Sali

Remonttikohteksi valikoitui Sali kun löysimme Iskusta kohtuuhintaisen kirjahyllyratkaisun. Nyt vanhat hyllyt on purettu pois, ikkunat laatikoitu ja karmitettu sekä maalattu. Komeronovien karmit maalattu ja palauttettu paikalleen ja tilattu vielä nojatuolitkin kirjahyllyn lisäksi. Ja ensimmäinen taulukin on seinällä.
Elän toiveissa että kirjahllyt tulevat ennen pääsiäistä, nojatuolit sitten tullenevat pääsiäisen ja vapun välillä.
Remontissa elettyyn mielenkiintoisia hetkiä kun Pianosta irtosi yksi pyörä siirron yhteydessä, tämä johti lopulta tilanteeseen jossa Satu tasapainotteli Pianoa etupyöriensä varassa samalla kun minä ruuvasin pyörän kiinnikkeitä irti puoliksi pianon alla ja puoliksi takana. Töpö osoitti loistavaa tilannetajua saapumalla kiipelilemään minun päälleni ja käyden välillä pianonkin alla. Tilanne onneksi selvisi ilman suurempia tragedioita, pyörä on nyt korjattu ja myös Nöpö pääsi kiipelilemään puolustuskyvyttömän korjausmiehen päällä, joskin paljoa Töpöä lyhyemmin.
Kirjahyllyjen kokoamisen jälkeen täytyy teettää spottivaloille 'uloke' hyllyn päälle, ihan valkoisesta huonekalulevystä ja sitten laittaa jalka- ja kattolistat paikalleen. Kun Sadun työtavarat saadaan vielä siirrettyä Salista Sadun työhuoneeseen Yliopistolla, alkaa nykyinen kaaos toivottavasti tehdä tilaa harmonisemmalle ympäristölle.
Satu löysi kirjasta sopivat verhot jotka menevät työlistalle, samoin täytyy löytää sopivat verhotangot.
Huonekalujen osalta sohva on suunniteltu ja pitäisi vielä löytää sopiva taso jolla voisi pitää putkiradiotani sekä lukukierrossa olevia lehtiä ja kirjoja.

Hieman paremmin

Sunnuntaina oli Liisan valmennus Baldurissa. Ratsastin jälleen Tirrillä. Pääosa kerrasta meni toisen ratsukon kanssa työskentelyssä, mutta toinen ratsastaja taisi olla omalla hevosella liikenteessä, joten eipä tuo paljon haitannut. Sain touhuta rauhassa ja sain todella hyviä ohjeita mm. siitä, miten saadaan hevonen pehmeämmäksi suustaan, jos alkaa painaa kuolaimelle ja miten vauhdikasta menoa saa hieman rauhoitettua. Itsekseni nostin pari kertaa laukan siinä samassa kulmassa, mistä viimeksi tulin alas ja a) hyvin nousi sekä b) en pudonnut. Tirrin kanssa meni hyvin ja käsiteltävänä hän on aivan ihana. Omaksi varmaan kuitenkin haluaisin hevosen, jolla on hieman enemmän itsevarmuutta, mutta samalla vielä halu miellyttää ja tehdä yhteistyötä.

Nyt on helppo miettiä, minkälaisen hevosen haluaisi, kun ei ole ostamassa:
a) miellyttävä käsitellä ja pitää ihmisistä (tai ainakin minusta)
b) ei raskas ratsastettava. Minun niska ei kestä kuolaimessa roikkuvaa hevosta. Siitä voi opettaa pois jonkin verran, kun on oma kyseessä, mutta en tiedä, miten paljon.
c) pehmeät askellajit ja jos eivät puhtaat (kuten ei taida kenelläkään olla) niin mieluummin tölttiin suuntautunut kuin raviin.
d) saa olla sitä menohalua ja innostusta, kunhan vain on myös sitä nöyryyttä kuunnella, kun haluan mennä hiljempaa.
e) jonkin verran pitäisi olla kestävyyttä myös kentällä pyörimiseen. Joillakin menee hermot tässä, mutta olisi hyvä, että jaksaisi kentälläkin tehdä töitä.
f) ja sitten mennään siihen, mikä eivät todellakaan välttämättä toteudu, eli väri: ruunihallakko, jolla tumma kuono ja jalat sekä vaalea keho. Ja tietenkin se ihanan paksu talvikarva. Myös kirjava käy hienosti ja itse asiassa moni muukin. Kuitenkin esteettisesti miellyttävä ja ei aivan perus-väri. Niitä näkee tarpeeksi muissakin roduissa.

