Kirjat hyllyyn ja hevosen selkään

Kirjapinot ovat kadonneet eteisestä ja kirjahyllyssämme on vielä nelisen hyllymetriä tyhjääkin, joskin pokkareita on asetettu samalle hyllylle aina kaksi riviä Laskennallisesti hyllymäärä riittäisi juuri ja juuri kaikille kirjoillemme...
Eilen kävimme Danielin valmennuksessa Baldurissa, ratsastelin tällä ketaa Helalla jonka kanssa yhteistyö sujui mukavasti, ensimmäisellä tunnilla keskityimme venytyksiin ja hevosen kääntöihin, joka sujui ihan mukavasti. Helan päänkääntö vasemmalle suoraan kuljettaessa meni todella helposti, oikealle ei niinkään. Toisella tunnilla teimme askelpituudenvaihtelua ja töltinnostoja istunnalla, lihaksiin hiipinyt väsymys teki tunnin loppuosasta vähemmän loistavan, mutta sentään päivän viimeinen töltinnosto sujui loistavasti.

Jälleen ratsastamassa

Pääsin viimeinkin kuntoni parannuttua ratsastamaan ja ratsastin sekä keskiviikkona että torstaina Tirri-nimisellä ruunalla. Hän on melko riippuvainen muista hevosista ja on aina palkitsevaa saada hänet kulkemaan suuntaan, jossa ei ole muita hevosia. Oli myös hienoa huomata, miten hienoa oli jälleen olla hevosen selässä. Ilmeisesti kaipasin ihan oikeasti lomaa ratsastuksesta hetkeksi. Se alkoi nimittäin myös tympiä samalla aikaa kuin kehoni alkoi olla sitä mieltä, ettei se oli ihan paras ajatus.
Käytännössä molempina päivinä oli ihan perusteita. Pysähdyksiä, voltteja ja tempon vaihtelua. Sain nostettua laukankin, mikä oli hieno juttu, sillä olen siinä varsin epävarma. Eilen kuitenkin meinasin pudota, koska Tirri innostui vauhdista ja samalla näki kaverihevosen ja lähti odottamattomaan suuntaan. Onneksi hevosen kaula on lähellä ja siitä on hyvä pitää kiinni, kun jalustimet ovat kadonneet (joskus käy niin, kun säikähdyksessä tai muuten nostan jalat liian ylös). Joka tapauksessa pidin hommasta kovasti jälleen. Nyt vain olen kipeä.
Pitäisi kirjoittaa artikkelia eikä huvita yhtään. Aivoissa ei myöskään ole yhtään asiaan kuuluvaa ajatusta. Pitää ottaa itseään niskasta kiinni, joten terveisiä kaikille ja kiitos isälle, joka maalailee ikkunoiden kehyksiä ulkona. Arvostamme suuresti hänen apuaan!

Ratsatusta ja remonttia

Tänään oli vuorossa jo toukokuussa sovittu Daniel Sundin:in valmennut Baldurissa. Minulle oli määritelty polleksi Palle ja Sadulle Hela, mutta päädyimme vaihtamaan keskenämme Helan ollessa taipuvaisempi ravaamaan.
Koska Satu oli jo aloitettaessa hitusen kipeä, kokeilimme jotain erilaista. Suitsien sijaan (tai no aluksi niiden kaveriksi) saimme yksinkertaisen narun joka käyttökertojen välillä lepäsi hevosen kaulalla. Ensin piti totutella naruun käyttämällä sitä yhdessä solmittujen siutsien kanssa, mutta koska se ei toiminut lainkaan, luovuin suitsien käytöstä melkein saman tien. Sainkin hevoseni tekemään useimmat asiat suitsia käyttämättä, vain narulla ja istunnalla ohjaillen ja ilmeisesti Danielkin huomasi tämän koska hän kävi keräämässä suitset kokonaan pois Helalta. Sen jälkeen oikein mikään ei enää toiminut. Hela totesi että ilman suitsia hän on vapaa syömään (ja eihän sitä päätä sieltä pusikosta saanut ylös ennen kuin oli suu täynnä vihreää) ja olemaan välittämättä ratsastajan toiveista. Pysähtymiset ja peruutus olivat oikeastaan ainoat asiat jotka menivät kohtuullisesti.
Toisella tunnilla saimme sekä suitset että narun ja ratsastus sujui paljon paremmin. Tein ympyrää kentän päädyssä, kierros ravia, kierros laukkaa, suunnanvaihto ravissa, kierros ravia, kierros laukkaa, ja niin edelleen. Suunnanvaihto laukassa ei onnistunut ja jonkin aikaa ravattuani ja laukattuani ympyrää (koskaan ennen ei ole laukannosto kentällä sujunut yhtä helposti) olin itse todella puhki. Kun hidastin käyntiin Hela puhisi ja puhkui kuin paraskin susi pienen porsaan talon edessä.
Lopuksi suitset solmittiin taas pois käytöstä ja sain ravattua yhden ympyrällisen ilman suitsia ennen kuin onnistuin kuulemaan että ei ollutkaan enää tarkoitus jatkaa vauhdissa vaan mennä vain käyntiä. Koska olimme Helan kanssa aivan puhki ei pysähtyminen ollut vaikeaa. Se olikin päivän viimeinen tehtävä jonka jälkeen vain kävelimme kenttää ympäri, joka oli haaste itsessään kun Hela yritti koko ajan päästä keskelle kenttää tunnin lopettamisen merkiksi.
Ratsastus kentällä ei ole pitkään aikaan tuntunut yhtä mukavalta, hirveästä kuumuudesta huolimatta. Daniel vaikuttaa erinomaiselta valmentajalta, joka ei tartu pikkuvirheisiin kesken suorituksen vaan vasta jälkeenpäin kertoo että tuohan meni hyvin, seuraavalla kierroksella voisit vaikka rentouttaa hartioita :)

Koska 12 senttiset ruuvit ovat auttamattomasti liian lyhyitä etelänpuoleisen seinän kaappien kiinnittämiseen (talon eteläseinä on kallellaan ja sisäseinä on suoristettu, josta syystä lähellä katonrajaa sisäseinän ja hirren välillä on aika pitkä matka) kävin ratsastuksen jälkeen ostamassa 22 senttisiä ruuveja, pisimpiä mitä rautakaupalla oli tarjota. Jokohan alkaisi riittämään :)
Pitää vielä tänään laittaa viimeinen keittiön kaapeista paikalleen, huomenna tuleekin jääkaappi ja keittiö on taas täysin varustettu.

Ehkä sittenkin

Olin eilen ratsastamassa. Nähdessäni hevoslistan olin jokseenkin huolissani, että minulle määrätty hevonen oli Loviisa. Oma lääkitetty migreeni, joskin lääkitetty, ei vähentänyt huolistustani. Tunti meni kuitenkin aivan toisella tavalla kuin olisin ikinä uskonut. Aina aikaisemmin Loviisalla ratsastaessani hän on mennyt Piian luokse kuin kysymään, että mitä tuo oikeasti haluaa. Nyt sain hänet pysymään pääosin uralla ja mikäli hän poistui, sain hänet sinne palaamaan. Istuntani oli kuulema selkeästi parempi ja hevonen vastasi tähän. Käytin muutenkin oikeita tapoja ilmeisesti auttaakseni sekä hevosta että itseäni siihen, että tunnin jälkeen oli onnellinen olo.
Viime aikoina olen epäillyt kovasti kykyjäni ratsastajana ja olen ollut hieman ärtynyt siitä, että koen kykyni olevan aloittelijan tasolla, vaikka olen jo hetken ratsastanutkin. Nyt näin eron selkeästi. Kolme vuotta sitten olisin ollut aivan pulassa Loviisan kanssa ja taisin ollakin. Nyt en ollut. Se on hieno tunne se.
Lisäksi jälleen tajusin jotain omasta ratsastuksestani, sarjassa pitää korjata. Erityisesti vauhdin lisääntyessä en kykene pitämään jaloillani itseäni satulassa siten, etten antaisi pohkeita hevoselle. Eli jalat reisien alapuolella heiluvat. Siihen pitää ehdottomasti kiinnittää jatkossa huomiota. Pitää oppia pitämään pohkeet paikallaan, ettei ns. paukuta hevosta kylkiin.
Toinen pieni huomio, jonka tajusin itsestäni, on se, että vauhdin lisääntyessä hermostun vieläkin hieman, mikä sitten aiheuttaa sen, että kävelyssä hallitsemani taidot eivät täysin välity muihin askellajeihin. Lisää harjoitusta tarvitaan. Tämä ei ole kuitenkaan mikään maata järisyttävä huomio. Ratsastus on yksi niistä asioista, jota pitää jatkuvasti harjoittaa, jotta voi edistyä tai ainakin säilyttää saavutetut taidot.
Nyt on kuitenkin hyvin onnellinen olo.

Tehty!

Viimeinenkin yläkerran eristämiseen käytettävä eristepala on nyt paikallaan. Huhhuh. Ja oli kyllä viimeinen hetkikin tämän työvaiheen lopetukselle, ensi viikolle on luvattu jo aika kesäisiä lämpötiloja.
Ensi viikon aikana jos saisi ne eristepaperit vielä paikalleen niin se olisi boonusta, muuten ainakin loppuviikko menee asumisjärjestelyjä tehdessä kun remontin pääpaino siirtyy alakertaan. Tarkastin ettei talosta tarvitse katkaista vettä keittiöremontin ajaksi, eli meillä on vesipiste ja mikä tärkeämpää, suihku käytössämme kesän ajan. Saunan eteinen muuttuu kesäkeittiöksi ja salista tulee yhdistetty olo- ja makuuhuone. Hommaa on paljon, mutta tekemällä se vähenee, syksyn tullen talon pitäisi näyttää jo aika erilaiselta ja talven tullen yläkerrankin tulisi olla asuttavassa kunnossa.

