kaikki ongelmat ratkeavat kunnon murtokeikalla

tai ratkaisuna se olisi ollut ehkä parempi... =). Tosiaan viktoriaanisen ajan etsivätoimistoa koskevalla kampanjallani oli viime sunnuntaina kolmas pelautuskerta ja hiljalleen peli alkaa saada muotoa ja lähteä hyvin käyntiin. Tämän pelikerran keskeinen strategia ongelmanratkaisussa oli eriasteiset murrot ja näyttää siltä, että seuraavakin pelikerta ainakin alkaa reippaalla kassakauppamurrolla. Minulla oli oikein mukavaa eikä Rikukaan valittanut tyytymättömyyttään, joten ehkä tämä pelautus alkaa tästä mennä hiljalleen ihan hyvin.

Väitöskirja etenee hitaasti mutta hitaasti. Kaikenlaista protokollaa ja paperisotaa riittää, minkä hoitaminen käy työstä mutta samalla vie kaiken huomion ja energian siltä "oikealta" väitöskirjatyöltä. Tänään tarkoituksena on aloittaa n. 50 artikkelin lukurupeama, jonka jälkeen voin sitten kirjoittaakin ns. teoriaosan. Saas nähdä, koska saan sen valmiiksi ja minkälainen siitä tulee. Ainakin olen lukenut sen verran, että sitä en voi syyttää, jos teksti ei ihan onnistu ja ainahan sitä voi korjailla, kunnes se sitten hyväksytään julkaistavaksi. Se ainakin on lohduttava ajatus. Selkeästi en enää kykene suhtautumaan tähän juttuun minkäänlaisella vakavuudella. Toisaalta en koe, että siihen on tarvettakaan. Eiköhän se näinkin suju ja elämä on miellyttävämpää.

Maanantaina loppui viimeinkin TYKS:in kipupoliklinikan järjestämä "elämää kivun kanssa"-kurssi (tai mikä sen nimi olikaan). Olen hyvin iloinen, ettei tarvitse joka maanantai raahautua turkuun ja katua sitä sitten keskiviikkoon asti. Kurssi oli hyvä ja sain sieltä ajatuksia, joista keskeisin ja tärkein oli se, että kykenen vaikuttamaan kipuuni monella eri tavalla ja näin parantaa elämäni laatua. Olin minä tämän aikaisemminkin kuullut, mutta tämän kurssin aikana (tai pikemminkin sinä kahtena kuukautena, jonka kurssi kesti) ajatus osui ja upposi. Valitettavasti aihe käsiteltiin tosiaan ensimmäisenä kertana ja loppu kurssista olisikin sitten voitu mielestäni vetää hieman tiiviimmin ja lopettaa aiemmin. Nyt myös asiakkuuteni kipupoliklinikalla loppui, koska minullahan on yksityislääkäri eikä TYKSillä ole varaa hoitaa minua. Ehkä sitten jossain vaiheessa saan kutsun Vakka-Suomen sairaalan neurologiselle osastolle ja sitten taas nähdään, minkälainen kädenvääntö siinä on edessä, ennen kuin saavutan jonkinlaisen yhteisymmärryksen lääkärin kanssa. Oloni ja vointini suhteen olen hyvin optimistinen. Sen sijaan Kelan kanssa asioinnissa ja erikoistuneiden lääkäreiden kanssa tilanne on hieman toinen. Yleislääkärit ovat siitä hienoja, että he tietävät, etteivät tiedä kaikkea. Erikoislääkärit ovat tainneet tämän unohtaa. Ja Kela varsinkin on aivan toinen juttu. Kuitenkin tilanne on hiljalleen selkeästi parantunut enkä näe mitään syytä, miksei se jatkaisi samaa rataa =)

Eli näin eteenpäin. Väitöskirjaa jatkan taas tämän jälkeen, olo on varsin hyvä ja seuraava peli on n. kolmen viikon päästä. Hyvää vappua kaikille!

Talkoissa

Eilen ja tänään olivat Valkon vanhan palokalustovajan kunnostustalkoot, paikalla oli eilen varmaan perikymmentä ja tänäänkin reilu kymmenen ihmistä. Vanha vaja oli kyllä päässyt kauheaan kuntoon, suurin osa sienälaudoisat oli lahoja ja vaja oli 'pudonnut' peruskiviltäänkin sekä siirtynyt melkein kolmekymmentä senttiä kohti naapurin tonttia. Eilen purettiin kaikki paitsi katto ja runkorakenteet ja nostettiin runko uusille perutuskiville. Tänään laudoitettiin seinät, ja korjattiin sekä maalattiin katto. Lisäksi käsitoimiselle pumpulle rakennettiin vajan päätyyn 'laveri' jossa se pääsee nyt seisomaan lahoamatta tai ruostumatta. Laitan jonnekin joskus ennen ja jälkeen kuvat (ehken työvaihekuviakin).
Tämä aktiviteetti tuntuu jalkapohjissa, oikeastaan vain ja ainoastaan. Hullu naulaaminen ei tunnu käsissä, nostelu ei tunnu missään mutta jalkapohjat huutavat armoa. Aloitin sandaalikauden (eli 'uudet' jalkineet) mutta muuten asiaa selittää se etten enää niinkään seisoskele paikallani tai kävele kuten ennen. Perhana, täytyy kaivaa jostakin se puoli tuntia päivässä joka nykyiseen kävelyretkeeni kuluisi.
Toisena asiana verottaja muisti minua reilun tuhannen euron mätkyillä. Havaitsin kuitenkin ettei hyväkseni oltu laskettu työpaikkani ja kotini välisiä kilometrejä joten lähdin heti laskemaan miten paljon sieltä tulisi helpotusta. 140 kilometriä tekee noin 30 euroa per työpaikalla vierailu, ja niitä työpäiviähän puoleen vuoteen mahtuu...
... 29. Olen käynyt viime vuonna kesälomien jälkeen toimistolla 29 kertaa. Muut päivät reissussa, lomalla tai etätyössä. Enkä muista kovin montaa etätyöpäivääkään päässeeni pitämään... Kaiken kaikkiaan tuo vähennys laskenee mätkyni noin 900 euroon, sitten vain odottelemaan saisiko Satu nostettua omaa 50 euron palautustaan hieman suuremmaksi työhuonevähennyksin ja vastaavin.