Emme ole ostamassa hevosia vielä pitkään aikaan. Olemme huomanneet, että navetan katto vuotaa, joten sekin lykkää hevosten ostoa. Eli ensin yläkerta, sitten keittiö, sitten alakertaan muu pintaremontti, navetan katto, sitten samaan aikaan piha, talli ja laitumet ja jos sitten vielä on rahaa, niin ne hevoset. En muutenkaan koe olevani vielä valmis omaan hevoseen. Ylläpito muualla maksaa paljon. Ei se halpaa ole omassakaan pihassa, mutta ainakin hevonen on silloin siinä. En myöskään koe olevani ratsastajana niin hyvä, että voisin hankkia sellaisen hevosen kun haluaisin. Kuitenkin täytyy myöntää, ettei kannattaisi koskaan mennä katsomaan eri tallien sivuille myytävänä olevia hevosia. Kyllä se oman hevosen kaipuu siellä alla on. Lisäksi sen kanssa voi toimia ihan toisella tavalla. Tuntihevonen on aina tuntihevonen. Iso osa tunnista menee siinä, että sille kertoo, että minä en tee niin kuin ne aikaisemmat tekevät vaan teen näin. Oman kanssa tyyli on sama ja toisaalta myös ongelmat ovat samoja.

Nyt vain väitöskirja valmiiksi. Iso toive hyvästä jatkorahoituksesta (pieni tai olematon jatkorahoitus tekee remontista melkein mahdottoman) ja oma terveys parempaan tilanteeseen.

Iloisena kevätuutisena on se, että krookukseni ovat pistäneet jo päitään pinnalle, joten kevät on tulossa. Saisi ns. etupenkistäkin vielä sulaa lumi, niin lumikellot voisivat kukkia. Taisi olla vikasijoitus laittaa ne siihen. Voisikohan sipulikasveja siirtää...

Kuin kypsä luumu

Eilen tuli sitten pudottua hevosen selästä. Kolmas kerta yhteensä elämän aikana ja kaksi näistä samalla hevosella. Ensimmäisen kerran hevonen säikähti. Tämä kerta menee aivan täysin ratsastajan vastuulle. On se tietty hetki ennen putoamista, jolloin tietää aivan varmasti putoavansa. Sitä on pieni illuusion hetki, jolloin ajattelee voivansa korjata tilanteen. Sen jälkeen on se hetki, jolloin on maassa ja alkaa tunnustella seurauksia. Ei mitään vakavaa.
Jostain syystä koko tunnilla olleet hevoset (tai ainakin riittävä määrä niistä) koki akuuttia laumaantumisen tarvetta ja useammallakin oli tottelevaisuusongelmia / käskyjen välityksen ongelmia (siis yhteispeli hevosen ja ratsastajan kanssa ei toimuinut). Todellisuutta on kuitenkin vaikea havaita, kun itse ratsastaa. Kuitenkin jossain vaiheessa tuntia sitten huomasin lopullisesti menettäneeni otteeni hevosen kanssa. Hänellä on erityisen vahva laumaantumisen vaisto ja otteeni oli lipsunut hiljalleen. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun tajuaa, ettei kykene a) hidastamaan (puhumattakaan pysähtymisestä) tai b) kääntymään, niin tietää, että nyt sitten mennään hevosen ehdoilla. Myöhemmin kuulin, että rentoutuminen kuulema auttaa. Pitäisi sitten oppia rentoutumaan tilanteessa, joka on kaikkea muuta kuin rentouttava. Tästä sitten seurasi tilanne, jossa putosin hevosen selästä osuen ensin aitaan (ilmeisesti kylki otti siinä pahimman osuman) ja sitten jäiselle uralle (lantion tietämille osui se). Onneksi ei tullut hevosta heti perässä tai olisi voinut ehkä käydä pahemmin. Nyt ensin tarkistettiin, että minä olen hengissä ja sitten vain hevosesta kiinni. Lopputunnin talutin hevosta ja selkään nousin loppukävelyn ajaksi. Kannattaa nousta heti takaisin hevosen selkään, ettei jää erityisiä pelkotiloja.
Kolme syytä putoamiseen: a) liian pitkät jalustinhihnat. Ne olivat sen verran pitkät, että varpaat saattoivat levätä niillä. Eihän tämä olisi mikään ongelma ollut, ellen olisi sekä tottunut ottamaan niistä tukea laukatessa sisäkaarteessa että unohtanut, ettei näistä voinut tukea ottaa. Joten paino oli liian kaukana ulkokaarteeseen päin eikä takaisin satulaanmeno ollut oikeastaan enää mahdollistakaan. b) liian kireä sisäohja. Jos antaa sisäohjaa tarpeeksi, ei hevonen käänny niin voimakkaasti, tai siis ei ole niin voimakasta tarvetta seisoa sen ulkojalustimen päällä (huono tapa muutenkin). c) hermostunut ratsastaja => hermostunut hevonen. Eli toisin sanoen ei ihme, että putosin ja että omaa syytä se oli.
Mielenkiintoisempaa on se, että putoaminen ei haittaa, vaan se, etten saanut parempaa yhteyttä hevoseen. Vaikka olen sitä mieltä, että jokaisella hevosella on omanlaisensa tempperamentti ja erilaiset olotilat eri päivinä, aina harmittaa, jos ei minkäänlaista yhteispeliä löydy. Tässä tilanteessa sekä ratsastaja että ratsu hermostuvat.
Täytyy kyllä sanoa, että kaipasin Rikua tunnille, sillä hänen peräänsä olisi voinut sikäli mennä ja huutaa, että nyt kaipaisin hieman hidastusapua.
Nyt vain jännittää se, että pitäisi samalla hevosella mennä sunnuntaina valmennukseen. Tämä tunti ei antanut kovastikaan vakuutusta siihen, että se menisi hyvin. En ole todella pitkään aikaan ratsastanut Tirrillä tätä ennen eikä yhteispeli ainakaan nyt toiminut. Eli saattaa Liisankin valmennus mennä tavallaan ohi. Sen kuitenkin näkee vasta sunnuntaina. Koska suureksi yllätyksekseni en makaa toimintakyvyttömänä ja täysissä lääkkeissä sängyssä, vaan olen toimintakykyinen ja lääkkeissä, olen menossa valmennukseen joka tapauksessa. Mitä nopeammin taas menen ratsastamaan ja vielä samalla hevosella, sen parempi.
Pahemmin olisi voinut käydä. olisin pelkän aidan reunan sijasta törmätä myös tolppaan. Ja takana olisi voinut tulla niin lähellä hevonen, jonka päätä pidetään liian ylhäällä ja jäädä kaikkien harmiksi hevosen jalkoihin. Hevonen on erittäin hyvä väistämään, jos siihen vain on mahdollisuus, eli jälkimmäisen tapahtuminen on kyllä mahdollista, mutta epätodennäköistä. Antaapa vaan turvallisuusnäkökohdankin myös ihmisen terveydelle nuo välimatkat.