Ratsastus maastossa meni minulla oikein mukavasti, Tirri on varma valinta. Satu Hjelan kanssa kärsi raville tippuvasta töltistä, mutta nautti laukkapätkistä. Kyllä metsässä kulkiessa iski kaipuu että ollapa oma hevonen, menisin tästä tuonne tai tuolta jonnekin toisaalle. Oi, ollapa oma heppa.

Kilpailu ei minua varten

Ensin korjaus: Riku ei täyttänyt 37-vuotta, kuten sanoi, vaan 36, kuten itse tajusi vasta tänään. Niin se aika kuluu ja ikä muuttuu merkityksettömäksi...
Itse tämän merkinnän aiheeseen: osallistuin tänään oman tallin pieniin askellaji-kilpailuihin. Siitä jäi muutama asia hampaan koloon, muutama oivallus itsestä ja omista asenteista. Ensinnäkin hampaan kolossa on ensinnäkin se, ettei sääntöjä ja tietoja kilpailun luonteesta ollut saatavilla. Kilpailun sanottiin alkavan kuudelta, sitten tieto oli, että paikalla pitää olla puolelta ja kuitenkin olisi pitänyt olla aiemmin (onneksi olin). Tietenkin kilpailua varten edellisellä tunnilla oli harjoiteltu ja tarkistettu hevosia. Itse en sinne päässyt, koska oli Rikun syntymäpäivä ja se on paljon tätä tärkeämpää. Tiedossa oli, tai pikemminkin viime hetkellä tuli, että kilpailu koostuu kahdesta kierroksesta radan ympäri, jonka aikana näytetään kolme askellajia. Selvä homma, tai pikemminkin ei. Tämä varmasti selitettiin hyvin, en muista, mutta kuitenkin ensimmäinen pitkä sivu, jonka kuljin käynnissä ja luulin kuuluvan näihin kahteen kierrokseen kentän ympäri, ei kuulunutkaan. Tästä syystä lopetin liian aikaisin ja suoritukseni hylättiin.
Olisin halunnut enemmän tietoa aiemmin. Viime hetken tieto ei oikein auta. Lisäksi, mikäli muiden kohdalla kilpailua varten on harjoiteltu, jäi siitä hieman paha maku suuhun. Ensimmäiseen kilpailuun tarvitsee säännöt vääntää rautalangasta tai antaa tarpeeksi aikaa sisäistää ne. Rautalanka taisi tulla, mutta liian myöhään.
Harjoittelussa kävi jo ilmi, että hevosen valinta oli huono, tai pikemminkin yhteistyö on lähtökohtaisesti hankalampaa kuin monen muun hevosen kanssa. Tirri on useita tallin muita hevosia voimakkaammin edellä kulkevan perässä menijä ja muistin sen vasta selässä. Perusavut toimivat samoin kuin voltit, pysähdykset ja peruutukset. Töltti nousi kivasti, mutta laukan kanssa oli ongelmia. Laukan sai kyllä nostettua, mutta Tirri kykenee nostamaan sen siten, että hevosen suhde maahan on paljon vähemmän kuin 180 astetta. Tämä johtu siihen, että harjoituksissa meinasin pudota laukasta taas Tirrin selästä taas samaan paikkaan eli aidan päälle. Tällä kertaa sain estettyä sen seisoen jalustimella ja tehden hevoselle hyvin ikävän tempun, eli vetämällä ohjaksista. Kettumainen asia tehdä! Kuitenkaan jonkinlainen selviämisvaisto teki sen, ettei tehnyt mieli pudota kyljelleen puuaidan päälle ja siinä vaiheessa ei enää voinut siirtää käsiä ns. kauhukahvalle, joka olisi estänyt tarpeen roikkua ohjaksista. Tämä heilautti keskittymiskykyä eikä sitä auttanut se, että yksi katsojista päätti tulla paikalle sateenvarjon kanssa suunnasta, joka aiheutti Tirrille akuuttia hermostumista. Tämäkin on sarjassa my bad. Oikeanlaiset ohjeet hevoselle ja suuremman yhteistyön saavuttaminen on ratsastajan vastuulla eikä meillä sitä riittävästi ollut. Se siitä.
Tästä johtuen pitää sanoa, että vaikka minulle olisi juuri ennen kilpailua sanottu mitä, ei ole ollenkaan varmaa, että olisin mitenkään voinut muistaa sitä. My bad.
Itse kilpailutilanteessa tosiaan töltti onnistui, laukka keskeytyi ennen pitkän sivun loppua enkä muista mitään istunnastani, mutta uskon palautteeseen, jonka sain Danielin koulutuksessa ja omiin huomioihini siitä, että korjaa tämä tässä ja taas tämä tässä. Tosiaan suoritukseni hylättiin, koska se rikkoi kilpailun sääntöjä. Ei siitä sen enempää. Syitä voi jakaa minne tahansa, mutta se on tarpeetonta.
Huomasin, että reagoin harmitukseen helposti itkemällä ja se ketuttaa. Muiden antama sympatia, joka perustuu väärintulkintaan tunteistani ketuttaa siinä tilanteessa myös. Haluaisin olla vain rauhassa ja rauhoittua. En katso tarvitsevani sympatiaa pienestä tarpeettomasta asiasta, joka sillä hetkellä harmittaa. Tämäkin posti toimii lähinnä keinona saada koko homma ns. pois systeemistäni. Kun se on poissa, eipä sitä tarvitse enää miettiä eikä siihen palata. En usko myöskään, että siihen palaaminen muiden osalta kohtaa minun osalta mitenkään myönteistä vastaanottoa.
Keskeinen opetus oli se, ettei kilpailu ole minua varten. Kaksi kierrosta kentän tai maneesin ympäri ei kerro mitään ratsastuksestani. Ehkä se voisi antaa jotain vinkkiä, mikäli hevonen olisi oma tai jos sillä olisi harjoitellut. Kuitenkin satunnainen hevonen alle puolen tunnin harjoittelulla... ei kerro mitään ja on täten ajan haaskausta. Muutenkin koko asetelma oli epämiellyttävä tavalla, joka ei johdu aikaisemmista pohdinnoistani ja toteamistani. Poistuin ennen palkintojen jakoa ja mahdollista palautetta. Jäi vähän kaivelemaan, poistuinko harmistuksesta vai vaan puhtaasti siitä, ettei jäämisestä ollut mitään hyötyä ja mieluummin olin kotona, poissa märistä ratsastusvaatteista ja Rikun vieressä. Turha sitä on enää miettiä.
Lisäksi, jos haluan palautetta, menen leirille, koulutukseen jne. Sen aikana voin tunnin tai kahden - ehkä jopa enemmän - aikana ratsastaa hevosellani (siis jos ja kun sellainen on) tai tallin hevosella. Se antaa paljon tarkemman kuvan osaamisestani, yhteistyöstä hevosen kanssa ja ehdotuksia osaamisen parantamiseksi. Siitä on hyötyä. Kilpailusta ei. Joten ei enempää minulle kiitos.
Tämä on oivallus, josta olen hyvin kiitollinen. On aina hyvä tietää, mikä sopii itselle ja mikä ei.
Eli tämä kilpailusta. ( ! )

Remontia ja ratsastusta

Sain eilen saatettua loppuun yläkerran seinien eristyksen, jäljellä on vielä katto. Yritin sitä aamulla soolosuorituksena, mutta kattoeristeiden paikalleen laittaminen on kylle kahden hengen homma, eriste ei tahdo pysyä katossa ilman tervapaperia, mutta kädet eivät riitä eristeen ja paperin paikaallaanpitämiseen samaan aikaan kun nitoo tervapaperia kiinni kattoon.
Edit: Paketista suoraan otettu eriste ei jaksa pitää itseään katossa, sen sijaan jos eriste saa aikaa 'turvota' ennen käyttöä, se jaksaakin pitää itsensä katossa.

Tänään on vuorossa ensimmäinen ratsastuskerta piiitkään aikaan kun lähdemme puolentoista tunnin maastoon Balduriin. Enköhän pysy ratsuni selässä, kuitenkin ;)
Edit: Yli puolen vuoden tauko tuntuu, ja varmasti myös näkyy. Ensimmäinen tölttipätkä oli yhtä ravia, ensimmäinen laukkapätäkä oli itse asiassa ainakin viisi laukkapätkää. Sen jälkeen tilanne koheni huomattavasti, töltti löytyi ja laukkaakin pääsin Pallen kanssa harjoittamaan. Satu meni johdossa Hjelalla ja perää piti Sari Kamburilla. Sää oli kuuma, välillä oli hetken varjopaikkoja, mutta enimmäkseen aurinko porotti taivaalta kesänomaisesti. Ylihuomennahan se alkaa. Kesä.

Tossi ja Rosa

Eilen kävimme suunnitellusti kahden tunnin maastovaelluksella. Edellisen vierailumme jälkeen talli oli saanut mukavan tallituvan, jonka löysimme kun soitimme tallin oven edestä maaston vetäjälle :)
MInä sain alleni Tossin ja Satu Rosan. Alkuratsastus sujui ilman merkittäviä tapahtumia, kuljimme rauhalliseen tahtiin hankien keskellä poluilla ja metsäteillä. Ensimmäisen varsinaisen laukkapätkän jälkeen vetäjä totesi että Rosa hyötyisi raipasta, joten aloimme skannaamaan lähipuita sopivien oksien löytymiseksi. Kun sopiva oksa oli löytynyt ja vetäjä pyytänyt minua irrottamaan sen, käänsin Tossin ympäri ja näin samalla jonossa taaempana tulleen Sadun yrittävän tarttua omaan oksaan. Tämä päättyi leppoisaan liukumiseen pois satulasta ja päätymiseen kyljelleen maahan, pääpuoli hankeen ja jalkapuoli tielle. Mitään sen suurempaa draamaan ei asiaan kuitenkaan liittynyt, Satu kipusi takaisin Rosan selkään, minä luovutin irroittamani oksan hänelle välikäsien kautta ja matka jatkui.
Tossin laukka oli mukavan vauhdikas, mutta valitettavasti nopeampi kuin edelläni olleiden kahden hevosen laukka. Siksipä päätinkin viimeisessä laukassa pidätellä Tossia vähän alussa että saisin varmasti mennä täyttä vauhtia looppun asti. Tämä toimi hyvin, joskin vielä tälläkin kertaa saavutimme etummaiset hevoset ennen laukan loppua, mutta ainakin laukkapätkä oli vauhdikas emmekä pudonneet raville välissä.
Satu sanoi että viimeisellä laukkapätällä keppiraipan herkistämä Rosa lähti liikkeelle kuin salaman isku ja vauthiakin riitti :)
Laukka- ja tölttipätkät muodostivat kuitenkin selvän vähemmistön koko retkestä, enimmäkseen kuljimme rauhallista käyntiä lumisissa metsämaisemissa. Kaunista oli ja hyvä muistutus siitä mistä erityisesti ratsastuksessa pidän.

