeessa. Ei ole kivaa tämänlainen. mutta tuhannet kiitokset Rikun vanhemmille. Siellä on aina mukavaa olla ja saamamme hoito oli ihanaa. Joten kiitos ja ensi kerralla tullessamme yritämme olla terveitä.

Sotkamossa

Olemme palanneet kotiin Sotkamonmatkaltamme vain neljä päivää alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Tämän lisäksi jouluun ei kuulunut savusaunaa tai ylenmääräistä kinkunsyöntiä, ei siksi ettei niitä olisi ollut tarjolla, vaan siksi että olimme kipeitä. Oman keuhkokuumeeni kannustamana Satukin kehitti keuhkoputkentulehduksen joka oli hyvää vauhtia etenemässä keuhkokuumeeksi, mutta onneksi Satu kävi keskiviikkona lääkärissä ja sai lääkkeet.
Paluumatka kesti kaikkiaan kymmenisen tuntia, kissat olivat kotona odottamassa ja nyt meillä on taas jääkaappikin täynnä ruokaa. Viikonloppu on siis turvattu :)
Oma oloni on aika hyvä, niin kauan kuin en tee mitään joka vaatii hapenottokykyä, viimeinen antibiootti katoaa elimistööni maanantaiaamuna, Sadun kuuri kestää pidempään.
Matkalla näimme parin sellaisen ammatin edustajan jota ei tule ajatelleeksi kun ropessa tarvii äkkiä vetää ammatti hihasta. Matkalla Sotkamoon näimme lasten leluautomaattien täyttäjän työssään Oriveden(?) ABC:lla. Palatessaan lääkäristä Satu oli vielä nähnyt liikennemerkkien pesijän.
Sotkamossa oli hyvä sairastaa, palvelu pelasi (kiitos Äiti) ja lepoa oli tarjolla. Lääkärikäyntimmekin menivät tth:n piikkiin, joten edes taloudellista katastrofia ei sattunut. Oma lomani jatkuu nyt tästä päivästä alkaen sairaslomana vielä seuraavan viikon, Sadun sairasloma loppuu maanantaina.
Kissoista oli pidetty hyvää huolta pitkäksi venyneen matkamme ajan ja kissat ottivat meidät hyvin vastaan. Heille ostamaamme lahjaan (lampaantalja ilmalämpöpumpun ilmavirran alle) on suhtauduttu epäilyksellä. Mutta kyllä sekin vielä tulee suosionsa saavuttamaan :)

Keuhkokuume

Flunssa on päivittynyt, ei keuhkoputkentulehdukseksi kuten oletin vaan keuhkokuumeeksi. Ensimmäinen tässä elämässä, mistä lienee syytä olla ihan kiitollinen...
Menin eilen työterveyshuollon tarjoajamme Kajaanin toimipisteeseen jossa palvelu oli todella nopeaa, en ehtinyt edes ottaa automaatista teetä kun lääkäri oli jo tavannut minut kahdesti ja välissä olin käynyt labrassa ja röntgenissä. Keuhkokuvien perusteella toinen keuhko on noin 50% peitossa ja toinen ehä 10%, lääkäri päätti passittaa minut Kainuun keskussairaalaan, joko osastolle otettavaksi tai sitten sieltä kotiutettavaksi.
KAKSissa asiat tapahtuivat verkkaisemmin, joskin hoitooni siellä osallistui loppujen lopuksi 3 lääkäriä ja 7 hoitajaa. Kokeita otettiin, mutta koska yleiskuntoni oli ihan ok, minut päästettiin avohoitoon antibioottikuurin turvin.
Kuume on nyt aika lailla laskenut, yskö on edelleen jäljellä ja olo on hyvin väsynyt ja voipunut, joko lääkkeistä johtuen tai niistä huolimatta.