Päivän talous

Jokin aika sitten linkkasin Miltä triljoona taalaa näyttää. Tämän postin jatkajaksi sopiikin hyvin derivaateista kertova artikkeli. Kun viimeksi luin jostakin derivaattimarkkinoiden kokonaisarvon se oli järjettömät 60.000 USD per maapallon asukas. Siitä ei liene kolmea vuotta aikaa ja nyt derivaattimarkkinoiden arvo on kohonnut mielen nyrjyttävään 190,000 USD per maapallon ihmisasukas.
Tämä lisättäköön "kapitalistista talouta ei voi järjellä käsittää" argumenttini todistusaineistoon.
Muilla rintamilla kävime tilaamassa kirjahyllyn ISKUsta ja meille onnistuttiin esittelemään sen verran mukava sohva että kunhan muutama tuhat euroa on taas säästössä tullennee sekin hankittavkasi. Välissä ostanemme vielä pari nojatuolia, tulevan sohvan kumppaneiksi.
Tämä viikko on töiden osalta aikamoista juoksemista, neljä reissua Helsinkiin, yksi tosin jo takana. Onneksi vain perjantain kokouksesta on todennäköisesti tulossa kovin tuskallinen ja muut palaverit menevät enemmän miellyttävämmissä merkeissä.
Remontti eteni siten että tuulensuojalevyt saapuivat, samoin kevytrakenteinen autokatos. Koska ulkona ei kuitenkaan voi toimia metallisten putkien kanssa ilman hansikkaita, on autokatos toistaiseksi vain pressukate vedettynä tuulensuojalevyjen suojaksi. Saas nähdä milloin ehtii niitä asentelemaan. Toivottavasti ensi viikonloppuna edistyy Sali, jos lopultakin saisi ikkunalaatikot ja ikkunanpuitteet sekä komeronovien listat kuntoon niin se olisi jo monta askelta oikeaan suuntaan. Sitten vielä verhotankojen ripustaminen, niin huonehan alkaisi näyttää kotoisalta. Jäisi puuttumaan vain se sohva :D