Passia baanalla, Satu telkussa ja muita sattumuksia

Viime viikonloppu vierähti Kuuman talleilla täti-setä-leirillä. Meitä olikin koossa enäätykselliset 16 henkilöä (14 tätiä ja 2 setää) jotka jaettiin neljään neljän hengen ryhmään. Poikkeuksellisesti en mennyt lainkaan Vaengurilla (Satu sen sijaan meni) vaan sympaattisella vanhallaherralla Liturilla ja Tipillä.
Lauantaina meillä oli ensin aamupäivällä perusmaneesi ja iltapäivällä maneesi/baana tunti. Iltapäivän tunnilla harjoittelimme mm ohituksia, mutta emme päässeet laukkailemaan vaan pysyimme töltissä ja ravissa.
Sunnuntaina aamupäivällä oli vuorossa jälleen maneesi/baana ja tällä kertaa pääsin laukkailemaan Tipin kanssa baanalla. Satu meni Vaengurilla Passia katsojien suureksi riemuksi. Sunnuntain iltapäivällä oli vuorossa maasto, jossa (kerrankin) mielestäni parasta antia eivät olleet laukkapätkät (vaikka laukkakin oli toki mukavaa) vaan samoilimme tulevalla polulla, eli aivan neitseellisessä maastossa. Siellä se sielu lepää, hevosen selässä poissa teiltä ilman kiirettä.

Maanantaina Sadulla oli vuorossa matka Turkuun YLEn haastateltavaksi ja haastattelun tuloksia oli nähtävissä eilen kello kuuden uutisissa, jutun noin 7 minuutin kohdalla. Nettiuutisissa on myös ollut juttua pariin otteeseen,
eilen ja tänään.
Ja tätä blogiesiintymää kirjoittaessani tuli uutisesta maininta myös Radiosta :)
(Pidempi uutinen YleX uutisissa.)

Ennen leiriä perjantaina saimme kuulla että uusi sohvamme on nyt toimitusvalmis, valitettavasti ISKU ei toimita Laitilaan kuin perjantaisin, ja olemme vähän kiinni nämä seuraavat kaksi perjantaita. Sohva saapuu siis perjantaina 20.11. juuri sopivasti ennen seuraavaa IA pelikertaa :)

Sasukissa pystyy jo käyttäytymään ihan hyvin, se oli osa viiden kissan tervetulokomiteaa kun palasimme sunnuntaina kotiin. Sasu ja Töpö on myös nähty syömässä samasta kupista kuivaruokaa. Nöpöllä tuntuu olevan suurimmat antipatiat Sasua kohtaan, tai sitten Nöpön ja Sasun käsitykset kivasta leikistä eivät vain kohtaa. Odottelemme tässä että Sasu olisi leikkauskunnossa, ehkä hänkin vähän rauhoittuu kun pahin hormonipörräys poistuu elimistöstä.

Fair Vienna

Matkaraportti Wieninmatkastamme 24.9 - 1.10

To 24.9
Aloitin työpäivän kello 06.00 aamulla, vastailin sähköpsoteihin ja toteutin byrokratiaa. Kello kahdentoista aikaan lopetin työpäivän, lastasimme auton ja ajoimme Helsinki-Vantaan lentoasemalle.
Lento oli tyypillinen Finnair-lento, ruoaksi saimme pastaa kinkkukastikkeella.
Wienin lentokentällä löysimme matkatavaramme ja kuljettajan joka vei meidät Hotellille.
Hotel Am Augarten oli yksi konferenssin suosittelemista hotelleista, olimme valinneet sen hinnan ja sijainnin ansiosta. Huone jonka saimme osoittautui valtavaksi, lähes Salimme kokoiseksi. Pohjakaavasta kävikin ilmi että kerrosten kulmahuoneet olivat 2-2.5 kertaa normaalien huoneiden kokoiset. Meillä ei ollut parveketta kuten alemmassa ja ylemmässä kerroksessa asuvilla oli, mutta sen sijaan meillä oli huoneen kulmassa pieni alkovi kaksine tuoleineen ja pöytineen. Laskin että meillä oli 7 ikkunaa hotellihuoneessamme (itse asiassa oikea luku olisi 14 mutta koska kyseessä olivat päällekkäiset ikkunat niin tyydytään paremmin kuvaavaan seitsemään). Huone oli myös korkea ja ilmastoinnin puutteen vuoksi todella kuuma.
Avasimme ikkunat ja lähdimme vastaanottoon kyselemään mistä saisimme ruokaa.
Meidät opastettiin Gasthaus Hansy nimiseen ravintolaan jossa nautimme villisikaa semolinan kera. Illallinen oli maukas, hintakin kohdallaan. Palasimme hieman viilenneeseen hotellihuoneeseemma ja painuimme nukkumaan.

Pe 25.9
Vuorossa oli Wienin eläintarha, Tiergarten, jota Lonely Planetin matkaopas mainosti maailman vanhimpana elintarhana. Muistelen että Lontoon Zoo kertoi meille itsestään smaaa.
Päätimme tutustua metrojärjestelmään ja matkalla eläintarhaan pysähdyimme keskustassa jossa Satu kävi ilmoittautumassa preconferenssiin ja hakemassa konferenssikassin jota sitten kuljettelimme mukana päivän ajan.
Metrojärjestelmä oli tähän asti kohtaamistani toimivimman oloinne. Metrolinjoja oli yhteensä 5 (1-4, 6) joista matkustimme linjoilla 1-4. Mihin tahansa tuntui pääsevän ainakin meidän hotelliltamme yhden enintään yhden vaihdon jälkeen. Junia kulki todella usein, harvoin jouduimme odottamaan yli kolmea minuuttia vaikka olisimme nähneet edellisen junan lähdön. Kalustoa oltiin selvästi juuri uudistamassa, koimme sekä uudet keltaiset että vanhat harmaat junat.
Itse eläintarha oli kokemuksena mukava, Sadun kunto oli kysymysmerkki, mutta Satu jaksoi innostua aina uudesta eläimestä jo edellisen häkin kohdalla ja loppujen lopuksi se olikin minun kuntoni joka asetti rajoja tekemisellemme. Näimme nukkuvan pandan, nukkuvia leijonia, nukkunia tiikereitä, nukkuvia koaloja, nukkuvia gepardeja. Hereillä olivat jääkarhut, saukot, lemuurit, kirahvit, norsut, orangit ja lukemattomat muut.
Eläintarhan jälkeen vierialimme vielä Palmutalossa ja Aavikkotalossa, 1800-luvulla rakennetuissa lasipalatseissa ennen paluuta hotelliin. Söimme metroasemalla pizzaviipaleet ja ostimme lähikaupasta kinkkua leipurilta ostamamme leivän päälle.
Ilta Hotellissa kului kirjojen parissa ennen nukahtamista.

La 26.9
Lauantaina Satu heräsi aikaisin ja lähti konferenssiin jossa hänellä oli esitys. Minä käytin aamupäivän kävellen Augartenin puistossa, erityisesti ihmettelemässä valtavaa ilmatorjuntatornia, jäännettä toisen maailmansodan ajoilta. Päivän järkytyksen koin kun ymmärsin että olimme jättäneet liput huomisen esitykseen espanjalaisessa ratsastuskoulussa kotiin. Selvitin ensin asiaa itse, sitten Satu pyysi naapuriamme hakemaan liput kirjekuorineen että saisimme varaustunnuksen avulla uudet liput esitykseen.
Esityksen jälkeen Satu soitteli ja sovimme että hoidan itseni keskustaan ja tapaamme lounaan merkeissä. Lounastimme Mr Lee:ssä, joka osoittautui aasialaiseksi ravintolasksi, josta sai japanilaista, kiinalaista, intialasita ja malesialaista ruokaa erittäin kohtuullisin hinnoin.
Siirryimme ratsastuskouluun, jossa kävi ilmi että voisimme saada uudet liput vasta seuraavana päivänä.
Päätimme että käymme iltapäivällä Tonavanristeilyllä ja tähtäämme sen jälkeen Risenradiin, maailmanpyörään, joka oli englantilaisen rakennuttama 1890-luvun jälkimmäisellä puoliskolla.
Matkustimme satamaan, jossa kävi ilmi että olimme väärässä satamassa. Laiva lähtikin toiselta puolelta saarta ja jouduimme odottamaan tunnin ennen kuin se olisi siellä missä me. Lisäksi jouduimme tyytymään puolikkaaseen risteilyyn. Söimme välipalaa satamakahvilassa odotellessamme laivaamme ja sen saavuttua hyppäsimme kyytiin.
Sää suosi veneilyä, meillä ei ollut kylmä edes joella vaikka olimmekin pukeutuneet kesää varten. Jonkin aikaa tonavalla risteiltyämme siirryimme kanavalle joka erottaa Leopoldstadin (jossa mm Hotellimme sijaitsi) Wienin keksustasta. Kanavan vesi pidettiin 4 metriä Tonavan pintaa alempana, tämän tarkoituksena oli keskustan suojeleminen tulvilta.
Rantauduttuamme suunnistimme taas Metroon ja pääsimmekin kotipyskillemme jonka vieressä oli Praternin huvipuisto ja Risenrad. Loman ensimmäisen jonon koimme ennen Risenradiin pääsyä, mutta valtava, rautainen, maailmanpyörä oli kyllä odotuksen arvoinen. Käytössä oli vain parilliset vaunut (15 kappaletta) ja nousimme parhaimmillaan 65 metrin korkeuteen, kauas huvipuiston muiden laitteiden yläpuolelle.
Maahan palattuamme olimme nälkäisiä ja päädyimme syömään huvipuistossa olleeseen ravintolaan. Söin Wienerleikettä ja Satu valitsi perinteisen keitetyn lihan.