Kotona

Pääsin hengissä takaisin kotiin asti, nukkumaankin jo eilisen puolella. Matka oli kovin tapahtumaöyhä, ainoastaan rekkojen ohituksia säännöllisesti. Vain kolme varmaa hevoshavaintoa, yksi havainto eläimestä jolla ratsastettiin, mutta vain ratsastajan liikeiden perusteella.
On aika raskasta olla melkein viikko liikkeellä hotellista hotelliin, jokainen sänky on erilainen ja omalla tavallaan yllätys. Uni omalla patjalla maittoi kyllä makealta :)
Kissat ovat suloisia, jossain ulkona on nyt tikka työssään ja aivan kaikki kissat kulkevat korvat hörössä ikkunalta toiselle.
Olo on yhä väsynyt, onneksi tänään ei ole pakko pystyä venymään kuin yhteen puhelinneuvotteluun ja illalla kylän talkoisiin. Voi olla etten enempään pystykään...

Tornio

Tänään olen siis saapunut Tornioon, matkalla kohtasin yhden siltatyömaan, jonka johdosta jouduin palaamaan reittiä takaisinpäin ja vakuuttamaan navigaattorin että juuri sen haluamaan reittiä pitkin ei voi kulkea. Lisäksi kävi ilmi että huomenna täytyykin Tornion sijaan olla Kemissä, eli noin 25 kilometrin päässä. Nou hätä, sen ajaa alle puolessa tunnissa :)
Yhtään hevosta ei matkalla näkynyt, harmi sinänsä. Torniossa on jo kevään tuntua ilmassa, talvitakkia ei tarvitse, mutta joki oh yhä jäässä. Mietin lähteäkö käymään Ruotsissa, mutta voi olla että käyn vain kävelyllä ja tyydyn koomaamaan huoneessa.
Tornion kaupunginhotelli on osoitautunut iloiseksi yllätykseksi. Hotelli on tilava ja kaunis ja huonekin on ihan miellyttävä. Ainoastaan kuuma, mutta onneksi on olemassa tuuletusikkunat.
Huomenna siis aamulla Kemiin ja sitten lähtö kohti kotia, toivottavasti ennen kahta. Palaveri päättyy kahdeltatoista, mutta sen jälkeen keskustellen vielä STM-hankkeen asiakkaiden hankepäällikön kanssa hankkeen tilanteesta. On siis kuitenkin teoriassa mahdollista että olisi kotona jo torstaina, mutta ei se mitenkään varmaa ole...
Perjantaina on töiden puolesta yksi puhelinpalaveri, kattomiehen pitäisi myös tulla töihin perjantaina. Perjantai-illatana on sitten talkoot kylän vanhan palokunnan kalustovajan kunnostukseksi. Talkoot jatkuvat lauantaina. Sunnuntaina Satu pelauttaa taas VD:tä ja maanantaina onkin edessä matka Helsinkiin, onneksi Vappu ja sen ansiosta nelipäiväinen viikonloppu on seuraa pian...

Puutarhointia ja nuorennusta

Tänään on ollut varsin työntäyteinen päivä oikeastaan kaikilla aloilla. Jotenkin tuntuu kovin eläväiseltä ja aktiiviselta, joten päivä oli sellainen, vaikka edellinen yö oli lyhyt. Ehkä se on kevät, mikä sen tekee, tai sitten ikävä Rikua kohtaan saa mielen etsimään muita ajatuksenkohteita. Niin ja kipu ei tunnu, kun keskittyy kovasti johonkin muuhun, mutta tosin ei olekaan mitenkään huono jakso.

Aloitin puutarhoinnilla ja kävin kasvimyrkyllä kokeilemassa, mitä kaikkea saan hengiltä, vaikka yritin suihkuttaa sitä vain suoraan tiettyihin kasveihin (lähinnä Vuorenkilpeen, josta en pidä, ja rikkaruohin). Jos onnistuin, rikkaruohot kuolevat ja samoin vuorikilvet ja pääsen istuttamaan uusien kasvien siemeniä, joiden versoihin pitää tutustua, ennen kuin suihkutan tai kiskon nekin hengiltä =). En ole oikein uskaltanut kiskoa maasta kuin ne tunnetut rikkaruohot, koska muut saattavat olla joko kauniita kasveja tai sitten rikkaruohoja, jotka sitten pääsevät kasvamaan oikein isoiksi. Ei näistä voi tämänlainen viherpeukalo keskellä kämmentä-tyyppi tietää. Ehkä se peukalo alkaa hiljalleen siirtyä oikealle paikalleen. "Kitkemisestä" siirryin leikkaamaan ruusuja. Viheliäistä hommaa sekin. Sain peukaloni täyteen juhannusruusun piikkejä. Samalla kuitenkin totesin, että ehkä isompien kasvien siirto pitää jättää Rikulle...

Sitten työpäivä jatkui ihan oikeiden töiden muodossa, Selvitin konferenssimatkojen järjestelyjä ja tein hakemuksen tutkijakoululle kulujen matkamisesta. yhteensä hain noin 2300e kuluja, joista 2000 näin teoreettisesti ja 300e pitäisi tille piakkoin. Eli tänään tienasin elantoni =). Lisäksi selvitin verotukseen liittyviä yksityiskohtia. Aamulla käytin tosiaan myös paljon aikaa puutarhan uudistamisen kustannusarvion tekemistä. Yllättävän kallista se homma ja alan hiljalleen ymmärtää, miksi kaikki puutarhakirjat, jotka olen lukenut, suosittelevat vihersuunnittelijan tai vastaavan palkkaamista. Hän sitten vastaisi kokonaisuudesta ja kaiken tavaran hankkimisesta ja suunnittelusta.

Päiväni ulkona päättyi vanhojen omenapuiden nuorennusyrityksellä, jonka onnistumisen arviointi jää valitettavasti paljon myöhempään aikaan. Nauroin puhelimessa naapurille sahatessani oksaa, että jos päivän lopussa sekä minä että talo ovat vahingoittumattomia niin kaikki on hyvin. Jos puu sitten joskus kuolee, niin se on sen ajan murhe. Sitten vain aloitetaan alusta. Harmi se olisi, sillä kestäisi hyvin kauan ennen kuin puu näyttäisi jälleen noin ihanan vanhalta. hieman olo tuntui huteralta, kun olin varmaan parin metrin korkeudella toinen jalka tikkailla ja toinen puuhun nojaten ja yritin kiskoa painavaa ja oksastoon sotkeutunutta oksaa lähes päälleni. Onneksi Riku ei nähnyt, sillä olisi todennäköisesti pitänyt touhuani juuri niin vaarallisena kuin se olikin ja vakuuttanut minut tulemaan alas. Näin kuin oli niin ja taiteilin tikkailla ja ilmassa lähes yhtä paljon, minulla on nyt oikein loistava olo, joskin kun tarkastelen puuta niin tajuan homman olevan varsin pitkäaikainen ja iso. Ei ihme, että se jaetaan usein 2-3 vuodelle (ja tietenkin se on puullekin paljon parempi). Nyt vain pitää olla kärsivällinen ja tänä vuonna vain enää karsia vesiversoja ja jättää isommat oksien karsimiset sitten ensi vuodelle.