Flunssa osa 3

Vielä olemme kipeitä. Rikulla on nyt jo viidettä päivää noin 38 asteen kuume, joka joskus lääkkeillä laskee noin 37 tasolle, mutta joskus niillä se saadaan vain pidettyä siinä 38 asteen kohdalla. Nyt ilmeisesti hänelle on tullut keuhkoputkentulehdus. Valitettavasti Sotkamossa ei ole sunnuntaina minkäänlaista päivystystä tai yksityistä, joten joko pitää mennä Kajaaniin sairaalaan ensiapuun tai sitten odottaa huomiseen. Ilmeisesti Riku aikoo nyt odottaa huomiseen. Ei sitten tarvitse olla määrittelemättömän pitkää aikaa pystyssä. Eikä Kajaani ihan lähellä ole, joten aivan ymmärrettävä päätös. Minun kuumeiluni on vaihtelevaa. Minulla oli muistaakseni sunnuntaista perjantaihin pientä kuumeilua, muttei mitään merkittävää. Kurkku alkoi sattua torstaina eikä ole lakannut olemasta kipeä. Se ei ole niin kipeä, että olisi syytä epäillä mitään sen vakavampaa kuin kurkun ärsytystä. Onneksi. Kuitenkin näyttää siltä, että meille on kehittynyt perille, jossa jompikumpi tai molemmat ovat kipeinä jouluna. Kaksi vuotta sitten iski paha migreeni jouluaattona. Viime vuonna olin juuri ennen joulua sairaalassa keuhkokuumeessa kai (en muista). Nyt olen flunssassa, joka ei päästä irti, ja Riku keuhkoputkentulehduksessa. Täytyy toivoa, että tämä perinne olisi helppo katkaista.
Nyt Rikun kinkunsyönti ei oikein etene ja eilen nauroi, että on varmaan kilon verran tavoitteesta jäljessä. Pitää varmaan hankkia kotiin kinkkua, kun tervehtyy, että pääsee siihen, että joulun jälkeen on taas niin kypsä kinkkuun, että odottaa ihan ilolla taas vuoden. Jotkin perinteet pitää säilyttää =).
Meillä oli alunperin tarkoitus ajaa kotiin 28. päivä, mutta Riku ei voi silloin todennäköisesti vielä ajaa enkä minä jaksa ajaa niin pitkää matkaa. Kun antibiootit alkavat purra, voidaan kokeilla, mutta tuskin ne vuorokaudessa vielä ihmeitä tekevät. Onneksi naapuri, joka hoitaa kissoja, on tietoinen tilanteesta ja ei vaadi meidän paluuta alkuperäisen suunnitelman mukaisesti. Hän on aivan ihana monellakin tapaa ja olen iloinen, että olemme ystävystyneet. Kissoja vaan on ikävä. Naureskelin Rikulle tännetulomatkalla, että pitäisi varmaan hankkia isompi auto, että saisimme kissat kulkemaan... Tämä ei ole suunnitelmissa.
Kotimatka huolestuttaa minua sikäli, että Riku oli ihan kunnossa ennen matkaa ja sen jälkeen aivan kipeä. Mikäli hän lähtee kipeänä liikkeelle, vaikkei ajaisikaan, niin missä kunnossa hän sitten on perille päästyään... No, ehkä tämä tästä.
Olen edistynyt työprojektissani ja katson löytäneeni riittävästi informaatiota erilaisista erikoistumiskoulutuksista, että voin tehdä siitä tekstin siihen väliraporttiin Opetusministeriöön. Nyt pitää vain vielä keksiä, minkälaiseen muotoon ne erilaiset koulutusmallit saa kirjoitettua selkeästi ja toimivasti. Tässä vaiheessa voin kuitenkin hyvällä omatunnolla pitää pari sairaslomapäivää, kun näyttää siltä, että saan oman osuuteni tehtyä tarvittavassa ajassa. Ehkä saan tehtyä hommaa vielä hieman pidemmälle. Aina kannattaa tehdä hieman ekstraa, mikäli voi, kun vielä haluaa tehdä vaikutuksen ja vakuuttaa työnantajat siitä, että kannattaa pitää palkkalistoilla =). Sitä paitsi, pidän erikoistutkijan tittelistäni ja haluaisin kovasti, että projekti saisi jatkorahoituksensa ja palkkakuluni olisi siellä. Silloin uskoisin, että työsuhteeni lopulliseksi pituudeksi tulisi vuosi. Siinä ajassa saattaa jo löytää jonkinlaisen apurahan siihen ns. omaan tutkimukseen. Olisi hienoa saada se Opetusministeriön hankkeeksi, mutta sellaisen projektin veto yksin ei houkuta. Jos saa jonkun mukaan siihen, niin eipä siinä sitten mitään ongelmaa. Ehkä ensin kokeilen perinteisempiä rahoitusvaihtoehtoja.
Nyt vielä kun saisi yhden artikkelin korjattua ennen loppiaista, niin se voisi sitten hieman hautua ennen viimeistä korjausta. Tammikuun lopulla se pitää palauttaa lehdelle. Sitten on taas yksi lisää niistä kullanarvoisista julkaisuista. Kyllä tämä tieteily tästä etenee. =)