Su 27.9
Suunnistimme uudelleen Espanjalaiseen ratsastuskouluun ja saimme lippummee. Käytimme hyväksemme matkamuistomymälän ja kahvilan palveluja odotellessamme esityksen alkua.
Itse esitys kesti puolitoista tuntia ja koostui kahdeksasta osasta. Ensin nuoret oriit esittelivät taitojaan, sitten näimme miten hevosta koulutettiin riimussa ja loppuhuipennuksena oli kahdensan ratsukon "baletti".
Koska olimme jo Hofburgin alueella päätimme vierialla alueen musoissa. Ostimme Sissi-lipun joka oikeutti meidät hopeakokoelman, keisarillisen huoneiston ja Schönbrunnin grand tourin läpikäymiseen. Saimme audio-oppaat ja lähdimme liikkeelle.
Pelkästään keisarillisia astioita, ensin hopeisia, sitten posliinisia, oli reilun tusinan huoneen verran. Hopeakokoelman jälkeen siirryimme Sissi-museoon joka keskittyi keisarinnan elämään ja hänen legendansa ja edelleen keisarilliseen huoneistoon jossa näimme huoneet Frans Josefin ja Sissin aikaisessa tilassa ja kuulimme paljon itävallan historiasta.
Päätimme käydä vielä kruununjalkoviä esittelevässä näyttelyssä jossa audio-opas oli toteutettu huonommin, mutta jossa näimme palan rististä jole Jeesus naulittiin sekä yhden nauloista joita tässä työssä oli käytetty. Näimme myös todella röyhkeän kokoisia jalokiviä.
Käytettyämme päivänmuseoissa olimme todella väsyneitä ja suuntasimme takaisin Hotellille, pysähtyen kuitenkin matkalla uudelleen Gasthaus Hansyssä, tällä kertaa nautimme keitettyö lihaa Wieniläiseen tapaan.

Ma 28.9
Koska Sissi-lippu oikeutti meidät myös Schloss Schönbrunnin grand touriin, joten päätimme lähteö käymään siellä. Museo tuntui aika paljon toistolta Hofburgin jälkeen, mutta opimme uutta Maria Teresasta, aikaisemmasta keisarinnasta.
Kävimme myös katsomassa strudel shown, eli opastuksen appelstrudelin valmistukseen. Vihjeenä, taikina on tarpeeksi ohut kun sen läpi pystyy lukemaan :)
Söimme lounasta ja pysähdyimme keskustan kirjakaupassa hakemassa lisää lomalukemista ennen kuin palasimme Hotelliin lepäämään uusien kirjojemme pariin.
Olimme varanneet illallisen Donauturmissa kello seitsemäksi, mutta meille soitettiinkin että se oli siirtynyt iltayhdeksään. Nälän kasvaessa odottelimme kirjojemme parissa, kunnes oli aika lähteä. Otimme metron ja päädyimme Tonavan toiselle puolelle, UNO-cityyn, eli Wienin kansainväliseen kaupunginosaan. Navioimme YK:n rakennusten keskeltä pimeään Tonavapuistoon jonka keskellä torni kohosi. Sadun pienestä puistopelosta huolimatta pääsimme läpi ilman ryöstöä ja ostimme liput hissiin joka vei meidät 165 metrin korkeuteen, pyörivään ravintolaan.
Illallistimme kolmen ruokalajin voimin kahden tunnin ajan samalla kun ikkunamme takana öinen Wien loisti tuhansine valoineen. Näkymä oli todella kaunis, ruokakin oikein hyvää. Kallista lystin voisi katsoa olleen.
Meitä ei ryöstetty puistossa edes paluumatkalla, joten pääsimme Hotelliin puolenyön aikoihin ja menimme jälleen nukkumaan.

Ti 29.9
Olimme jo nähneet kaiken, tai ainakin melkein kaiken. Päätimme että toistaiseksi olimme molemmat nauttineet eniten eläintarhasta, joten palasimme sinne.
Ilma oli viileämpi ja useat eläimet jotka olviat viimeksi olleet unessa, olivat nyt valveilla. Näimme kaikki kolme pandaa ja sekä gepardit että leopardit olivat myös aktiivisia.
Toisella kerralla vietimme eläintarhassa kuusi tuntia, nautimme lounaaksi Hot dogit ja lähdimme sitten keskustaan jossa Sadulla oli vuorossa konferenssin iltaohjelmaa. Keskustassa söimme La Cantinetassa josta minä lähdin Hotellille ja Satu Yliopistolle tarkistamaan iltaohjelman aikataulun.
Hotellille päästyäni huomasin Sadun soittaneen, ja soittaessani takaisin kävi ilmi että Iltaohjelma oli alkanut puolitoista tuntia odotettua aikaisemmin ja Satu oli myös palaamassa hotellille.

Ke 30.9
Satu heräsi aikaisin ja lähti konferenssiin pitämään toista esitykstää, tämän tuloksena vaikuttaisi olevan samaa asiaa tutkiva kontakti Venäjällä, mahdollisuuksia yhteistyöhön siis. Minä kävin etsimässä rikosmuseon, jossa aioimme käydä torstaina. Luonnollisesti eksyin paluumatkalla Hotelliin ja löysin Volksmarketin (torin) lukuisine ruokaloineen ihan Hotellimme naapurista.
Tapasimme jälleen keskustassa ja lounastimme Mr Lee:ssä. Satu palasi Hotellille, mutta minä jatkoin kävellen Hofburgiin, jossa vierailin kansalliskirjastossa, entisessä keisarillisessa kirjastossa. 200000 teoasta yhdessä huoneessa oli aika vaikuttava näky, mutta tallentui kameraan hyvin huonosti.
Illalla kirjoitimme postikortit ja kävimme syömässä Volksmarketilta löytyneessä koshergrillissä, King Davidissa.

To 1.10
Viimeisen aamumme Wienissä pilasi aiheeton palohälytys kello seitsemältä. Päätimme käydä aamiaisella ja Satu yritti palata nukkumaan, tässä kuitenkin epäonnistuen. Kirjauduimme ulos hotellista ja lähdimme käymään rikosmuseossa, joka osoittautui lähinä murhamuseoksi. Englanninkielinen lehtinen antoi vain pinnallisen kuvan kuvatuista rikoksista ja niiden tutkijoista.
Palasimme Hotelliin, kävimme lounaalla King Davidissa ja palasimme jälleen Hotelliin. Luimme kirjojamme aulassa kunnes meidät tultiin hakemaan Lentokentälle. Lento ja ajomatka kotiin olivat kovin tapahtumaköyhiä, ilmalämpöpumppu oli pitänyt kotimme lämpöisenä viilentyneestä ulkoilmasta huolimatta ja kissat ottivat meidät innokkaina vastaan. Pääsimme nukkumaan noin kahden aikaan yöllä.

Kaiken kaikkiaan Wienissä kävelimme paljon enemmän kuin olisimme uskoneet Sadun jaksavan. Tämä oli erityisen hyvä asia. Otimme melkein 500 valokuvaa, luimme 5 kirjaa ja näimme lukemattomia eläimiä. Erityismaininnan ansaitsee Punapanda joka kulki omaa reittiään pitkin, välilä puuhun kiiveten ja välillä maahan lasketuen, mutta joka kierroksella se pysähtyi poseeraamaan kameroille.

Pe 2.10
Kotiin palattuamme oli aika palata arkeen. Wienissä oli tasaisesti 20 astetta lämmintä ja siellä atoi tuskin lainkaan. Perjantaina meidät otti vastaan kahden asteen lämpötila ja sade. Taivaalta tuli vettä, räntää ja rakeita. Tästä huolimatta saimme käytyä Raumalla tilaamassa Saliin sohvan ja Laitilassa kaupassa. Lisäksi tilasimme kissanluukkuja kissojen rikkomien tilalle (luukku meni rikki yöllä ennen lähtöämme, loman aikana sen paikalla on ollut kangas) ja juoksumaton varmistamaan sen että Satu voi jatkaa kävelyä oli ulkona helle tai paukkupakkanen. Itsekin ajattelin siirtyä moodiin jossa katson televisiota kävellen :)
Loman aikana Lumileopardin dvd oli saapunut, joten viikonloppuna lienee luvassa Maccien käyttöjärjestelmäpäivitysten suorittaminen kolmeen aktiivikäytössä olevaan koneeseemme. iBook saa jäädä ilman, vaikka väittävät että Lumileopardi menee pienempään tilaan kuin tavallinen.
Loman aikana en saanut niinkään kirjoitetua peliä kuin ajateltua sitä. Nyt kaikki alkaa taas olla selvänä päässä ja luottamus siihen että viikon päästä pelattava IA:n toisen tuotantokauden ensimmäinen peli ei riitä suistamaan koko kampanjaa peruuttamasti raiteiltaan on palannut.