Nyt sitten sormet ovat verissä (vain kohtuullisesti ja jo laastaroitu) sekä ruusunpiikeissä ja olo mitä onnellisin.

Rovaniemellä

Tänään vietin aamupäivän Kolarissa, joka oli suurelta osin suljettu turitikauden puutteessa. Istuin kuitenkin reilun tunnin Kolarin kirjastossa lukemassa sarjakuvia
ennen esitystäni ja ajomatkaa tänne Rovaniemellä. Päivän hevossaldo jäi kahteen, mutta toinen oli aivan selvä talvikarvsata pörheä inkkari-väritetty issikka :D
Hotelli on laadukas, kävin saunassa ja aikomuksenani oli käydä syömässä Lordi Rocktaurantissa, mutta sepä onkin suljettu maanantaisin ja tiistaisin. Tälläkin kertaa jää siis tuo kulttuurielämys kokematta.
Kevät on saapunut tännekin, hihaton paita ja pikkutakki on täysin riittävä pukeutuminen, paikalliset kulkevat vielä vanhasta tottumuksesta pipot päissään.

Kolarissa

Siis paikkakunnalla, ei negatiivissävytteisessä tapahtumassa.
Tämän päivän matkan varrella näin yhteensä 11 hevosta, yllättävää sinänsä kun lämpimässä ja ahtaassa etelässä teiden varsille oli ahdettu vain kuusi kappaletta.
Olen virallisesti lumirajan pohjoispuolella, tie on hyväkuntoinen ja kuiva, mutta heti tien vierellä onkin noin puolen metrin kinokset. Matkalla näin paikkoja joissa ilmeisesti tuulen tuomaa lunta oli talojen seinustoilla ikkunoiden puoliväliin asti. Oletettavasti kuitenkin ensimmäisen kerroksen ikkunoiden.
Kolarin hotellissakin on langaton netti (ainakin oletan käyttämäni verkon olevan Kolarin hotellin verkkoa, naapureita ei ole ihan vieressä ja signaalitaso on hyvä, mutta verkolla ei ole tunnistamista helpottavaa nimeä.
Melkein tuhat kilometriä teitä on jo takana, edessä ilmeisesti vähän enemmän.

Kalajoella

Eilinen matka tänne Kalajoelle oli enimmäkseen tapahtumaköyhä, vain yksi poliisiauto, eikä rekkojakaan tarvinnut ohitella kuin kahdessa erässä (ensin kaksi ja sitten kolme).
Ensimmäiset havainnot lumesta on jo tehty, joskin vain varjopaikoista ja kevyen liikenteen väylän reunasta jonne sitä lienee aurattu talven aikana pinoon. Tänään matkan jatkuessa Kolariin asti, saavuttanen ihan oikan lumirajan.
Koska olisin voinut nukkua puoli kahdeksaan, heräin jo ennen kuutta. Ehdinpä katsoa esitykseni vielä läpi ja tehdä viimeisimpien tietouden lisääntymisen aiheuttamat muutokset.
Mainitsemani peli-idea alkaa olla jalostunut jo aika pitkälle, ehken tänään Kolarissa istunkin vain koneen ääressä ja naputtelen sitä ylös.

Metsurointia

Viime viikolla ostin elämäni ensimmäisen moottorisahan, suojavarusteita, kaatoraudan ja pinosakset ja näillä varustautuneina olen eilen ja tänään kaatanut pihastamme kaksi isoa ja kaksi kohtuukokoista koivua vasrjastomasta tulevaa kasvihuonetta, puu- ja marjatarhaa.
Vaikka olen ollut mukana katseluoppilaana ei minulla siis suuremmin ollut kokemusta puiden kaatamisesta. Olisi ollut mukavampi aloittaa uransa isossa metssässä jossa ei ole vaaraa kaataa puuta vuokratulle pellolle, leikkimökin tai talon päälle, mutta siitä lähdetään mistä liikkeelle päästään.
Eilen ensimmäinen puu antoi viitteitä siitä että ei ole hätäpäivää, puun kaatuessa aivan tismalleen sinne minne sen tahdoin kaataa, vaikka en ihan suoraan kaatoloven tasossa itse kaatosahausta tehnytkään. Tänänä sen sijaan kolmesta puusta vain yksi kaatui suunniteltuun suuntaan (ja sekin suunta suunniteltiin uudelleen puun kaltevuuden mukaan) kahden muun kaatuessa kyllä hyvin ennakoitavaan mutta ei niin mukavaan suuntaan oman kallistumisensa mukaisesti.
Nyt yksi puista makaa pitkällään takapihallamme (ei sillä että se piha olisi nyt mitenkään vähemmän käytössä kuin ennen kaatoa) ja toinen on jo katkottu ja kerätty talteen pellolta joka on siis naapureille vuokrattuna.
Vaaratilanteita ei ollut, eli hengelläni en sentään leikkinyt. Satu oli apuna ja aina riittävän kaukana varoalueelta, lähinnä valmiina soittamaan ambulanssin jos puu keksisi hypätä syliin.
Metsurointi on osoittanut jäälleen ettei autossa istuminen itse asiassa käykään kuntoilusta, onneksi savottaa on puiden karsimisen, katkomisen ja navettaan kuivumaan kuljettamisen osalta tiedossa tuleviksi viikonlopuiksi.
Tänään on vuorossa enää lounas ja sitten lähden liikkeelle kohti Kalajokea, josta matka jatkuu Kolarin ja Rovaniemen kautta Tornioon. Torniosta paluumatkalle pääsen lähtemään torstaina ja oletukseni on että ole kotona joskus perjantain pikkutunteina. Lapissa on kuulemani mukaan paikoin vielä yöli metri lunta, joten täytyy muistaa pakata mukaan talvitakki, pipo ja hansikkaat, eikä lähteä t-paidassa etelän kelien mukaan.
Ensi viikolla (tai sitten seuraavalla) meille pitäisi tulla sekä puutavaralasti että ihmisiä poistamaan ongelmakoivun tuvan ja tien välistä (sitä en sentään lähtenyt itse sahaamaan). Lisäksi ensi viikolla tulee mies tekemään kattotyöt loppuun ja rakentamaan lavan tuvan savupiipun kohdalle niin että muurari pääsee siltä osin töihinsä. Eli kaikenlaista edistymistä remontin saralla on viime aikoina tapahtunut.
Omassa päässä Aamunkoitin kirjoittamista estää aivan uuden peli-idean jatkuva kummittelu. Päätin nyt sitten kirjoittaa siihen liittyvät ajatukset auki ja jatkaa sen jälkeen aamunkoiton parissa.