Flunssa, osa 2

Torstai ja perjantai menivät niistäessä, lauantaina alkoi vaivata yskä. Sunnuntaina olo oli jo ihan kohtuullinen, mutta illalla oli kuitenkin vähän kuumetta ja yskä vaivasi ajoittain. Viime yö meni oikein hyvin, mutta nyt aamupäivällä yskä on taas palannut kiusaamaan. Ääni on ollut paineessa lauantaista lähtien, kiitos yskän.
Tänään olen kuitenkin palannut työlämään, etätyö kun tuntuu terveydelle suosiollisemmalta kuin lähtö lääkäriin sairaslomalappua jonottamaan :)
Satu on kokenut lievempiä oireita, toivottavasti ne riittävät eikä tauti ole kaatumassa päälle juuri kun pitäisi suunnata Sotkamoon joulunviettoon.

Flunssa

Noin kahdeksan viikon yrittämisen jälkeen flunssa pääsi niskan päälle, tänään minun piti olla koulutuksessa ja huomenna firman illanistujaisissa, mutta sen sijaan olen maannut sohvalla ja kuluttanut tämän päivän aikana noin 100 nenäliinaa.
Satu on sankarillisesti käyttänyt isoja kissoja eläinlääkärissä, käynyt kaupassa ja tehnyt vielä töitäkin.
Viela muutama viikko sitten makuuhuone oli täydellinen flunssan viettoon, oli telkku ja tietokone, oli moottorisänky. Sitten päätimme siirtää telkun Saliin ja näin makuuhuone joutui luopumaan flunssaviihdyttimestään. Siksi olen siis makoillut sohvalla, en sängyllä. Sohvakin on toiminut hyvin :)
Ajatus ei kuitenkan kulje, keskittymiskyky on nollassa ja televisio tarjoaa vain heikkolaatuista viihdettä, kovalevyilla olisi gigatavuittain viihdettä, mutta ei jaksa ajatella niin pitkälle että osaisi valita jotain katsottavaa tai kuunneltavaa...
Töitä olen tehnyt, puhelin kun ei osaa olla hiljaa, mutta vain vähän. Ja toivottavasti mitään korjauskelvotonta ei ole hajonnut toimieni seurauksena.
Toiottavasti flunssa kuluttaa itsensä loppuun viikonlopun aikana, maanantaina ja tiistaina pitäisi vielä tehdä vuoden viimeiset työt.

Nyt sujuu paremmin

Tänään oli työkokous muiden projektilaisten kanssa. Olin jo etukäteen ilmoittanut, ettei kartoitus onnistu nykyisessä laajuudessaan ja lähetin heille, mitä olin siihen mennessä tehnyt. Perusteluni oli tehnyt tehtävänsä jo ennen kokousta eikä kartoituksen rajoituksen asetukselle ollut ongelmia. Nyt kymmenen maan sijaan katson kaksi ja kaikkien mahdollisten alojen sijaan katson viittä laajempaa kokonaisuutta (lääketiede, oikeustiede, rahoitusala, insinööriala ja opetus). Näistäkään ei tarvitse kaikkea mahdollista etsiä. Heti tuntuu paremmalta =). Nyt, kun vaan saisi sen jatkuvasti pöydälle ilmestyvän ja aivan toiseen projektiin liittyvän raportin pysyvästi pois, kaikki olisi hienosti. Lähetin sen äsken uudelleen muualle ja toivon, että se pysyy siellä.
Ehkä saan kohta työkoneenkin, eikä tarvitse kantaa läppäriä koko ajan mukana. Sikäli, saamani kone on vanha lousku ja olen täysin varma siitä, että oma läppärini on parempi kone ja aiheuttaa minulle vähemmän ongelmia. Työkoneella voin kuitenkin tehdä työtuntikirjaukset ja muun vastaavan byrokratian.
Totuttelen kehoani hiljalleen uuteen rytmiin ja kuormitukseen. Onnistuminen on vaihtelevaa, mutta onneksi minun ei tarvitse mennä yliopistolle ellen halua.
Kaiken kaikkiaan menee ihan hyvin. Työ on taas mukavaa, kunto vaikuttaa juuri ja juuri kestävän, joulu on tulossa ja Riku & kissat ovat ihania. Olen alkanut lisäksi kaupan päälle taas viihtyä Laitilassa. Mikäs tässä ollessa =)