1 takana 99 edessä

Kuulin kollegaltani viime viikolla että hyväkai ratsastajaksi tulemiseen vaaditaan 100 putoamista hevosen selästä. Tuolloin saatoin vain todeta ettei minulla ole toivoakaan, koska en ole pudonnut hevosen selsätä kertaakaan, mutta eilisen jälkeen pieni toivonpilkahdus on havaittavissa.
Eilen tosiaan ratsastin toista kertaa peräkkäoin Faxilla, Liisalta lainassa oleva heppa joka ei ole jäämässä Balduriin. Kuten viimeksikin alkutunti meni tapllessa ja lopputunnissa osa asioista onnistui ainakin joten kuten. Olin kuitenkin tekemässä pientä volttia portin lähellä olevassa kulmassa, kun metsästä kuului rasahdus. Faxi katosi alta nopeammin kuin olisin uskonut ja löysin itseni matkalta kohti maata. Tiedostamattani asiaa sen paremmin onnistuin laskeutumaan tyhjän renkaan päälle, se olisi ollut volttini keskipiste, ja laskeuduin kyynärvarreet edellä ja polvet perässä. Oikean käden kyynärpäästä irtosi vähän ihoa, mutta muuten selvisin ilman haveria. Tänään oikea käsi on ollut hieman kipeä ääriasennoissaan, mutta muuten ei ole jäänyt oireita. Olin hevosen selässä puolisen minuuttia putoamiseni jälkeen (koska minun piti jahdata Piiaa joka vei Faxia keskemmälle, pois muiden tieltä) ja ratsastus jatkui ilman lisähavereita.
Tästä laskeskelin mielessäni että jos sama tahti jatkuu, olen hyvä ratsastaja kutakuinkin 280-vuotiaana. Ehkäpä oppimisvauhtini kiihtyy tästä ja putoilen useamminkin
Putoaminenkin poislukien, ei eilistä voi pitää yvänä päivän oikein millään mittarilla tarkasteltuna. Jokin outo vika riivaa talomme tvantennijärjestelmää, signaalitasot ovat nollassa eikä kuvaa näy. Tästä syystä kloonimac ei tehnyt mitään hyödyllitä eilen, joten saatoin asentaa siihen uuden ja kiiltävän macin päivityspaketin, jonka jälkeen kyseinen kone ei enää noussut pystyyn. Tämän jälkeen luin PearC:n sählöpostin jossa kerrottiin että noin voisi kyädä ja että sen estämiseksi täytyisi tehdä noin kuuden sekunnin edestä toimenpiteitä ennen päivityksen aloittamista.
PearC vastasi kuitenkin nopeasti kyselyyni siitä miten toimia kun on jo jättänyt huomioimatta heiltä tulleet tiedot ja kloonikone pörrää parhaillaan onnellisena ja mitään tekemättä paikallaan.
Tänään olen töistä palattuani yrittänyt selvitää mikä antennia riivaa, mutta huonolla menestyksellä. Tulkitsen tilannetta nyt niin että minun täytyy ilmeisesti hankkia uusi antenni ja riittävä määrä antennikaapelia ja vetää koko systeemi uusiksi voidakseni olla varma siitä että se toimii. Tämä kustantanee pari sataa euroa, mutta ainakin kattaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat ongelmapaikat. Eilen olin vielä sitä mieltä että ongelman on oltava antennisignaalin vahvistimessa, kunnes tänään havaitsin ettei kyseinen härveli ollut millään tavalla kiinni tietokoneessa. Siellä se on syönyt sähköä viimeiset kaksi vuotta ja tunkenut vahvistettua signaalia tuvan vitriinien alle...
Eilisen ainoat hyvät uutiset liittyivätkin töihin. Yksi elämää potentiaalisesti paljonkin tulevaisuudessa haitannut ongelma ratkesi mitä eleganteimmalla tavalla. Tämän päivän palaveri meni myös hvin, jäljellä on siis enää huominen ja sitten viikonloppu tulee ja pelastaa. Onneksi ensi viikolla on helatorstaista johtuva lyhennys ja työtä on tehtäväksi vain kolmen päivän ajan. Nyt kun vielä saisi aikaan pelipäivän IA:n seuraavalle duolle niin tilannehan olisi ihan hyvä.
TV:ttomuudessa riipii enemmänkin hyvin yksinkertaisen tekniikan äkillinen ja totaalinen pettäminen kuin mikään muu. Ei sieltä ohjelmaa tule. Paitsi Top Gear lauantaina :)

Kevättä, kättä ja ratsastusta

Viikonloppu meni Kumman täti-setä-leirillä. Ratsastusta oli lauantaina kahden ja sunnuntaina puolentoista tunnin verran. Sain muutamia oivallisia oivalluksia ja Sirpan pitämistä palopuheista uskon oppineeni yhden todella tärkeän asian.
Lauantai-iltana ratsastusten jälkeen havaitsin että ranteeni jo kadonnut patti oli päättänyt palata ja että oikean käden sormista puuttui voimat melkein kokonaan. Sunnuntai-aamuna tilanne oli jo parempi, mutta jouduin keskeyttämään sunnuntain tunnin noin puolessavälissä kun ohjat eivät pysyneet kädessä edes rauhallisen kävelyn aikana.
Sunnuntaina käsi sitten vielä kipeytyikin, mutta nyt aamulla tilanne on taas melko ok. Pitää kuitenkin soittaa kirusgian polille ja kysellä että mites tästä eteenpäin mennään.
Kotoa poissaollessamme kaikki lumi pihalta oli katsonut parhaaksi sulaa pois. Tämä on positiivista. Ainoastaan varjoisassa paikassa johon kuistin katolta lumet putoilevat on yhä valkoista jäljellä. Paikka on sellainen että siinä voi yhtälailla olla lunta vielä juhannuksenakin :)
Kesärenkaiden vaihtoaika on myös koittamassa. En jaksanut enää eilen ryhtya pakkaamaan vanhoja renkaita autoon joten tänään ei olekaan vuorossa uusien renkaiden allevaihto. Sen sijaan tänään voisi olla vuorossa ajanvaraus renkaidenvaihtoon, saattaa tulla tarpeeseen.
Haukottaa, huomenna vuorossa palaveri STM:ssä ja keskiviikkona tiimin kokous täällä konttorilla. Sitten torstaina onkin aikaa laittaa paperityöt järjestykseen etätyöpäivän muodossa.
Uusien kirjahyllyjen pitäisi myös saapua tiistaina, toivottavasti saan ne koottua ennen pääsiäistä niin saisi laatikot purettua Salista lojuilemasta ennen lomia...
Täytyy myös yrittää löytää jostain tuoretta lammasta pääsiäisen paistiksi. Laitilassa on semmoinen pikkuruinen k-kauppa joka tuntuu keskittyvän lihatiskiinsä. Se lienee paras mahdollisuus onnistumiseen.
Kissat ottivat meidät hyvin vastaan palattuamme ratsastamasta. Erityisesti Nöpö pyöri ympärillä ja Piki taas kellahti nukkumaan samaan huoneeseen (vaikkei syliin tullutkaan kuin hetkeksi). Yöksi sänkyyn pyrkivät oikeastaan kaikki, mutta nukahtaessani vain Töpö ja Noki olivat paikalla.
Pitkäksi perjantaiksi pitäisi säveltää vielä ajankohtaan sopivan pirteä IA-peli, olen tehnyt peliä varten kaikki tukitoimenpiteet, mutta itse peli on pahasti kirjoittamatta. Onneksi voin vedota siihen että hahmojen toiminnalla on määräävä vaikutus pelikerran kulkuun, mutta silti pitäisi pohtia tarkemmin läpi pari juttua niin ettei peli mene ihan hatusta vetämiseen.

Hieman paremmin

Sunnuntaina oli Liisan valmennus Baldurissa. Ratsastin jälleen Tirrillä. Pääosa kerrasta meni toisen ratsukon kanssa työskentelyssä, mutta toinen ratsastaja taisi olla omalla hevosella liikenteessä, joten eipä tuo paljon haitannut. Sain touhuta rauhassa ja sain todella hyviä ohjeita mm. siitä, miten saadaan hevonen pehmeämmäksi suustaan, jos alkaa painaa kuolaimelle ja miten vauhdikasta menoa saa hieman rauhoitettua. Itsekseni nostin pari kertaa laukan siinä samassa kulmassa, mistä viimeksi tulin alas ja a) hyvin nousi sekä b) en pudonnut. Tirrin kanssa meni hyvin ja käsiteltävänä hän on aivan ihana. Omaksi varmaan kuitenkin haluaisin hevosen, jolla on hieman enemmän itsevarmuutta, mutta samalla vielä halu miellyttää ja tehdä yhteistyötä.

Nyt on helppo miettiä, minkälaisen hevosen haluaisi, kun ei ole ostamassa:
a) miellyttävä käsitellä ja pitää ihmisistä (tai ainakin minusta)
b) ei raskas ratsastettava. Minun niska ei kestä kuolaimessa roikkuvaa hevosta. Siitä voi opettaa pois jonkin verran, kun on oma kyseessä, mutta en tiedä, miten paljon.
c) pehmeät askellajit ja jos eivät puhtaat (kuten ei taida kenelläkään olla) niin mieluummin tölttiin suuntautunut kuin raviin.
d) saa olla sitä menohalua ja innostusta, kunhan vain on myös sitä nöyryyttä kuunnella, kun haluan mennä hiljempaa.
e) jonkin verran pitäisi olla kestävyyttä myös kentällä pyörimiseen. Joillakin menee hermot tässä, mutta olisi hyvä, että jaksaisi kentälläkin tehdä töitä.
f) ja sitten mennään siihen, mikä eivät todellakaan välttämättä toteudu, eli väri: ruunihallakko, jolla tumma kuono ja jalat sekä vaalea keho. Ja tietenkin se ihanan paksu talvikarva. Myös kirjava käy hienosti ja itse asiassa moni muukin. Kuitenkin esteettisesti miellyttävä ja ei aivan perus-väri. Niitä näkee tarpeeksi muissakin roduissa.