Miten sitä ei saakaan

On niin monta asiaa, mitä ei saa tehtyä, kuten väitöskirja, veroasiat, tämän bloggerin pitäminen ja nukkuminen. Ehkä väitöskirjan tekoa haittaa mm. vaikeampi jakso ja se, että esim. en saanut tuntiakaan unta viime yönä. Kissat kuitenkin saivat ja ne olivat mukavia seuralaisia, kunnes päätin siinä neljän jälkeen nousta ja hiljaa katsella tietokoneelta paria sarjaa. Riku heräsi sitten noin klo 6.30 ja oli kieltämättä mukava nähdä hänet ennen hänen lähtöään töihin. Selvästi kuitenkin viime yön nukkumattomuus oli peräisin jonkinlaisesta adrenaliinin tai stressihormoonin ylituotannosta, sillä päivällä oli ihan ylitehokas olo. Sainkin aikaan melkolailla (no paitsi sitä väitöskirjaa).
- Järkkäsin meille tänne tyypin katsomaan tuota meidän ongelmallista koivua ja hän kävi äsken ja sanoi tekevänsä sen ensi viikolla urakkapalkalla hyvin kohtuulliseen hintaan ja tällä tavalla hän myös ottaa vastuun, jos jotain menee pieleen. Olemme jo kesäkuusta asti yrittäneet löytää jonkun, joka hoitaisi homman ja nyt viimein homma toimi seuraavasti: sain fyssariltani vinkin kysyä vapaapalokunnalta. Sitten kävi ilmi, että Laitilassa ei ole, mutta palolaitokselta kai kerrottiin firmasta, joka hoitaa näitä hommia ja heti tärppäsi. Tuli tosiaan samana päivänä ja paikalla ei tarvitse olla, kun puuta kaadetaan. Hyvä diili siis.
- Yritin hoitaa meille yhtä ihmistä hoivaamaan takapihamme kahta vanhaa omenapuuta. Hänen aikataulunsa olivat kuitenkin niin kiireisiä, että elokuussa kannattaa varata aika ensi vuodelle. No, omenapuu on saanut villiintyä jo 5 vuotta, joten tuskin yksi vuosi enää tässä on niin kriittinen.
- Ostin itselleni uuden puhelimen ja kävin kaupassa. Tarve uudelle puhelimelle kävi hyvin ilmeiseksi, kun aikaisemmasta hajosi yksi ohjelma toisen perään. Valitettavasti ensimmäinen, joka hajosi, oli Bluetooth, joten jännitin oikeastaan tähän päivään asti, hävittäisinkö hurjan määrän tärkeitä kuvia (koska puhelin on usein lähempänä kuin kamera), mutta LTO:ssa (Laitilan virallinen puhelinyhtiö) ne voitiin siirtää antiikkiselta muistikortiltani uuteen muistikorttiin ja siitä sitten siirsimme ne tänään koneelle turvaan. Nyt on sitten turvassa kuvia Neelan kastajaisista (veljeni tytär), Kikistä, pikkukissojen pentuvaiheista ja tietenkin rakkaista isosistamme. Olen oikein tyytyväinen uuteen puhelimeen. Kerrankin ei pitänyt ostaa sitä kaikkein halvinta eikä puhelimeni myöskään ollut Rikun vanha puhelin, eli on oletettavaa, että se toimii vielä ihan hyvän aikaa. Tietenkin siinä on koko joukko aivan turhia ominaisuuksia, mutta niin niissä tuntuu nykyään olevan. Tietenkin myös äänet ovat kamalia, mutta onneksi siihen saa siirrettyä soittoääneksi haluamansa kappaleen. Nyt vain pitää päättää, mikä se olisi... Lisäksi hankin itselleni headsetin, joka saattaa oikeasti pysyäkin korvassa eikä jatkuvasti putoa, kuten aikaisemmat ovat tehneet (no nekin ovat olleet Rikun vanhoja ja sellaisia, jotka eivät pysyneet hänelläkään, joten minä sitten sain ne, mutta eivät ne minullakaan pysyneet).
- Lisäksi kävin kaupassa ja ostin muutaman pussin nyt piakkoin viljeltäviä siemeniä (kukkia), joiden olemusta pitää vielä hieman tutkia. Oletan niiden olevan siementäviä ja itseään näin ylläpitäviä kasveja, mutta voin olla väärässäkin. Kuitenkin mieleni tekee kiskoa maasta kyseisessä penkissä kasvavan muistaakseni vuorikilven nimisen kasvin, josta en pidä. Lehdet ovat vielä ok, mutta kukista en pidä lainkaan. Mutta nyt sitten pitää selvittää lisää kukista netistä, jotta selviää niiden tarkempi luonne.
Sitten meninkin aika pian n. kahden tunnin torkuille ja loppuilta tuntuu menevän enemmän hitaasti ja sumussa kuin aktiivisessa toimimisessa.