Päivän fasismi

Löytyy saksanmaalta. Angela Merkelin mielestä yksityisyydensuoja on täysin tarpeetonta.
Ja jos tämä kotirauhan rikkominen sadaan tällä tekosyyllä vietyä läpi, ei kestäne kauaakaan ennen kuin Poliisille taataan oikeus tutkia yksityiskoteja joissa on tietokone tekijänoikeuslakien valvonnan nimissä.Ja kuka sitä Poliisia siinä välissä enää tarvitsee, kyllähän tekijänoikeuksia valvoville yrityksille voisi antaa suoraankin oikeuden tunkeutua ihmisten koteihin tarkistamaan tietokoneiden sisällöt.
Ehkä Saksassakin kuitenkin kysytään väärä kysymys. Kouluampumisissa kyse ei ole siitä mistä ase on saatu, kyse on siitä millainen yhteiskunta ajaa nuoren ihmisen ottamaan aseen käteensä ja suuntaamaan sen kohti kaltaisiaan.
Yhteiskunnassa on se vika, että ajan kanssa se lakkaa turvaamasta kansalaistensa oikeuksia ja alkaa rajoittaa niitä turvataksen itsensä jatkuvuuden. Yhteiskunnasta tulee kansalaisilleen vankila, kunnes seuraava vallankumous palauttaa tilanteen alkuasetelmaansa joksikin aikaa.
Toimijana yhteiskunnasta tekee mielenkiinsen se että se on täysin kuvitteellinen. Sitä ei voi vetää vastuuseen teoistaan, kuten ei voi vetää vastuuseen teoistaan niitäkään jotka sen nimissä toimivat. Järjestelmä on mahatava.
Muina tapahtumina pikkusisko on astunut avioliiton satamaan ja olemme Sadun kanssa palanneet Sotkamosta jossa tätä tapahtumaa pienessä piirissä juhlistettiin. Ensi viikko on töiden puolesta yhä juoksua, neljä matkapäivää ja yksi etäpäivä. Remontti voi edetä Salin osalta piankin ja yläkerran osalta kunhan tuulensuojalevyt tulevat (piti tulla viime tiistaina, peruuntui ja nyt pitäisi tulla huomenna). Olemme päättäneet että yritykseni tuotraa kirjahylly on epäonnistunut ja hankimme kaupasta kauniimmat ja tilavammat hyllyt omatekoiset korvaamaan. Autokin pestiin ja on taas likainen. Top Gear palasi tauoltaan ja ensimmäinen jakso oli taattua laatua. On se outoa miten auto.ohjelma on about parasta viihdettä mitä töllö susoltaa ilmoille...
Kissat ovat olleet odotetun läheisyydnkipeitä ja Pikikin jo melkein antanut anteeksi poissaolomme

Nörtti

Päivän talouskatsaus

Kysymys: Miltä triljoona dollaria näyttää?
Vastaus: Aika isolta määrältä paperia.
Linkin takaa löytyy selkeä kuvaus yhteen niistä syistä miksi (länsimainen) talousajattelu on mielestäni täysin järkeä vailla...

Maantieryöväystä ja oopperaa

Tänään joko Töpöllä tai Nöpöllä oli aamuvarhaisesta (ennen Rikun herätyskelloa) varsinainen ooppera menossa. Paljon hänellä oli sanottavaa ja läheltä hän sen sanoi. Suloista, joskin tämänlaisesta kujerruksesta, huutelusta ja kurnutuksesta osaa nauttia paljon enemmän, jos se ei tapahdu yöllä. Noella oli oma suloisuutensa hänen tullessa kylkeeni nukkumaan yöllä. Hän nukkuu suloisena keränä ja on aivan valloittava. Vaikka hän siis näyttää varsin usein aikasen ärtyneeltä, on tuo aivan haltioissaan päästessään syliin. Silityksessä kehräys on lähes Kikin kehräyksen kovuusastetta (traktorin ääneen verrattava). Piki ja Nöpö huolehtivat siitä, että kotona harvoin teen yksin töitä. Ensinnäkin minua aina morjestetaan ohimennessä ja sitten pöydälle asettamani pyyhe on usein käytössä nukkuma-alustana minun saatuani heille ohjelmoitua sen, että se on paljon parempi nukkumapaikka kuin näppäimistö.

Muina uutisina... Tänään viimein lähti artikkeli takaisin lehdelle, josta se tuli "kiinnostava, mutta korjaa" -lausunnon kanssa. Se käväisi nettipalvelun kautta, joka korjasi sieltä paljon kielivirheitä ja korjasi väärin lähdeviitteitä (tai jätti korjaamatta). Eli sitä sitten vielä piti käydä läpi ja tietyissä kohdissa verrata lehden aikaisemmin julkaisemiin artikkeleihin. Jos kaikki menee hyvin, löytyy artikkelini ehkäpä tämän kevään julkaisussa.

Lisäksi olen saanut kokea asian, jota voi aika kirjaimellisesti kutsua maantierosvoudeksi. Ostin tammikuussa bussilippuja turku-laitila välille. Se, mitä en huomannut, tai mitä ei myöskään minulle kerrottu, oli se, että ne ovat voimassa vain kuukauden. Joten ostin niitä aivan liikaa ja tänään asian huomatessani minulla oli käsissäni iso kasa täysin hyödyttömiä lippuja, joista olin maksanut merkittävän summan rahaa. Menin mahdollisesti aika säälittävän näköisenä selittämään "mutta kun en tiennyt ja jos olisin tiennyt, niin en olisi koskaan jne. jne.". Kävi ilmi, että he kyllä lunastavat näitä lippuja takaisin, mutta _jokaisesta_ lipusta menee 5e toimistomaksu. Siinä tulee melkoinen tuntipalkka, kun noin puoli minuuttia korkeintaan kestävä lipun kirjoitus ja todennäköisesti vastaavan ajan vievä palautus kirjataan. mites itse saisin sellaisen palkan? Eli opetuksia: a) älä koskaan oleta mitään. b) erityisestikään sitä, että sinulle kerrotaan ne tärkeät jutut. c) lue pienikin printti tarkkaan, vaikka se tarkoittaisi tärkeästä tapaamisesta myöhästymistä ja d) älä ikinä osta etukäteen lippuja matkahuollosta (no, korkeintaan se, jonka aiot heti käyttää). Eli ryöväystä moinen, että veloittaa 5e/käyttämätön lippu.