Emme ole ostamassa hevosia vielä pitkään aikaan. Olemme huomanneet, että navetan katto vuotaa, joten sekin lykkää hevosten ostoa. Eli ensin yläkerta, sitten keittiö, sitten alakertaan muu pintaremontti, navetan katto, sitten samaan aikaan piha, talli ja laitumet ja jos sitten vielä on rahaa, niin ne hevoset. En muutenkaan koe olevani vielä valmis omaan hevoseen. Ylläpito muualla maksaa paljon. Ei se halpaa ole omassakaan pihassa, mutta ainakin hevonen on silloin siinä. En myöskään koe olevani ratsastajana niin hyvä, että voisin hankkia sellaisen hevosen kun haluaisin. Kuitenkin täytyy myöntää, ettei kannattaisi koskaan mennä katsomaan eri tallien sivuille myytävänä olevia hevosia. Kyllä se oman hevosen kaipuu siellä alla on. Lisäksi sen kanssa voi toimia ihan toisella tavalla. Tuntihevonen on aina tuntihevonen. Iso osa tunnista menee siinä, että sille kertoo, että minä en tee niin kuin ne aikaisemmat tekevät vaan teen näin. Oman kanssa tyyli on sama ja toisaalta myös ongelmat ovat samoja.

Nyt vain väitöskirja valmiiksi. Iso toive hyvästä jatkorahoituksesta (pieni tai olematon jatkorahoitus tekee remontista melkein mahdottoman) ja oma terveys parempaan tilanteeseen.

Iloisena kevätuutisena on se, että krookukseni ovat pistäneet jo päitään pinnalle, joten kevät on tulossa. Saisi ns. etupenkistäkin vielä sulaa lumi, niin lumikellot voisivat kukkia. Taisi olla vikasijoitus laittaa ne siihen. Voisikohan sipulikasveja siirtää...

Kuin kypsä luumu

Eilen tuli sitten pudottua hevosen selästä. Kolmas kerta yhteensä elämän aikana ja kaksi näistä samalla hevosella. Ensimmäisen kerran hevonen säikähti. Tämä kerta menee aivan täysin ratsastajan vastuulle. On se tietty hetki ennen putoamista, jolloin tietää aivan varmasti putoavansa. Sitä on pieni illuusion hetki, jolloin ajattelee voivansa korjata tilanteen. Sen jälkeen on se hetki, jolloin on maassa ja alkaa tunnustella seurauksia. Ei mitään vakavaa.
Jostain syystä koko tunnilla olleet hevoset (tai ainakin riittävä määrä niistä) koki akuuttia laumaantumisen tarvetta ja useammallakin oli tottelevaisuusongelmia / käskyjen välityksen ongelmia (siis yhteispeli hevosen ja ratsastajan kanssa ei toimuinut). Todellisuutta on kuitenkin vaikea havaita, kun itse ratsastaa. Kuitenkin jossain vaiheessa tuntia sitten huomasin lopullisesti menettäneeni otteeni hevosen kanssa. Hänellä on erityisen vahva laumaantumisen vaisto ja otteeni oli lipsunut hiljalleen. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun tajuaa, ettei kykene a) hidastamaan (puhumattakaan pysähtymisestä) tai b) kääntymään, niin tietää, että nyt sitten mennään hevosen ehdoilla. Myöhemmin kuulin, että rentoutuminen kuulema auttaa. Pitäisi sitten oppia rentoutumaan tilanteessa, joka on kaikkea muuta kuin rentouttava. Tästä sitten seurasi tilanne, jossa putosin hevosen selästä osuen ensin aitaan (ilmeisesti kylki otti siinä pahimman osuman) ja sitten jäiselle uralle (lantion tietämille osui se). Onneksi ei tullut hevosta heti perässä tai olisi voinut ehkä käydä pahemmin. Nyt ensin tarkistettiin, että minä olen hengissä ja sitten vain hevosesta kiinni. Lopputunnin talutin hevosta ja selkään nousin loppukävelyn ajaksi. Kannattaa nousta heti takaisin hevosen selkään, ettei jää erityisiä pelkotiloja.
Kolme syytä putoamiseen: a) liian pitkät jalustinhihnat. Ne olivat sen verran pitkät, että varpaat saattoivat levätä niillä. Eihän tämä olisi mikään ongelma ollut, ellen olisi sekä tottunut ottamaan niistä tukea laukatessa sisäkaarteessa että unohtanut, ettei näistä voinut tukea ottaa. Joten paino oli liian kaukana ulkokaarteeseen päin eikä takaisin satulaanmeno ollut oikeastaan enää mahdollistakaan. b) liian kireä sisäohja. Jos antaa sisäohjaa tarpeeksi, ei hevonen käänny niin voimakkaasti, tai siis ei ole niin voimakasta tarvetta seisoa sen ulkojalustimen päällä (huono tapa muutenkin). c) hermostunut ratsastaja => hermostunut hevonen. Eli toisin sanoen ei ihme, että putosin ja että omaa syytä se oli.
Mielenkiintoisempaa on se, että putoaminen ei haittaa, vaan se, etten saanut parempaa yhteyttä hevoseen. Vaikka olen sitä mieltä, että jokaisella hevosella on omanlaisensa tempperamentti ja erilaiset olotilat eri päivinä, aina harmittaa, jos ei minkäänlaista yhteispeliä löydy. Tässä tilanteessa sekä ratsastaja että ratsu hermostuvat.
Täytyy kyllä sanoa, että kaipasin Rikua tunnille, sillä hänen peräänsä olisi voinut sikäli mennä ja huutaa, että nyt kaipaisin hieman hidastusapua.
Nyt vain jännittää se, että pitäisi samalla hevosella mennä sunnuntaina valmennukseen. Tämä tunti ei antanut kovastikaan vakuutusta siihen, että se menisi hyvin. En ole todella pitkään aikaan ratsastanut Tirrillä tätä ennen eikä yhteispeli ainakaan nyt toiminut. Eli saattaa Liisankin valmennus mennä tavallaan ohi. Sen kuitenkin näkee vasta sunnuntaina. Koska suureksi yllätyksekseni en makaa toimintakyvyttömänä ja täysissä lääkkeissä sängyssä, vaan olen toimintakykyinen ja lääkkeissä, olen menossa valmennukseen joka tapauksessa. Mitä nopeammin taas menen ratsastamaan ja vielä samalla hevosella, sen parempi.
Pahemmin olisi voinut käydä. olisin pelkän aidan reunan sijasta törmätä myös tolppaan. Ja takana olisi voinut tulla niin lähellä hevonen, jonka päätä pidetään liian ylhäällä ja jäädä kaikkien harmiksi hevosen jalkoihin. Hevonen on erittäin hyvä väistämään, jos siihen vain on mahdollisuus, eli jälkimmäisen tapahtuminen on kyllä mahdollista, mutta epätodennäköistä. Antaapa vaan turvallisuusnäkökohdankin myös ihmisen terveydelle nuo välimatkat.

Ratsaille

Eilen kävin ensimmäistä kertaa tänä vuonna hevosen selässä, Baldurin kenttätunnilla. Satu ei päässyt mukaan ja lisäkseni paikalla olikin vain yksi ratsastaja.
Tunnilla keskityttiin ratsun muotoon, erityisesti sen muotoon töltissä ja havaitsin ettei pitkähköksi venähtänyt tauko ollut saanut suurta vahinkoa aikaan. Sain Kamburiin vauhtia kävelyssä, silmukat ja pysähtelyt sujuivat ja tölttikin meni hyvin. Muoto oli kuulemma parempi kuin Kamburilla on aikoihin ollut ja selkä oli niin miellyttävän rento että ravaaminen korkassa muodossa oli hevoselle mahdollista.
Ainoa asia joka ei sujunut oli laukannosto, josta voin vain todeta etten ole sitä vielä riittävän hyvin oppinut ja se kehitys jota syksyllä tapahtui on nyt tauon aikana nollautunut. Ei muuta kuin lisää harjoitusta sille osastolle, eiköhän tämä tästä taas ratsuiluksi muutu.

ihmisten ilmoille pitkästä aikaa

Tervehdys pitkästä aikaa. Ensinnäkin onnittelut syntymäpäivän johdosta sekä Railille että ensimmäistä syntymäpäivää viettävälle Kaapolle. Olette molemmat ihania.

Toiseksi olen selkeästi ja ihan oikeasti tunkenut pääni koloon nimeltä akateeminen maailma eikä ole vielä aivan selvää, asustaako kolossa skorpioneja, käärmeitä vai voisiko siellä olla jokunen mangustikin. Hirveän tarkkaan en aio viime aikaisia kehityskulkuja lähteä selittämään. Riittäköön se, että minut onnistuttiin ajamaan tilanteeseen jossa ihan oikeasti aioin lopettaa väitöskirjan teon. Nytkin se on lähinnä sellainen "sais olla jo ohi, ei enää välitä, varsinkaan lopputuloksesta, kun vain olisi ohi". Onneksi tämä viesti taisi välittyä ainakin toiselle oikeista tahoista. Ehkä tieto leviää sitä kautta eteenpäinkin eikä itse tarvitse lähteä äänekkään epädiplomaattiseksi. Olen myös viettänyt työpäiviä työhuoneessanikin, jonka olemassaolo tuli minulle täytenä yllätyksenä laitoksen pikkujouluissa. Nyt olen kuitenkin pääosin tehnyt jälleen kotona töitä, koska täällä niitä saa ihan oikeasti tehtyäkin.