Piip!

Kello 06:40 Laitilan tästä osasta katkesivat sähköt, tämän tiedän siitä että saman tien upsi ryhtyi piipittämään. Sähkökatko kesti 07:45 asti, eli reilun tunnin. Tänä aikana taskulamppuna toimi ensin puhelin, sitten sain jo kynttilät käyttöön ja tulet uuneihin.
Kun talossa kuljeskeli kynttelikköä kannellen tuli mieleen IA:n aikakausi, kynttilät toivat ihan riittävästi valoa ja mietin jo että sujuuhan työpäivä kannettavan akun ja kännykän nettiyhteyden avullakin :)
Auto oli otettu sisään ja ahdin oli umpijäässä. Sulatus ja kuivaus toteutetaan tänään ja ahtimeen pohjaan porataan puolen millin reikä josta kondenssivesi pääsee tihkumaan ulos, tällainen korjaus on pohjoisiin oloihin kehitelty. Joka tapauksessa auton saa hakea huollosta vielä tänään joten huominen matkani Helsinkiin pystyy tapahtumaan suunnitellusti. Tänään piti mennä Jyväskylään, mutta se jäi nyt sitten tapahtumatta.

Talvi

ulkona on parikymmentä astetta pakkasta, sisällä saman verran lämmintä. Olemme poltelleet puita tuvassa ja salissa, tehneet ruokaa ja paistaneet joulutorttuja (omena). Lopun aikaa olemme oleilleet salissa, köllineet sohvalla kirja lukien tai elokuvaa katsellen.
Idyllistä?
No ei ihan. Eilen poltin pärettäni molemmista päistä kun sekä auto piti viedä huollon pihaan odottamaan huomista huollon aukeamista (perjantaina töistä lähtiessä oli autosta puhti poissa, ei nostanut kierroksia yli 2000 eikä turbo tullut mukaan missään vaiheessa) eikä uuden telkkarin käyttöönotto meinannut tapahtua lainkaan (8 pulttia joilla jalustan 2 osaa piti kiinnittää toisiinsa ja jalusta telkkariin puuttuivat pakkauksesta).
Nyt on kuitenkin uusi 47 tuumainen töllö paikallaan ja antenniin, mac minin ja wiihin kytkettynä ja autonkin osalta todennäköisin syy toimimattomuuteen on että turboahtimeen on päässyt kosteutta joka sitten jäätyi ja nyt turbo on tukossa, jos se on todellinen syy, pitäisi hommasta selvitä auto sulattamalla ja turbo kuivaamalla.
Kissat ovat vallanneet talon lämpimät paikat, vessan lattian ja usein myös sylit. Tekniset vastoinkäymiset poislukien viikonloppu on mennyt kyllä mukavissa merkeissä.