Vanhempia tapahtumia, kun aika kiitää aivan liian nopeasti:
- Kävimme lauantaina Uudenkaupungin teatterissa katsomassa pienoisnäytelmää "Kosinta", jonka oli kirjoittanut Anton Tsehov. Kyseessä oli puoli tuntia kestävä hyvin mukava ja hauskakin näytelmä, jossa oli paljon monologeja ja kiistoja, mutta ei sellaista perinteistä (erityisesti kesä-) teatterihuumoria, jota en oikein jaksa. Lisäksi lopussa esitykseen kuului kappale Uralin pihlaja, joka toi miellyttävästi mieleen häämme. Ensimmäinen kokemuksemme kyseisestä teatterista oli siis hyvin miellyttävä ja menemme siis uudelleenkin sinne. Seuraavaksi onkin itse asiassa vuorossa Sound of Music, johon liput ovat jo varattu.
- Hane, Katriina ja Joona kävivät meillä sunnuntaina, mikä oli valtavan mukavaa. Pientä oli hauska seurata, vaikka tuntuu, että joka kerta hänet nähdessäni hän on kasvanut aivan valtavasti. Oli erittäin mukavaa viettää aikaa Hanen ja katriinan kanssa pitkästä aikaa tälleen isommalla kokoonpanolla. Katriinan kanssa olen käynyt "kahvilla", mutta se on kuitenkin aina hieman eri asia. Lisäksi saimme jälleen mahdollisuuden näyttää taloamme, johon ei taida varmaan kyllästyä ainakaan niin kauan, kunnes talo on ollut hetken aikaa valmiina. Nyt sitten odotamme, että Hane lupauksensa mukaisesti saapuu metallin ilmaisemisen kanssa tänne. Maillamme pitäisi mahdollisesti olla rautakautinen hauta ja sitten varmasti metsässä on kaikkea mahdollista metalliromua, mikä olisi hyvä saada pois maasta =).
- Riku pääsi jo kokeilemaan hankkimaamme moottorisahaa, jolla on tarkoitus viikonloppuna kaataa useampi puu. Saas nähdä, mitä siinäkin käy. Eiköhän mene ihan hyvin. Riku kaataa, minä pysyn pois tieltä ja soitan ambulanssin, jos jotain käy =). Puutarhatyöt ovat jo hyvässä vauhdissa ja niitäkin varmaan jatketaan viikonloppuna.
- Eilen oli ratsastustunti ja alan tosissani olla sitä mieltä, että minun ja Pian tyyli menee niin pahasti ristiin, että ei oikeastaan enää haittaa, jos talli muuttaisikin Huittisiin. Miten se ihminen saakin jopa kohteliaisuuden kuulostamaan loukkaukselta? Ratsastin tällä kertaa Ellillä, mikä oli hyvin miellyttävää, joskin olin unohtanut, että se hevonen ei vain kävele nopeammin, mutta toisaalta sain tahattomasti aikaan avotaivutuksen. Nyt kun vain muistaisi, mitä tuli silloin tehtyä... Mutta siis en varsinaisesti pidä siitä, että tunnilla on tarkoitus harjoitella ympyrälle kääntämistä kaikilla ratsukoilla ja lopuksi käy ilmi, että minulla ei ollut tarkoituskaan niin tehdä, koska kerrankin istuin hyvin eikä Pia halunnut rikkoa toimivaa kokonaisuutta (hevonen meni kauniissa muodossa ja minä istuin oikein). hän on ilmeisesti jälleen unohtanut, että jännitykseni ei ole yleistä eikä hevoskohtaista vaan kipu- ja päiväkohtaista. En tiedä, miten usein hänelle pitäisi asiasta sanoa. Hetken piti itseään vakuuttaa siitä, ettei ole oikeasti niin huono, kun miltä hän saa minut kuulostamaan. Hän tuntuu jatkuvasti aliarvioivan minut, joten alkaa hiljalleen miettiä, miltä siellä hevosen selässä oikeasti näyttää. Esim. hän pelkää minun putoavan, kun en tunne olevani vähääkään siinä vaarassa jne. Jokseenkin rasittavaa. Kuitenkin Asentoni ja istuntani olivat hyviä ja sain salaa harjoitella myös kääntämistä. Jos hän näki, niin tuli käsky palata uralle, tai pikemminkin väärinymmärrys siitä, mitä yritin tehdä ja välitön tulkinta hänen kannaltaan, että hevonen saa minulta vääriä apuja ja sen takia poistuu uralta. Tilanne oli erityisen rasittava siksi, että samalla tunnilla oli muutama, jotka eivät saaneet hevosta itsenäisesti edes pysähtymään, joten perässähiihtäjiä riitti ja piti jatkuvasti liikuttaa varsin pöllömäisesti (siis 180 astetta ainakin) taaksepäin, että voiko tähän nyt pysäyttää hevosen vai tuleeko se takana tuleva kiinni omaan hevoseen kiinni. Tietenkin on aina hyvä, että heikompaa autetaan eteenpäin, joten ehkä sitten vain pitää tulkita sanat kohteliaisuutena äänensävystä yms. huolimatta. Ja lakata kuuntelemasta jatkossa =).
Riku ratsasti Tirrillä, joka on minulle ollut haastava sikäli, että sillä on valtava ahdistus, jos sen edessä ei ole riittävän lähellä toista hevosta. Riku sai kuitenkin upeasti Tirrin pysähtymään ja muutenkin näytti tosi hyvältä. Riku itse sanoi seuraavaa: Tirrillä alku lähti menemään pieleen alussa eikä hänelle saisi puhua ensimmäiseen 10 minuuttiin, koska silloin hän vielä kokoaa ratsastustaan ja hänestä oli käytännön pila, että Tirri, joka ei tee mitään yksistään, laitettiin ensin menemään kehää, kunnes hän näki, ettei ne muut osanneet mitään. Hjeelaa ja Kampuria ei taidettu saada edes pois uralta. Kampur ei pysähtynyt kertaakaan itsenäisesti. Että sellaista tällä kertaa. Nyt sitten vain käydään ne jo maksetut tunnit ja ehkä sitten pyritään niille itsenäisille ratsastuksille, joissa Pia ei ole opettamassa (halvempaa ja vähemmän hermoille käyvää ehkä) ja sitten siirrymme Kuumaan, vaikka se sitten tarkoittaakin, että käymme selkeästi harvemmin ratsastamassa, mutta ainakin ohjaus on erinomaista.

Että sellaista täällä.

Kosinta ja vierailu

Viime lauantaina kävimme tutustumassa Uudenkaupungin teatteriin pienoisnäytelmä Kosinnan merkeissä. Tsehovin kirjoittama puolituntinen kertoi 60 miehen kosiomatkasta naapuriin, jossa kohteena oli 62 vuotiaan naapurinisännän aikuinen tytär. Naapurusriitojen ja sydänkohtausten lisäksi kosintakin saatiin onnellisesti suoritettua. Uudenkaupungin teatteri vaikutti ihan mukavalta paikalta, ei ihan Linnateatteri mutta hyvin pärjää ainakin Turun kaupunginteatterille :)
Sunnuntaina sitten Hane ja Katriina kävivät meillä tutustumassa talouteemme ja kissanpoikiin.