Pelirintamalla - tällä kerralla ei siis rope - olemme Rikun kanssa saavuttaneet Trivial pursuitissa tilanteen, jossa olemme melko tasaväkisiä minun hyvän muistin ja hänen hyvän tietotason yhdistyessä. Kuitenkin olemme molemmat täysin onnettomia vastaamaan kysymyksiin, jotka alkavat "Kuka"-sanalla. Siihen ei muistikaan auta. Ei tiedä emmekä edelleenkään muista. Viikonloppuna ostimme uuden pelin nimeltä Bandu (muistaakseni), jonka idea on rakentaa erilaisista palikoista torni. Pelissä on neljä erilaista versiota, mutta päädyimme lopputulokseen, että kahdestaan peli ei oikein toimi, mutta sillä on potentiaalia. Tenniksessä molemmat Mii-hahmoni ovat saavuttaneet pro-statuksen ja sitä pelatessa innostuu helposti. Joko menestyy, jolloin haluaa jatkaa. Tai ei menesty, jolloin haluaa pelata, kunnes voittaa. Addiktiivista on se.

Nyt vielä hetki väitöskirjaa ja sitten kaksi duo-pätkää peräkkäin Naantalissa =).

Ilon paluu

Diagnoosini oli oikea ja virtalähteen vaihto korjasi ongelman, kone pörrää taas ja jäljellä on enää alkuperäisen virtalähteen palauttaminen Saksaaan.
Töpö-kaveri totesi aamulla ettei ruokaa ole tarpeeksi ja alkoi fiksuna kissana tutkia ruokakaappia. Peltisen ruokasäiliön löydettyään hän alkoi leikiä sillä pitkin lattioita. Vähempikin herättää...

Rakastunut robotti ja muita kuulumisia

Tiedemiehet ovat ottaneet jälleen yhden askeleen lähemmäs oman rajallisuutensa ymmärtämistä kun Kenji-robotti on saatu ohjelmoitua rakastumaan. Tarina on hietusen traaginen, rakkautta osoittava Robotti saatetaan joutua lopettamaan. Rakkaus on vaarallista :/
PearC:n ongelma on noin 99% varmuudella virtalähteessä, se ruoja ei anna mitään herätevirtaa ulos ollessaan kytkettynä sähköverkkoon. Tänänä siis töiden jälkeen vuorossa on uuden psu:n hankkiminen, edellisen paketoiminen ja lähettäminen Saksaan josta tilille sitten pitäisi palautua prosessissa tuhlatut rahat. On hyvä että minulle tarjottiin muitakin vaihtoehtoja kuin koko koneen palauttaminen postitse Saksaan josta se sitten palautuisi minulle ehkä ensi kuussa. Ikävää että psu hajosi, mutta maanantaikappaleita voi tulla vastaan milloin vaan ja muuten palvelu on ollut kyllä erinomaista. Raportoin koneen tilan kehityksestä lisää kun uusi psu on paikallaan. Hyvänä puolena tässä kaikessa on se että pystyn nyt sitten kaivelemaan Minin levyltä sinne unohtuneita asioita, kuten iTunesin soittolistoja :)
Muutenkin aikaa on tullut tuhlattua koneidan parissa. Kenkkuilemaan ryhtynyt iBook on nyt uudelleenasennettu ja löytää taas IP-osoitteenkin. Salin Airtport Express pääsee taas verkkooon ja iTunesin tietokoneluettelo on tyhjennetty ja täytetty uudelleen siten että musiikkia voi nyt soittaa niillä koneilla jotka ovat käytössä, sen sijaan että sitä voisi soittaa koneilla jotka ovat palasina...

Ilo pitkästä itkusta ja itku lyhyestä ilosta

Jollain Laitilan päätöksentekoelimissä on jonkinlainen käsitys siitä, että jossain vaiheessa laittomuudet alkaa näyttää pahalta. Eli sain kuitenkin rajallisen määrän taksikuponkeja kaupungin laskuun (jokin omavastuu tietenkin on) per kuukausi. Vielä ei ole selvää, voiko käyttämättömät taksikupongit käyttää seuraavassa kuussa. Byrokratia on byrokratiaa eikä kannata uskoa sen toimivuuteen, koska sellaista ei ole. Ei myöskään logiikkaa. Kuitenkin tällä hetkellä meillä oli sopiva niskaote ja jollain oli järkeä ja voittajan on helppo hymyillä. Nyt vain pitää miettiä, miten ei vinoile liikaa sille kaupungin byrokraatille, joka aiheutti monelle paljon lisätöitä tekemällä laittoman päätöksen. Eli ilo pitkästä itkusta.