VPJ-arviointi osui omallekin kohdalle ja se kesti aidot noin 10min. Mikään ei ollut muuttunut, lähinnä tilanne vain edennyt. Enemmän konferensseja, suoritettuja opintoja, kontakteja ja väitöskirja pidemmällä. Ei tämä tietenkään mihinkään vaikuta. Sainpahan tietää veikeän seikan prosessista: lähiesimies voi suositella jonkinlaista henkilökohtaisen työnsuorituksen arvoa (joka tietysti sitten lähinnä laskee ylemmiltä tasoilta, jos ei ole rahaa, tai pysyy ennallaan), mutta ainakaan oma lähiesimieheni ei saa edes tietoa siitä, minä numerona kyseinen arvo tulee takaisin. Eli eihän pomolle tartte kertoa, miten hyvin ihmiset, jotka eivät tiedä mitään arvioitavasta, arvioivat tämän työtä. On hieman sama olo kuin kelan kanssa, jossa lääkäri, joka ei ole koskaan potilasta tavannut, diagnosoi ongelman satunnaisesti ehkä jopa oikeaan osuen.

Kela on kuitenkin ollut viime aikoina kiltti, joskin täysin epälooginen, ja nyt vain taistellaan kaupungin kanssa, joka ei ole millään tavalla järkevä ja toimii lainvastaisesti. Taistelut pitää valita. kelan päätöksestä emme jaksaneet valittaa, vaikka se meille rahaa maksoikin, koska jos valittaa, valittaa koko päätöksestä. Nyt toinen osa oli hyvä juttu ja toisessa meiltä tehokkaasti huijattiin muutama sata euroa.

Oma olo byrokratian ja väitöskirjan keskellä on varsin hiljainen ja sisäänpäin vetäytyvä. Siinä tekee ne pakolliset kuviot, mutta muuhun ei oikein energiaa riitä. Poikkeuksen muodostavat sekä ratsastus että pelautus. Viime pelikerta oli mielestäni varsin onnistunut ja sen loppu auttaa minua merkittävästi seuraavan suunnittelussa. Se onkin jo aika pian. Lisäksi huomasin kuvieni myötä, miten värit muuttavat piirrosta. Pelottavaksi tarkoitetusta kuvasta voi tulla paljon lievempi vaikutus kuin ahdistavasta, joka ilman väriä näytti vain surulliselta. Eli jatkossa pitää ottaa huomioon haluttu tunne ja sen mukaan käyttää joko väriä tai ei. Toisena vaihtoehtona on oikeasti piirtämisen oppiminen, mutta se kai tulee ajan myötä.

Ratsastus on oikeastaan se yksi henkireikä, jonka eteen ei tarvitse tehdä itse oikein mitään. No, kentällä voi tehdä sen verran töitä, että on vaikea kävellä satulasta alas tullessa, mutta se on jälleen vain äärimmäisen rentouttavaa. Pidän.

Tänään on tasan vuosi siitä, kun Kiki jäi auton alle. Heräsin kipupainajaisesta aamulla aikas aikaisin enkä saanut enää unta (joku tyyppi yritti varastaa meidän kissoja ja tappelin ihan fyysisesti ihmistä lyöden vastaan samalla unessa tietäen, että olen väkivaltaa vastustava ihminen). Vein sitten kynttilän Kikin haudalle ja siellä se palaa edelleenkin. Vuosipäivä on kuitenkin antanut minulle mahdollisuuden reflektoida omaa suhtautumistani asiaan. Enää en ole valmis viemään syyllistä vajan taakse hätäeutanasiaa varten. Sen sijaan ymmärrän, että kyseessä oli vain traaginen onnettomuus. Suru ja ikävöiminen on hiljalleen muuttumassa vähemmän kivuliaaksi. Näkökulma alkaa siirtyä kaikkeen siihen, mitä Kiki elämäämme toi. Myös kuolemansa jälkeen hän toi elämäämme kaksi hyvin suloista kissakaveria, joista toinen nukkuu tuossa työpöydälleni viikatulla pyyhkeellä lämmitellen patterin vieressä ja ollen ihan kaverina. Kiki poistui elämästämme mielestäni edelleen liian aikaisin ja kaipaan häntä, mutta hän toi elämäämme pelkästään myönteisiä asioita. Eräs viisas ystäväni kertoi, että kestää vuoden ennen kuin se pahin kipu menee ohi. Taisi olla oikeassa. Kiitos.

Hevosia, hevosia ja skootterista

Tiistaina kävimme ratsastamassa Kuumassa ja eilen ratsastin Baldurissa kouluratsastajan ohjaamana.
Tiistain Kuuman tunti oli hyvä ja mukava. Ratsastin jälleen Rödadiksella, joka tosin tuntui aivan eri hevoselta, kuin viimeksi. Ehkä loma tosiaan oli sille tarpeen. Nyt ei tarvinnut koko ajan pyytää liikkeelle. Nyt oli ongelmia hidastelussa. Se, kun alkoi helposti kaahottaa. Opinpa kääntämään heti voltille ja pohkeenväistökin onnistui ainakin pari metriä ennen kuin taas hevosen teki mieli posottaa sellaista vauhtia (käynnissäkin), ettei moisesta tarvinnut edes unelmoida. Riku ratsasti Baronilla, jolla oli puolestaan liikkellelähtöongelmia, mutta raipan jälkeen (siis raippa kädessä, edes käyttämättömänä tekee ihmeitä joidenkin hevosten heräämiselle) homma pelitti paremmin. Riku ei ole koskaan kuulema ratsastanut hevosella, jolla on niin kevyt ohjastuntuma. Kyllä yhteys suuhun tietenkin oli, mutta ei yhtään vetänyt vastaan. Kadehdittavaa moinen. pitää joskus kokeilla, jos onnetar sen Kuuman tunnin vetäjä sen minulle määrää.
Keskiviikon tunti oli Baldurissa aivan erilainen kuin mikään aiempi. Lauran (apuopettajan) saatua oikeita töitä, sinne on tullut uusi apuopettaja, jonka nimi on muistaakseni Annika. Hänellä on vahva kouluratsastustausta ja sitä tuntikin pääasiallisesti oli. Jälleen ratsastin Atlalla, jonka kanssa alkaa yhteispeli oikeasti toimia. Harjoittelussa oli suoran kävelyä kentän keskiviivalla. Piti siis koko ratsukon olla suorassa niin vertikaalisesti, välillä tehdä voltti keskiviivan toiselle puolelle siten, että kummaltakin puolelta pääsi ohi ja jälleen jatkaa suoraan. Lopussa lisättiin vielä voltin jälkeen pysähdys, josta jälleen piti jatkaa suoraa. Välissä harjoiteltiin myös suoraa töltissä. Atlalta se onnistui upeasti. Se kykenee lähes pysähdyksistä lähtemään suoraan tölttiin. Emme saaneet mitään negatiivista palautetta. Toisen puolen käännökset ovat Atlalle vaikeita, joten siinä saimme hieman hyvää ohjastusta. Minä pidin tunnista ja onnistumisen kokemuksesta. Riku olisi todennäköisesti menettänyt hermonsa.
Menin sinne skootterilla ja perillä sormeni olivat niin jäässä, etten tuntenut kännykän näppäimiä ilmoittaessani Rikulle, että pääsin perille. Takaisintullessani matka sujui rattoisammin. Sumu oli saattanut muuttaa lämpötilaa ja totesin, että viisari ylhäällä näenkin jotain. Kuitenkin skootteri osoitti jälleen laatunsa hyytyessään kesken matkaa keskelle ei yhtään mitään. Puhelimessa oli vain vähän akkua jäljellä ja oli hieman orpo olo. Onneksi Riku huomasi tekstiviestin ja lähti nopeasti apuun. Sillä välin työnsin skootteria eteenpäin ja huomasin, etten ollut ihan mahdottoman kaukana kotoa. Kaiken kaikkiaan skootteria työnnettiin eilen ehkä noin 4 kilometria. Akku siis toimi, bensaa oli, mutta vehje ei vain toiminut. Laatuvehje, eikö vain? En taida uskaltaa toiste sillä pelillä lähteä tallille. Sillä matkalla on useita kilometrejä täysin autiota tietä ilman sivuhaaroja, joten oikeasti ei kykene sanomaan, missä on, jos se vehje hyytyy, puhumattakaan siitä, jos jotain vakavampaa tapahtuu. Riku ymmärtää tien ja selitykseni, mutta hän saattaa olla Lapissakin, joten se ei ihan riitä. Pitää kai naapuri ajatuttaa sitä tietä, että hänellekin voi soittaa, jos apua tarvitsee, jos nyt saamme jostain rahat parempaan vehkeeseen. Tarkoitus on ottaa yhteyttä maahantuojaan ja ellei muuten kauppaa pureta, niin sitten yhteyttä kuluttaja-asiamiehelle, karpolla on asiaa, hesariin tai oikeastaan kaikkiin niihin tahoihin, jotka voivat auttaa saamaan kaupan purettua tai ainakin merkittävää ikävää julkisuutta. Joo, olen riemuissani tilanteen saamasta käänteestä.
Lisäksi niska muistuttaa iloisesti, ettei moinen monen kilon painoisen skootterin työntö ylämäkeen, ole minulle mitenkään hyvä idea. Onneksi Riku auttoi paljon asiassa. Jotenkin tuntuu, että kaikki skootteriin liittyvät uutiset ovat huonoja. Jos se lähtee toimimaan, niin eipä toimi kauaa.