Pienen kaupungin pienet tavat

Kävimme tänään katsomassa uuden kotikaupungimme kulttuurista yms. tarjontaa ja täytyy sanoa, että jälkikäteen suuhun jäi melko mielenkiintoinen maku. Ensin oli virheettömästi toimiva ja riittävän tyhjä uimahalli, joka tosin on kiinni lauantaisin ja koulujen loma-aikoina (koska kuka silloin voisi haluta uida...).
Toisena kävimme Laitilan Kinossa. Sali oli pieni, vaikkakin esim. vanhan Julian pienempien salien kokoa. Siellä oli kylmä, kuten kaikissa elokuvateattereissa tuppaa olemaan. Tuolit olivat yhtä epämukavia ja jos halusi edes hieman mukavuutta, niin vierekkäisissä penkeissä ei kannattanut istua (näin molempien kädet mahtuivat jollain tavalla olemaan ei-päällekäin). Penkkirivit olivat myös niin lähellä, ettei edelliseen voinut nostaa jalkoja vaikka tilaa olisi ollut. Ja tilaahan oli. Ilmeisesti näytös järjestään vain jos sitä on tulossa katsomaan yli 5 henkilöä. Tämä käytäntö tuntuisi viittaavan siihen, että näin ei ollenkaan aina ole. Tässä näytöksessä meitä taisi olla 7. Teatterin viehättäviin piirteisiin kuului valaistus, joka oli huvittava; mustavalkoinen Charlie Chaplin-kuva seinällä sekä Laitilan Virvoitusjuomien mahdollisesti uudet, mutta vanhanaikaiseen malliin tehdyt mainosjulisteet. Erityisen hyvänä piirteenä oli kuitenkin se, että näytöksessä ei ollut lainkaan mainoksia alussa ja viehättävää oli myös se, että alussa kuvaa tarkennettiin hiljalleen. Elokuva itsessään (National Treasure - Book of Secrets) oli ensimmäisen osan melkein täydellinen kopio ja näin melko turha. Kuitenkin se vetosi minussa siihen puoleen, joka ei vähään aikaan halua ajatella yhtään mitään ja antaa järjettömän toiminnan, ihmissuhteiden tarpeettomien monimutkaisuuksien ja elämän ja kuoleman pakolliset kysymykset vain valua tajunnan läpi yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos. Niin ja ääni oli tosiaan sellaista tasoa, että ei tarvinnut korvatulppia =).
Sitten vain syömään. Kävimme Laitilan toisessa ravintolassa (Laitilan Kukko muistaaksemme) syömässä ja olimme ainoat asiakkaat ravintolapuolella ja listassakin oli kaksi kalaruokaa, viitisen liharuokaa, naposteltavaa ja pitsoja. Pihvimme olivat hinta- ja laatutasoltaan Turun luokkaa ja ainoaksi ongelmaksi ja huvituksen aiheeksi nousi paikan pubin pienen kaupungin elämä, jossa puhutaan liian kovaa ja liian humalassa (tuli mieleen Mäen kuvaukset Vares-kirjoissaan Turun pubeista) sekä jukebox, joka riitelee äänellisesti ravintola-puolen äänimaailman kanssa, joka siis on -en enää muista minkä kanavan- geneeristä ohjelmaa.
Huomasimme myös, että useat asiat Laitilassa ovat pareittain: kebab-paikat (jossa kummassakaan ei harrasteta kasvis-vaihtoehtoja), luontaistuotekauppoja, grillejä, kahviloita, r-kioskeja, ravintoloita. Lounasravintoloja on jopa kolme ja kolmessa paikassa myös tarjotaan pitsoja. Kauppojen (ruoka) määrä yllättää. Niitä on jopa 5 ja rakennustarvikkeiden kauppoja myös ainakin kolme. Ilmeisesti siis väkeä n. 8000 kaupungissa riittää kattamaan näin monipuolisen valikoiman katemarginaalit.
Taloomme olemme sopeutuneet hienosti ja Riku pitää paikkaa jo kotonaan. Itsellä ehkä liiallisesta sisällä olemisesta on vielä tietty vierauden tunne. Toinen selitys siihen voi olla ystävien puute täällä tai remontti, jossa mitään ei löydä, koska kaikki tavarat muuttavat jatkuvasti sijaintia ja joka paikassa törmää jatkuvasti remontti- yms. tarvikkeisiin.
Ihmisistä täällä sen verran, että on niitä, jotka ottavat heti ns. ystäväkseen/naapurikseen eikä minkäänlaisia ongelmia ole. Näihin olemme törmänneet. Muista emme ole kuulleet mitään ja tiedossa on, että täällä voi asua 20 vuottakin ilman, että koetaan paikalliseksi. Kuitenkin vastaanotto on ollut lämmin ainakin toistaiseksi. Saa nähdä, miten sitten on, kun tutustumme naapurustoomme paremmin =).
Remontista sen verran, että vaikka tekemistä varmasti löytyy, haluamme nyt jo pitää rentoja viikonloppuja ja päiviä ilman remonttia, sillä kolme vuotta remonttia on PITKÄ aika. Toisin sanoen kaikkia vieraitamme ei välittömästi passiteta johonkin remonttiin liittyvään asiaan, kuten tällä hetkellä tarjolla olisi hirsiseinän puhdistusta ja värineuvoja saliimme =). Mutta tosiaan melkein pitää miettiä, että mitä tehdä seuraavaksi, koska aika vähän voi tehdä ennen kesää. Kesällä sitten tapahtuukin enemmän asioita, kuten yläkerran eristys ja ehkä kylpyhuoneen ja kodinhoitohuoneen vesieristykset ja piha ensin menettää n. 30cm pintaansa ja sitten saa uuden kerroksen joko polun tai multa/ruohokerroksen muodossa. Kukat tulevat sitten myöhemmin, kun sinne asti keretään. Mutta tuolloin on aikaakin, kun Rikulla on lomaa 6-7 viikkoa, joten silloin asiat etenevätkin ja pihalla työt tulevat toivottavasti tekemään naapurimme (todennäköisesti kohtuullista maksua vastaan) isoilla koneilla.
Kaiken kaikkiaan siis olo on sekä huvittunut että rentoutunut. Sitten vaan nukkumaan.