Joskus vaan vihaa työtään

On taas näitä päiviä tai ehkä pikemminkin viikkoja. Olen viimeinkin hahmottanut varsinaisen työtehtäväni, kun minut on viimeinkin päästetty tekemään sitä. Tässä välissä oli erään toisen projektin avustamista. Nyt pitäisi kolmessa viikossa (jotka sisältävät joulun ja uudenvuoden) kartoittaa kymmenen eri maan korkeakoulutuksen jälkeiset erikoistumiskoulutukset. Tämä pitäisi tehdä netin kautta. Tulee mieleen se, miten minulle kuvattiin tätä hommaa: "kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä oikein pitäisi tehdä". No alan tietää ja sitä kautta tulee itsestään selväksi, ettei tämä homma tapahdu annetussa aikataulussa. Vaikka tekisin illat, viikonloput ja joulun töitä siten, että kaikki työtunnit olisivat oikeasti tehokasta työaikaa ja etten olisi hetkeäkään kipeä, en usko, että homma onnistuisi.
a) minulla ei ole taustatietoja, joten minun pitää tutustua kunkin maan kunkin alan perus-korkeakoulututkintoihin, jotta voin edes hahmottaa, mitkä kuuluvat tutkimuksen piiriin
b) ei löydy ei-alakohtaista tai ei-ammattikohtaista tietoa, eli kouluttautumisjärjestelmät pitää löytää ammattikohtaisesti. Ammatteja on aika pirun paljon.
c) kyse on nettihauista. Ei riitä, että löytää informaatiota. Nettiin on helppo laittaa ihan mitä tahansa. Jotenkin saadut tiedot pitää varmistaa tai selvittää niitä antavien tahojen legiittiys (on aikaista aamulla, en saanut päähäni suomenkielistä sanaa).
d) aikaa on kulunut ihan siihenkin, että löydän oikeat termit hauille.
Minulla on mennyt noin viikko siihen, että olen löytänyt toimivat termit ja selvittänyt Iso-Britannian oikeustieteen alojen, erikoislääkärien ja rahoitusalan ammattien erikoistumismahdollisuuksia. Vain kolme alaa. yhdestä maasta. Viikossa. Kai homman pitäisi nopeutua, kun on jotenkin päässyt alkuun, mutta sitä odotellessa...
Miksi ihmeessä tämä homma pitää saada valmiiksi väliraporttiin mennessä? Eihän niissä koskaan mitään kattavaa informaatiota ole. Luulin alussa, että minulla olisi neljä kuukautta tähän. Tuli hieman ns. nurkan takaa, että aikaa on yhteensä neljä viikkoa. Varmasti aikani oli parhaalla tavalla käytetty täysin minun työnkuvaani kuulumattoman projektin pienen välikyselyn analyysissa ja raportin teossa...
Ottaa tosissaan päähän tämä homma. No, onneksi palkka tulee, vain kaksi viikkoa myöhässä... Onneksi olen jatkuvasti vain vähän kipeänä. Kipu tekee ihmeitä keskittymiskyvylle. Valitettavasti ei parantavaan suuntaan.

Lasten saannin sietämätön keveys

Näin joskus dokumentin, joka käsitteli ajatusta siitä, että lasten saanti oli pilannut elämän. Se tuntuu olevan kulttuurissamme niin kerettiläinen ajatus, ettei sitä kyetä käsittelemään. Mikäli ei ole innoissaan lapsestaan, leimataan huonoksi vanhemmaksi. Ehkä se on yksi syy synnytyksen jälkeisen masennuksen muodostumisessa. Ajatelkaa, jos taloon tulee täysin vieras ihminen, joka ei anna nukkua, viettää aikaa yksin ja jatkuvasti on jokin pielessä. Kuinka nopeasti siinä palaisi hermot? En usko, että kestäisin kauaa. Tätä varten kai syntyy paljon puhuttu vanhemman rakkaus lasta kohtaan, joka estää lapsen viemisen satunnaisen kirkon portaille ja jättämään sinne. Silloinkin, kun vanhempi kykenee myöntämään, ettei vanhemmuus aina herkkua ole, välittömästi sitä seuraa lause siitä, miten paljon lapsiaan rakastaa. Toinen kullan arvoinen ajatus, jonka olen kuullut, on se, etteivät lapset välitä pätkääkään vanhempiensa mielenterveydestä. Kestää kauan, ennen kuin lapsi kykenee ottamaan muita ihan aidosti huomioon ja jotkut eivät koskaan pääse sinne saakka.
Ei, en ole hankkimassa lasta. Enkä myöskään ajattele tätä heijastuksena johonkin ulkopuolelta tulemaani havaintoon. Ehkä olen siinä maagisessa iässä, milloin se paljon puhuttu biologinen kello alkaa tikittää ja vaatia edes jonkinlaista kannanottoa aiheeseen. En usko, että minusta tulisi hyvä äiti. Ja älkää hyvät ihmiset, jotka ajattelitte näin tehdä, vakuuttako minua siitä, että olen väärässä. Se on turhaa kohteliaisuutta ja puuttumista asiaan, johon kenelläkään ei ole asiaa puuttua. En usko, että minusta tulisi hyvä äiti ihan puhtaasti fyysisistä syistä. Mikäli en nuku tarpeeksi tai saa muuten riittävästi lepoa, kärsin merkittävää fyysistä kipua. En usko, että on lähtökohtaisesti hyvä idea asettaa minua tai lasta siihen tilanteeseen. Olen tietoinen siitä, että tämänlainen tilanne saattaa kenelle vanhemmalle tahansa syntyä ja silloin siitä selvitään. Uskon kuitenkin yhä vakaammin ja vakaammin siihen, ettei ole hyvä idea tietoisesti aiheuttaa tämänlaista tilannetta. Ihmiset ovat neroja löytämään nauloja seinässä, johon iskeä päätään. Joskus ehkä kuitenkin näkee sen naulan ennalta. Ehkä tämä on sellainen tilanne.