Voittajan hymy hyytyi kuitenkin ainakin hetkellisesti hyvin nopeasti uuden koneemme päättäessä yksipuolisesti sanoa irti YYA-sopimuksemme. Se ei toimi. Siinä ei ole siis jotain pientä viilaamista vaativaa asiaa, vaan se ei lähde käyntiin lainkaan. Riku tällä hetkellä veikkaa, että kyseessä on viallinen virtaalähde, jonka korvaajaa huomenna etsimme sitten keskustasta, kun ei oikein hotsita lähettää konetta Saksaan, kun tuskin sitä sieltä enää takaisin saisi ainakaan pariin kuukauteen ja siellä kuitenkin on jo kaikenlaista, kuten kuvia yms. Saas nähdä, miten käy. Huvittavaa kuitenkin on, miten yleensä niin rauhalliselta Rikulta lähtee sellaista tekstiä aina, kun tietotekniikka hajoaa tai toimii huonosti =).

Oivallukset ovat hienoja

Noin puoltatoista tuntia myöhemmin sisäinen työnarkomaanini alkaa viimein antaa periksi, jos euforia vielä laskee. Minulla oli jo aikaisemmin saavutettu jonkinmoinen selätysvoitto yhdestä tulosluvusta, joskin siinä oli vielä pieniä henkilökohtaisia kirjoituslukkoja, jotka nyt ovat ratkenneet viimeisessä taistelussa minun hyväkseni. Nyt homma tuntuu olevan selvä ja jos hyvin käy, niin se on tässä tällä viikolla hyvässä mallissa. Minulla on sitten vielä toinen vastaava luku, jossa voin replikoida tässä käyttämääni taktiikkaa. Kolmas luku pohjaa pitkälti tuleviin julkaisuihin niitä kuitenkin täydentäen ja lisäten. Neljäs saa pohjansa niistä kauniista numeroista ja vain muutama juttu tulee haastatteluista. Viimeinen on sitten se kompastuskivi, joka jumitti minut siinä alussa (pääosin myös pohjaa haastatteluihin). Mutta enköhän saa senkin selätettyä, kun olen muut kirjoittanut. Nyt, jos ohjaajat eivät huuda vastalauseita kirjoittamisen tavasta ja lukujen sisällöstä, voin jopa saada tämän homman tehtyä. Ja, poiketen suomalaisesta normista, pitää sanoa, että olen hyvin tyytyväinen itseeni. Ehkä yön tuntien työnteossa on sikäli järkeä, että normaalit itsekritiikin voimakkaat muodot ovat unessa ja uusia ideoita voi oikeasti tulla =). Muuten nautisin tätä tilannetta isolla mukillisella kuumaa kaakaota, mutta taidan nyt vain mennä nukkumaan ja säästän sen kaakaon huomiselle. Tänään oli hyvä työ-yö.

keskiyön paikkeilla

On veikeää olla yksin aikas isossa talossa hereillä kykenemättä saada unta. Siinä oli jossain vaiheessa sellainen uutuudenviehätys, että kappas perhana miten yöllä saakin aikaan. Nyt taitaa olla jonkinlainen henkinen kellokortti, tai työmäärä, joka pitää saada aikaan ennen kuin voi harkita nukkumista. Hieno homma väikkärille, ei niin hieno minulle. Päikkärit ovat kova sana, mutta niistäkin pitää nyt luopua. Huomenna voi juilia, mutta ehkä ensi yön jo nukun. Mutta koska näin hereillä olen, niin...

a) langaton verkkotikku - minkä niminen ikinä onkaan - on viimein päättänyt hajota ja tiputtaa minut pois netistä aina vähän väliä, siis mahdollisesti parin sekunnin välein. Se kyllä on teipillä kasassa erään vahingon välillä, johon liittyi jalka ja liian lähellä oleva tietokone, mutta on selkeä tarve saada uusi.

b) laitoksemme johto on osoittanut uudenlaista nerokkuutta, johon en uskonut sen yltävän. Lähettää nyt kaikille laitokseen kuuluville (ja ties kenelle kaikelle muulle) forwardina selkeän spämmin, tai jotain, vain kysyäkseen, että mikäs tämä tämmöinen on, kun kysyvät yliopiston sähköpostiosoitetta järkyttävällä suomenkielellä (ja hän siis ei tarttunut tähän järkyttävään kielioppiin, missä jonkin kielinen teksti on vedetty nettipohjaisen babelin kalan lävitse, mutta tarttuu kyllä minun pilkkuvirheisiini...) ja mitä sille pitäisi tehdä? Onneksi sieltä löytyi joku, joka oli a) tilanteen tasalla (monellakin tavalla) ja b) nopea sanomaan, että älkäätte vastako tämänlaiseen ja deletoikaa avaamatta. Täytyy sanoa, että on asioita, jotka eivät koskaan lakkaa hämmästymättä, mutta joiden jo tässä vaiheessa pitäisi. Toivottavasti liian moni ei pomon käskystä lähtenyt selvittämään asiaa, sillä muuten ATK-keskus saa omalta osaltani erityisen paljon sympatiaa.

c) työt etenevät, vaikka koneeni virtajohto on niin höllässä, että kissa saa sen lähes hännällään katkaisemaan virran koneestani. Refleksiksi onkin tullut tapa tallettaa tiedostot kissan lähestyessä. koti"työhuoneeni" siirryttyä eteiseen kissat ovat kuitenkin jatkuvasti läsnä, joten toivottavasti Rikun tuoma uusi virtajohto poistaa tämän ongelman.