Elämää ja elektroniikkaa

Sanoi joku mainos aikoinaan. Se kuitenkin kuvaa hyvin viime viikkoa, joten olkoot otsikkona. Rikkoutuneen kannettavan tilalle tilasimme uuden Applen 13" Macbookin joka saapui perjantaina, tätä odotellessamme kävin keskiviikkona ostamassa meille Nintendon Wii -pelikonsolin, ynnä tarvittavaa oheiskrääsää. Nyt olemme pelailleet jonkin verran tennistä jossa olemme aika tasaväkisiä sekä Virtual Consolessa Super Mario Bros (alkuperäistä) ja vanhasta kunnon kuusnelkusta tuttua Int Karate Plussaa.
Varsinaisina peleinä olemme testailleet Mario Kart:ia jossa Satu on ihan ok ja minä imen kymmenmetrisen letkun läpi sekä Resident Evil The Umbrella Corporationia joka on jonkinlainen glorified shooting range experience. Avaamattomina odottava vielä Wii Fit ja Zelda:n uusin osanen. Ostoslistalla makailevat Tunguska ja Agatha Christien murhamysteeri.
Wii itsessään löysi verkon samantien ja käyttöönotto sujui muutenkin vailla ensimmäistäkään ongelmaa. Mukavan yksinkertaista teknologiaa ja kaukosäädinohjain tuntuu käteen yllttävän toimivalta (toisin kuin Mario Kart:in ratti minulle :)
Tämä uusi kannettava on aivan sairaan kaunis. Suorastaa söpö. iBook G4:än verrattuna tämä on toki leveämpi (laajakuvanäyttö), mutta ohuempi. Akunkestoksi lupaillaan noin kuutta tuntia jolla päästään samaan sarjaan kuin työ-ibarillani. Riittävä about kaikkeen käyttöön. Tehojakin tuntuu riittävän, Handbrake-rippaustestin perusteella tämä on noin neljä kertaa iBookia tehoisampi. Käyttööntossa ei myöskään mitään mainittavampia ongelmia.
Sen sijaan EyeTV3 asennuksessa oli riittävästi ongelmia, tai ei asennuksessa itsessään, mutta toiminnassa. Asennuksen jälkeen kun ei tallennukset toimineet lainkaan. Ei muuta kuin asentamaan kakkonen takaisin ja vikailmoitusta väkertämään. Käsittely kesti nelisen päivää jonka jälkeen kerrottiin ettei ole tietoa mistä on kyse, mutta kannattaa asentaa uudelleen. No kunhan nykyiset exportit on käsitelty niin täytyy laittaa menemään :)
Sadulla on ollut kipeämpi kausi, mutta se tuntuu olevan jäämässä taaksen. Itse olen reissannut mielipuolisia määriä ja näyttäytynyt kotona vain nukkumassa. Että semmoista elämää. Onpahan Sadulla kuintekin Wiin muodossa jotain jonka parissa tappaa aikaansa kun olen poissa (vaikka ruoja käyttääkin aikaansa harjoitellen kaikkia pelejä niin ettei minulla ole enää kohta mitään jakoa missään... ;)
Tunnin päästä pitää lähteä ratsastamaan (maastoratsastus Baldurissa), tuleepahan taas nähtyä hevonenkin.
Roolipelillisesti näyttää siltä että Marraskuun 7-10 päivä on pelautusta joka päivänä, sen jälkeen toivoisin voivani vetää yhden kunnon pelin IA:ta tänä vuonna ja sitten se onkin siinä.

Huono demo, hyvä kurssi

Kävimme eilen Rikun kanssa Baldurin tunnilla, sillä ei-aloittelijoiden-tunnilla. Lopputoteamana oli se, että Pia osaa opettaa ja pitää hyvän tunnin, mutta vain jo edistyneemmille. Siellä hän ei koko ajan ole kommentoimassa, vaan saa aika vapaasti toimia. Sitten tunnilla on joku juttu tai kaksi, jossa hän sitten enemmän ohjaa ja auttaa. Nyt se oli hevosen taivutusta pienellä kehällä niin, että aidosti taipuu eli laittaa jalat toistensa eteen, eli jalat jonossa ei rivissä. Lisäksi jälleen harjoittelimme laukkaa (sekä nostoa että ylläpitoa). Nyt lisäksi, kun olen saanut vakituntilaisen statuksen, tulen ratsastamaan samalla hevosella useamman kerran peräkkäin. Erittäin hieno homma.
Riku ratsasti Tirrillä ja sai sen heti vakuutettua siitä, että pomo oli selässä ja toimi oikein hyvin. Rikulle ja Tirrille sopi erinomaisesti se, että saa touhuta omaehtoisesti alussa. Ensimmäiset askeleet edellä kulkevan hevosen perästä pois olivat vaikeita, mutta sen jälkeen meni aivan putkeen (tai niin putkeen kuin voi mennä pienehköllä kentällä, jossa on viisi ratsukkoa).
Itse ratsastin Atlalla, jolla en aiemmin ole saanut ratsastaa, koska Pia (vai oliko se Piia) on pitänyt tasapainoani liian heikkona. Täytyy sanoa, että olin saanut hevosesta aivan erilaisen kuvan. Se oli selkeä tuntihevonen, joka oli hyvin tottunut siihen, että esim. töltti tarvitsee vain nostaa ja jo puolessa välissä pitkää sivua voi jo alkaa himmailemaan. Valitettavasti tämä sopii suurimmalle osalle tunneilla kävijöistä. En saanut tämän tunnin aikana hevosta vakuutettua siitä, että nyt näin ei toimita. No, ensi keskiviikkona sitten uudelleen. Atla oli selvästi jäykempi toiselta puolelta ja tuntui hienolta, että sen tajusi aikalailla heti ja itse. Väistätyksessä ajoituksen kanssa pitää vielä tehdä hommia ja laukassa se ylläpito vaatii vielä huomiota. Sitä ei auta, että yleensä on edessä toinen ratsukko. Aina on joku, joka ei saa hevostaan pois uralta, kun laukka ei toimi. En itsekään tuota poikkeusta tuolle, sillä joskus se vain on vaikeaa.
Mutta on tosi hyvä olo ratsastuksesta tällä hetkellä. Vakiotunnit minulle Baldurissa ja voin auttaa tallilla aikani ja halujeni mukaan. Lisäksi satunnaisesti tunteja Kuumassa. Emme ole Sirpan tunneilla, mutta saamme hyvää opetusta ja hieman eri asioista kuin Baldurissa. Eli hieno homma.
Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että Baldurissa on huonot demot, mutta hyvät oikeat tunnit, kun sille tasolle pääsee =).

Kissoja ja hevosia

Kaikenlaista on taas tapahtunut. Kävimme Kuumassa ratsastamassa, kissat ovat madoitettu, kukkasipulit istutettu, pihaa siistitty, yläkertaa rakennettu ja saunottu jälleen.

Kuuman ratsastus oli hieman toista kuin olimme ajatelleet. Kyseessä ei ollutkaan valmennustunti Sirpan johdolla, vaan puhdas ratsastustunti. Riku ratsasti Vaimurilla ja minulla oli Rödadis (kirjoitusasut eivät takuulla ole oikein). Opettaja oli kuitenkin oikein hyvä, vaikkei Sirpa ollutkaan. selvästi ollut hyvässä opissa. hevoset olivat hyviä, joskin minulla hitaasti käyntiin lähtevä ja Rikulla alusta asti ns. eteenpäin menevä. Rikun kanssa työskentely oli haastavampaa töltin kanssa ja minulla taas hevonen (kuulema kovasti loman tarpeessa) temppuili muuten vaan. Yhteissävel kuitenkin löydettiin ja Rikultakin onnistui hieno töltti. Lisäksi pääsimme jälleen kokeilemaan laukkaa, sen nostoa ja jopa ylläpitoa ja ihan hyvin meni. Pitää vielä harjoitella oikeanlaista anarkismia ratsastustunneille ja hevosen tahdin ja vauhdin määrittämisen oppimista. Molemmilla on halu opetella lisää ihan perusteita hyvässä opetuksessa. Kokemus oli hyvä ja matkalla turkuun olin ihan täpinöissä. Rakastan ratsastusta merkittävän paljon. Nyt sitten keskiviikkoisin Balduriin ja välillä myös Kuumaan. Mitä enemmän, sen parempi =).

Turussa kävimme katsomassa elokuvan Nausicaän. Erinomainen ja hyvin vaikuttava valkokankaalla. Suosittelen, joskin ei välttämättä kovin kauan enää elokuvateatterissa. Valitettavasti Mikko ja Suvi eivät päässeet luoksemme viikonloppuna, mutta sellaista se on.

Tänään olemme työskennelleet aktiivisesti ulkona. Riku on kantanut isot puukasat parempaan paikkaan. Itse kitkin kukkapenkkejä ja istutin kukkasipuleita. Riku auttoi viimeisessä loppusilauksella etupenkin pikkusipuleilla. Nyt saa nähdä, miten ne sitten kasvaa. Osa krookuksista oli jo itänyt, joten olen hieman skeptinen. Lopputuloksena oli kaksi väsynyttä ihmistä sekä minulle iso rakko oikeaan kämmeneen. Onneksi sauna oli tässä välissä jo lämmin ja se auttoi mukavasti.

Niin ja se madotus. Käytämme sellaista tahnaa, jota annetaan kolmena päivänä peräkkäin. Noki ja Piki tietävät jo kuviot ja ovat perushankalia. Kaksi pientä, jotka muuten ovat jo Noen kokoisia (Töpö on painavampi ja Nöpö hieman kevyempi), olivat hieman pihalla eivätkä osanneet varoa. Siksi Töpö tulikin pureskelemaan törpön päätä ja hämmentyi jonkin verran, kun sieltä tulikin pahan mauista tahnaa. raukkapieni. Ottivat kuitenkin myöhemmätkin kerrat hyvin rennosti. Jälkikäteen kaikki saivat kissanmittunameja. Nöpö on ihan pöhnäkässä niihin. Se kehrää syödessään ja on niin innoissaan, ettei oikein rauhoitu katsomaan, missä ne namut ovat, vaan nuuskii ympäriinsä. Taitaa olla hieman päissään tuolloin. Töpö taas syö ne kuten kaikki muutkin eli valtavalla kiireellä hotkien. Seuraavan kerran madotus joko talvella tai sitten keväällä. Taitaa olla tarpeen madottaa ne neljä kertaa vuodessa, kun kerran syövät niitä hiiriä. hyviä hiirikissoja ovat ne.