Kummallinen elämä

On vaikea sanoa, mikä on tämän päivän vallitseva tunnelma. Eilen se vaihtui äärimmäisestä ilosta äärimmäiseen pettymykseen noin kahden tunnin sisällä ja tasoittui iltaa kohden. Nyt aamulla on ollut uskomatonta jännitystä ja nyt hieman alkaa tasoittua. Ainakaan elämä ei ole tylsää.
Miksi siis nämä tunnekuohut, joita Riku pitää tarpeettomina ja jokseenkin loogiikan vastaisina: Aikaisemmin minulle myönnettiin 18 000e apuraha kolmanneksi vuodeksi Suomen Kulttuurirahaston apurahana. Jei. Siitä mainitsin edellisessä postissa. Eilen pomoni, no tavallaan, soitti minulle ja tarjosi minulle hieman yli puolentoista vuoden tutkijapaikkaa Kasva-tutkijakoulussa. Riemastuin suuresti ja ajattelin, että upeaa, nyt minulla on rahoitus aina 2011 alkuvuoteen asti väitöskirjaa varten (ja jos se aiemmin valmistuu, niin eihän se mitään haittaa...). Sitten päätin varmistaa asian vielä kulttuurirahastosta, josta sain tietää, että tämä kolmas vuosi pitäisi olla käytetty alkuvuodesta 2010, joten se siitä 18 000e:sta. Tunnelma vaihtui siis tässä kohtaa. Riku sitten sai minut vakuutettua siitä, että puolitoista vuotta rahoitusta on parempi kuin vuosi rahoitusta, vaikka se ei nyt sitten olekaan kaksi ja puoli vuotta rahoitusta. (sen kolmannen vuoden voi edelleen saada käyttöön jos terveyteni takia väitöskirjan valmistuminen nyt sinne asti viivästyisi - ja kaikki mahdolliset voimat minua siltä suojelkoon!). yhteispäätöksellä sitten ilmoitimme hyväksyväni tutkijakoulupaikan, jonka mukana tulee mm. työterveyshuolto, eläke (niin joo...) kertyy jne.
Tämän päiväinen jännitys puolestaan koskee väitöskirjaani myös, mutta aivan toiselta kantilta. Minulla on ollut sellainen järjetön, valtavatöinen ja mahdollisesti täysin toteuttamiskelvoton idea päässäni, että Vastapaino voisi julkaista väitöskirjani, koska sen aihe on herättänyt kiinnostusta aina, kun aiheesta puhun (tosin olen yrittänyt sitä välttää jo pidemmän aikaa). Sain viimein soitettua kustannustoimittajalle ja hän oli skeptinen, mutta sanoi, että kannattaa lähettää ns. ehdotus kustannuspäällikölle. Jotain oppineena (ei kukaan odottamatonta sähköpostia lue) soitin ensin kustannuspäällikölle ja kerroin asiani. Hän vaikutti hieman optimistisemmalta, tai sitten hänellä oli vain parempi päivä. Lupasin lähettää saman tien ehdotukseni (jonka olin kirjoittanut valmiiksi soittojen välissä) ja lähetin sen. Nyt sitten asia on toisten käsissä ja jännitys alkaa lieventyä. keskeinen ristiriita on siinä, että tieteellisellä maailmalla on eri vaatimukset kuin yleiselle ihmisjoukolle kirjoittavalla Vastapainolla ja koko yhteistyö ja tarkistusprosessi voi muuttua täydelliseksi helvevetiksi ja äärimmäisen työlääksi minulle näiden kahden maailman välissä. Suoraan sanoen en ole valtavan kiinnostunut tieteellisistä intresseistä, mutta jos vastapainon kannalle kääntyminen tarkoittaa väitöskirjan hylkäisemistä, niin sitten taidan hylätä vastapainon. Tietenkin voin myöhemmin sitten kirjoittaa väitöskirjastani kirjan, kuten tein gradustanikin, mutta en ole varma, jaksanko. Tietenkin on minulla myös jatkotutkimusideoita ja ne saattavat vaatia minun väitöskirjaltani tieteellisempää otetta. Eli sellainen ristiriita pyörii mielessäni.
Samalla olen tietoinen ihmisten yleisestä itsekeskeydestään ja idioottimaisuudesta, joista olen viime aikoina saanut varsin loistavia esimerkkejä. Yleinen julistus kaiken vastuun sälyttämisestä muille: Tämä ei koske kaikkia ihmisiä ja miten se voisikaan, sillä en tunne kaikkia, mutta se ei myöskään koske kaikkia tuntemianikaan.

Toisella saralla terveyteni näyttää heittelehtivän vieläkin erinomaisen olon (no, minulle ainakin) ja toimintakykyisen elämänolennon sekä hyvin kivuliaan ja toimintakyvyttömän olennon välillä. Eilen vielä olin jälkimmäisellä puolella. Tämä päivä näyttää jo paremmalta. Kävin kokeilemassa jopa akupunktiota oloni helpottamiseen, mutta siitä toipuminen vei ainakin sen lopun päivän ja seuraavankin. Sen siitä saa, kun menee Helsinkiin asti. Selvästi kehoani ei ole tarkoitettu tässä vaiheessa matkustamaan pitkiä matkoja autolla. Junassa sen sijaan menee jo paremmin, sillä siellä voin torkkua kuunnellen hyvää musiikkia.

Mökkihöperyys on edelleen hieman voittava teema elämässäni. Sitä katkovat käynnit Turussa (joka maantaisin "terveydenhoidon ja kivun kanssa elämisen"-piirissä), ystävien tapaamiset sekä satunnainen kulttuurisointi sekä liikunnallisuus. Esim. tänään menemme uimaan ja kokeilemme Laitilan kinoa. Sieltä tulee jonkun nyt unohtamani action-elokuvan väistämättä huono jatko-osa, mutta näemmepä teatterin, jonka tarjonta on yleensä vielä huonompi. Huomenna menemme sitten kokeilemaan uudenkaupungin teatteria. Saapa nähdä...

Pikkukissat kasvavat hurjaa vauhtia, mikä tarkoittaa sitä, että he pääsevät yhä ylemmille paikoille tekemään pahojaan (joka on erityisen yleistä ainakin Töpöllä) ja olen jo oppinut kuuntelemaan eri räsähdysten ja asioiden putoamisen ääniä ja priorisoimaan sen, milloin kannattaa nousta ylös, koska jokin on juuri särkynyt ja mikä on vain sellaista "ei-särkymisen" ääntä, joka voi jäädä myöhempääkin tarkistusta odottamaan. Toisaalta, kuten kaikki pienten eläinten (sis. lapset) kanssa toimivat ovat oppineet jo tietämään, hiljaisuuskin on hyvän epäilyttävää ja pettävää, kuten juuri ennen tätä lausetta tapahtunut esimerkki osoittaa: kissat kaatoivat vesikuppinsa sisällön lattialle ja ihmettelivät kovasti, miksi lattia on märkä (lattia siis laminaattia eikä onneksi esim. parkettia...). Eli kaikennäköistä pientä pienemme keksivät iloksemme =). Isot sen sijaan ovat välillä äärimmäisen hellyyskipeitä meitä kohtaan ja välillä täysin itsenäisiä ja tekevät, mitä tekevät. Heillä kaikilla on hyvät välit toisiinsa, minkä osoituksena ovat niin keskinäiset nuolut kuin leikkitappelutkin.

Remontti etenee ja elämä on aikalailla asettunut uomiinsa täällä Villa Issikassa. Vieraat tervetulleita ja ehkä joskus saamme nettisivutkin tehtyä.