Sitten vaan tekemään yöllistä suoritusmääritteistä määrää töitä, jos vaikka saisi jossain vaiheessa unta.

Flunssa ja PearC

Flunssa kaatoi sängyn pohjalle keskviiikkona ja ylösnousemus tapahtui viikonlopun aikana. Koska minulla oli päivät hyvin tylsää, ei tilaamani kone tietenkään tullut perille. Paitsi että lauantaina kun päätin katsoa joko se olisi kirjautunut Suomen Postin järjestelmään sainkin ihmetyksekseni havaita että kone oli nöpöttänyt Laitilan postissa perjantaista alkaen. Eikun hakemaan, asentamaan ja käyttöönottamaan.
Kaikkiaan noin kaksi tuntia sen jälkeen kun kone oli noudettu, se (Dr Schlock) oli jo korvannut Bun-bun:in (Mac Mini) mediakeskuksenamme. Neliydinprosessori ja 8 Gigaa muistia sekä teratavun levy takaavat sen että tehot riittänevät YLEn HD-lähetysten alkuun saakka, tai kunnes rauta luonnostaan väsyy ja lakkaan toimimasta. Ainakaan klooni ei tahmaa samalla tavalla useampien prosessien käynnissä ollessa kuin Mini teki, ihmekkös tuo kun tehoero on valtava. Ainoastaan macin kaukosäädin ei toimi, eli Front Row:ta ei oikein voi käyttää tällä uudella raudalla. Enköhän toivu siitäkin :)
Leikkimisvaihe on jo takana, se kesti siis neljä tuntia. Jos kyseessä olisi winkkari tai linukkakaan niin olisin vielä kuukaudenkin päästä säätämässä kaikenlaisia pikkujuttuja kohdilleen. On se Macci vaan aika helppo.
Sunnuntaina pelauttelin toisen osa IA127:stä. Peli eteni hahmojen varovaisuuden vuoksi vähemmän toimintapainotteiseksi kuin olin kaavaillut, mutta ihan haustaa oli silti. Nyt täytyy vain työstää taas uutta kamaa ennen seuraavaa pelikertaa...
Nyt särkee päätä ja on kuuma. Toimisto ja minä emme ole yhteensopivia. Onneksi oli kertynyt tehtävää nk tarpeeksi viime viikon aikana joten aika ainakin lentää...

Järjettömyydestä ja hankaluudesta

Pääsin eroon välttelyn tarpeellisuudesta, kun lakkasin yrittämästä hakata päätäni rautanaulaan ja aloin tehdä jotain, mikä on vahvuusalueeni ja näin vihdoin ja viimein väitöskirjani nytkähti liikkeelle. Ja samalla etsiessäni oivallusta sain sellaisen. Valitettavasti se ei aivan ylettynyt siihen, miten laadullisen tutkimuksen tuloksia kirjoitetaan... no laadullisena. Numerot hallitsen. ne ovat kauniita ja yksinkertaisia. Sanat ovat paljon vaikeampia. Miten päätän, mitkä lainaukset kannattaa kirjoittaa tekstiin? Miten edes etäisesti teen laadullista analyysia, jos en voi haastattelujen sitaateilla perustella argumentointia. Toisaalta, ehkä argumentoin nyt jollain tavalla väärin. Kuitenkin on sellainen ns. perstuntuma, että en voi kutsua analyysiani mitenkään laadulliseksi, jos siellä on vain numeroita ja niiden tulkintaa. Enkä toistaiseksi ole löytänyt yhtäkään laadullisen analyysin kirjoittamisen teosta, joka keskittyisi tähän eikä vain tutkimuksen yleiseen rakenteeseen. Eivät ne tieteilijätkään oikeasti mitään järkevää kirjoita =).