Pandemia!

Eilen ja tänään olemme koepelailleet Sadun valmistujaislahjaksi (vuosi sitten) saamaa Pandemia -peliä. Tutkija ja kenttäspesialisti -kaksikolla hävisimme kahdesti, lääkintämies ja valvoja -kaksikolla kerran ja nyt lopulta voitimme pelin tiedemies ja lääkintämies -kaksikolla. Ensipelien sählääminen on muuttunut suhtkoht toimivaksi strategiaksi (ainakin kun lääkintämies on mukana). Pelin pitäisi vaikeutua pelaajamäärän kasvaessa, joten täytyy löytää jostain pari vapaaehtoista ja kokeilla nelinpelinäkin :)

Itsenäisyyspäivää

Suomi, joka on osa EU:ta ja jonka päätöksentekijöiden kaikki argumentit sisältävät sanat talosupoliittinen realismi, juhlii sitä ettei se enää ole osa Ruotsia tai Venäjää. En sano että itsenäisyyspäivästä pitäisi luopua, kyllä tämä vapaa maanantai minullekin kelpaa, mutta ehkä se voisi olla nimeltään vaikka itsenäisyyden muistopäivä, jolloin muisteltaisiin aikaa jolloin Suomi oli itsenäinen valtio ja suomen hallintoelimet olivat vastuussa Suomalaisille, eivätkä vaikkapa kansainvälisille rahoituslaitoksille.
Ulkona sataa lunta, mikä on hyvä asia. Sitä näyttää yön ja aamun aikana kertyneen kymmenkunta senttiä. Täytyy kantaa lumilapio taas alas yläkerrasta (se on myäs hyvä sahanpurulapio :) ja käydä kolaamassa piha puhtaaksi. Lumi tuleekin tarpeeseen, kun saa perustukset lumettua, on taas yksi talonkylmentäjä vähemmän huolehdittavana.
Siirsimme eilen telkkarin saliin, samallsa saimme taas käyttöömme Wii:n ja olemmekin hakanneet tennistä ja Satu myös autoillut ja lentänyt eilisen ja tämän päivän aikana.
Viime viikonloppua ja alkuviikkia leimasi kissojen madotus, joka oli melkoista taistelua. Käytimme tällä kertaa pillereitä ja vaikka osa pillereistä menikin kissojen kurkkuihin ihan huomaamatta, erityisesti Noki ja Tuisko opiskelivat mallin jossa pilleri kätketään poskeen ja ollaan sitten nielaisematta yhtään mitään.
Viikko meni sekä itsellä että Sadulla vahvati töiden parissa, Satu pääsi esittelemään tuloksia seminaariin ja minä pääsin valmistelemaan ja vetämään Workshoppia samalla kun sähköposti yritti löytää tapoja horjuttaa sisäistä tyyneyttäni :)
IA lähti hyvin liikkeelle syksyn lopulla ja kun ensi perjantain duo saadaan pulkkaan, onkin vuoden roolipelillinen saldo purkissa, ellei Joku Muu(tm) keksi tehdä jotain luovaa uudeksivuodeksi.
Töitä on vielä jäljellä kolmen viikon verran, sitten koittaa loma joka kestääkin vuoden loppuun saakka.