Rasittuneisuutta ja ratsastusta

Minulla on taipumus vetää itseni ihan puhki, jos kipu ei sitä estä, joten hyvällä kaudella rakensin kirjahyllyjä, purin laatikoita, tein väitöskirjaa (sain kaikki kirjat luettua viimeinkin!), kirjoitin peliä, pelautin, jne. kunnes olin niin väsynyt, että keskiviikkona vain itkeskelin. Torstaiksi en ollut vielä paljoa paremmassa tilanteessa, kun tein töitä ja sitten oli ratsastus. Voin muuten sanoa, että oma väsymys ja sen helppo muuttuminen ärtymykseksi ei ole hyvä asia hevosen kanssa, joka on herkkä ja lopussa olimmekin molemmat ärtyneitä ja oli juuri sellainen olo, että tähän loppui tämä harrastus. Kuitenkin olen päättänyt, ettei huonoina hetkinä tehdä päätöksiä, niin menimme jälleen tänään ratsastamaan. Viimeksi ratsastin Tirrillä, joka ei ole helpoimpia näin ei-kovin-helläkätiselle. Tänään sain ratsastettavakseni Hjeelan, joka on ilmeisesti vielä herkempi. Kun sen kuulin, niin ajattelin, että se siitä. Tunti taistelua jo valmiiksi hieman ärtyneen hevosen kanssa. Tilanne osoittautui kuitenkin paljoa paremmaksi kuin pelkäsin. Kääntäminen oli edelleen vaikeaa, koska käytin pohkeitani väärin ja väärässä kohdassa (kun oikeaa asentoa olen vielä hakemassa), mutta muuten aloin paremmin taas tajuta, miten hommat toimii. Aina oppii jotain. Alan kuitenkin hiljalleen miettimään, että olisi hyvä muistaa viimeinkin ne asiat seuraavallakin tunnilla =).
Viikonloppuna kävin taas opettelemassa kiinalaista lääketiedettä. Tällä kerralla viikonloppu ei ollut niin raskas kuin viimeksi, koska olin varautunut kaikkeen. Tosin sanelukoneeni ei toimnut ollenkaan niin hyvin kuin olisin toivonut, mutta kaikkea ei voi aina saada. Mutta jälleen huomasin, että kipu ja väsymys ei merkittävästi auta keskittymistä ja ymmärtämistä, tai ympäristössä olevien ihmisten idioottimaisuuksien sietoa.
Lisäksi, kiitos Rikun, olen saanut oivalluksen : puolet viikostani menee terveydestäni huolehtimiseen eri tahojen kanssa. Puolet voin sitten tehdä väitöskirjaa. Tästä tilanteesta ei kannata stressaantua, kun se vain on sellainen nyt. Sitten on viikonloput, jotka voin sitten käyttää a) ropeen b) kiinalaiseen lääketieteeseen ja c) remonttiin, miten mikäkin vaatii huomiota ja mikä oloni on.
Yleisesti ottaen oloni on pitkän aikaa ollut hyvä, vaikka vaikeita päiviä on välillä ollut. Mutta eiköhän tämä tästä. Jälleen uskon ns. parempaan ja kivuttomampaan tulevaisuuteen ja olen jälleen onnellinen ja tyytyväinen elämääni ja ihan pöhkösti rakastunut mieheeni ja kissoihini enkä ollenkaan tyytymätön taloonkaan =).

Ai niin: sain kolmannen vuoden apurahan!

Salin lattia

Viikonloppuna olen ollut yksin kotona ja maalaillut Salin lattiaa. Maali ei ole niitä miellyttävimmin kuivuvia ja sääliksi käy kissoja jotka eivät (toisin kuin minä) pääse eteistä kauemmas hengittelemään raitista ilmaa.
Lattia on nyt kuitenkin maalattu kahteen kertaan ja sali näyttää taas enemmän huoneelta ja vähemmän katastrofialueelta. Osin hiotun, vaalean puun ja vanhan sinisen maalin sekasotku on korvautunut tasaisella ruskealla, joka mielestäni sopii saliimme erinomaisesti. Huonetta tuskin tuntee kun kurkistaa sisään ovesta...
Ikkunanpuitteet vielä uusiksi ja sitten listoja, listoja ja listoja (ja kirjahyllyn päälle viimeinen valaistuselementti käyttöön) ja sali on valmis. Tavallaan pelottavaa :)
Ensi viikolla minulla on vain yksi työmatka ja sekin vain Helsinkiin. Pelkkä ajatus siitä että pääsee kunnolla keskittymään suunniteluun ja rästitöiden tekemiseen on erikoinen. Toivottavasti koko viikko ei mene kulttuurishokissa vaan saan jotein oikeasti aikaankin.
Turkuun on myös lopultakin avautunut Nepalilainen ravintola Sikhar. Se on Hansakorttelissa Eurokangasta vastapäätä ja tarkoitus olisi käydä lähiaikoina testaamassa sen tarjontaa. Verkkosivuilla ei ole puhelinnumeroa, eikä sähköpostiin vastata. Toisaalta kuulin kollegalta että ravintola on lähes järjettömän kiireinen, ehken he eivät edes halua uusia asiakkaita :D
Saa nähdä milloin siis sinne pääsemme, mutta raportti seuraa joka tapauksessa.
Sadun poissaolessa Nokikin nukkui jossakin sängyn ulkopuolella, muut kolme kissa pitivätä minulle seuraa.

Töihinpaluu

Lomaviikko on takana ja työviikko käynnissä, maanantaina kävin vain Turun toimistolla ja eilisen ja tämän päivän olen Kuntaliiton talossa Helsingissä käsittelemässä kansallisen hankkeen avoimia asioita.
Tälle kansalliselle hankkeelle on valitettavan tyypillistä että havaittuja ongelmia ei niinkään onnistuta ratkaisemaan, vaan siirtämään toiseen paikkaan. Samoin uusia termejä syntyy yhä ja ne sotkevat sitten jo sovituiksi luultuja asioita. Ja aikaa ei ole...
No, tätä se projektityöskentely vain on, muutoksenhallintaa :)
Kevät tekee tuloaan, tänään oli aivan syntisen kaunis aamu ajella Helsinkiin. Alavilla mailla sumun peittämistä pelloista nousi kuin leijuvia latoja, aurinko oli punainen ja riippui raskaasti puiden latvojen tasalla. Olisipa ollut kamera ja aikaa pysähtyä kuvaamaan.
Loma teki kaikin puolin hyvää, kokonaisjaksaminen on paremmalla tolalla ja työmatkatkin menevät leppoisasti ajellessa ilman tieraivon ensioireita. Himottaa päästä tekemään remontolle asioita, ensi tilassa ainakin luvassa Salin lattian maalausta. Sen kahden viikon kuivumisajan aikana täytyy myös kanaverkottaa terassista kaikki kissanmentävät aukot ja samalla talon 'kissanluukut' jonka jälkeen voimme avata kissoille pääsyn talon ja terassin alle ja näin laajentaa heidän reviiriään ja samalla tehdä jyrsijöille vaikeammaksi pesiytyä kotiimme. Myös yläkerran purkutyöt täytyy saada alkamaan, eli ohjelmassa on reiän tekeminen yläkerran seinään ja tikkaiden viritteleminen talon ulkopuolelle kulkuyhteydeksi ylös.
Elämä tuntuu taas kokonaisvaltaisesti hyvältä.