No, kohdatessani jälleen kerran jumin, vaikkakin pienemmän, voin hetkeksi palata jälleen vahvuusalueisiini ja ehkä saada sen kasan paperia ja sanoja valmiiksi. Jotenkin olen kyllä päätynyt väitöskirjan teon järjettömyyteen. Siinä paahtaa useamman vuoden saadakseen aikaan teoksen, kasan artikkeleja tai molempia vain päätyäkseen tilanteeseen, missä valmistuu ilman minkäänlaisia pätevyyksiä mihinkään muuhun kuin tutkimukseen ja siinäkin väitöskirja on, kuten äitini hienosti sanoi, ajokortti. Eli sitä paahtaa töitä vuosikausia, menettää yöunia ja järkeään ajaakseen ajokorttinsa... Jos ei olisi toiveita siitä, että joku minulle vielä palkkaa maksaisi tohtoroitumisen jälkeenkin, voisin vain kirjoittaa samantekeviä sanoja peräkkäin varmistaen edes jonkinlaisen loogisuuden kuitenkin ilman merkittävää sisältöä, ilmoittaa eteenpäin, että se on nyt tässä tai en valmistu ja antaa olla. Taidan kuitenkin olla liian itsepäinen, perfektionistinen ja pidän pääni ruosteisiin nauloihin hakkaamisesta aivan liikaa. Siksi kai tätä teenkin.

Lisäksi pitää todeta, että olen huomannut olevani hyvin hankala ihminen. Minulla on paljon tekosyitä, mutta loppujen lopuksi voin olla äärimmäisen rasittava. Kivut ovat erinomainen syy tai tekosyy. Se on hyvin vakuuttava syy, kun en pääse kunnolla ylös sängystä ja horjun pitkin seiniä, koska tasapaino ei kestä eikä silmiäkään voi pitää kunnolla auki, koska tuntuu, että joku tunkisi jääpiikkiä silmiini. Erityisen hankala olen ensinnäkin syksyisin, jolloin kostea ilma ja vaihtelevat lämpötilat yhdistettynä aiheuttavat juilimista siinä määrin, että Riku elää tropiikissa tai minä michelin-pukeutuneena, mahdollisesti molempia. Tällä päädytään edes jonkinlaiseen toimintakykyyn. Toinen paha aika on tämä, jolloin aurinko alkaa jälleen mahtailla voimillaan häikäistä monesta erilaisesta pinnasta.

Toinen syy hankaluuteeni on pitkälti tämä järjettömyys nimeltä väitöskirja. Olen haluton kaikenlaisiin lomiin, yhdessä vietettyihin aikoihin ja olen usein joko ärtynyt tai vain, kuten eräs väikkäriä tekevä ystäväni sanoi, zen-tilassa, jossa vain tuijotan seinää ilman minkäänlaisia ajatuksia enää jäljellä.Ehkä väitöskirja on tie valaistumiseen sen osoittaessa, että tärkeänä pitämämme asiat eivät oikeastaan merkitse mitään ja kaikki on turhaa, tai kuten Sinuhessa, tuhkaa. Sinuhe on tosiaan jälleen ainoa kirjallinen antini tällä hetkellä ja sekin tulee äänikirjan muodossa.

Mutta palatakseni omaan hankaluuteeni, yhdistelmä jatkuvaa kipua ja pakkoa tehdä väitöskirjaa täysipäiväisesti (lääkärini todettua minut varsin kyvyttömäksi tähän), tekee minusta hankalan asuinkumppanin ja epäluotettavasti paikalle saapuvan ihmisen. No, oman ärsyttävyytensä tajuaminen kai on ensimmäinen askel sen muuttamiseksi. No tajuttu on. Nyt jään odottamaan sitä muutosta =). Kai sen eteen kuitenkin pitäisi tehdä jotain... Se siis saakoon jäädä johonkin järkyttävien kipupäivien ja mielettömän väitöskirjantekopäivien väliin. Joskus väitöskirjakin on ohi ja minulle on vakuutettu, että mikään sen jälkeen ei ole enää tämänlaista.

Onneksi tänään on pelipäivä ja voin jonkinmoisella varmuudella sanoa, että yhdestä eteenpäin en ajattele omaa elämääni vähään aikaan. Toisaalta yleensä olen kipeä pelipäivien jälkeen, joten huomenna voin jälleen olla vähemmän kuin miellyttävä. Onneksi Riku on töissä ja tapaan vain suhteellisen ventovieraita ihmisiä, joille en vielä osaa olla sopivan ärtynyt vaan oppinut tehokkaasti teeskentelemään miellyttävyyttä. Tai jos se ei onnistu, tyydyn yleensä hiljaisuuteen. Lähempien tuttavien kesken se ei onnistu, mutta he toisaalta ymmärtävät paremmin oman hankaluuteni syyt.

Vaikka ne ovat kuitenkin siis perusteltavia syitä, eivät ne oikeastaan mielestäni anna minulle oikeutta olla niin hankala. Yrittäessäni kuitenkin muuta, ainakin kipu viimeistään iskee kanveesiin. Joten, rakkaat ystäväni ja läheiseni, antakaa ainakin joksikin aikaa hankaluuteni anteeksi. Kun ei enää pidä tällä tavalla tehdä töitä, kivutkin heikkenevät ja hankaluuteni ehkä vähenee. Ehkä myös oman järjettömyyteni jälkeen saavutan riittävän zen-tilan, jossa olen miellyttävämpi, joskin hiljaisempi itseni.