Itkeäkö vai nauraa

Sen päättäköön kukin itse katsoessaan mitä Teksasin republikaanit haluavat saavuttaa:

Ja jälleen kerran kiitän sattumaa siitä että en ole syntynyt Amerikan ihmemaahan...

Blogger hajotti blogimme

Sen siitä saa kun käyttää ilmaisia blogisovelluksia. Ilmeisesti jonkin päivityksen jälkeen blogger hajotti blogimme. Yritykset saada se toimimaan ovat onnistuneet osittain, teksti on luettavissa mutta linkit eivät toimi eikä historiaa saa pahalla tahdollakaan näkymään tekstin vieressä vaan se näkyy tekstin alla.
Tämä on seurausta siitä että ilmeisesti about kaikki on nyt tehtävä bloggerin gadgeteilla, jotka eivät kuitenkaan suostu toimiaman kunnolla kaikissa layoutin osoittamissa paikoissa.
Koska tämäkään linkki ei todennököisesti toimi, ette voi seurata linkkiä ja saada selville äärijuutalaisten mielipiteistä...
Päivitys: Ylläoleva linkki toimii, eli voitte siis sitä seuraamalla tutustua (ääri?)juutalaisen rabin mielipiteisiin omasta ihmisarvostanne, mikäli kesämasennus ei ole muuten iskenyt. Sen sijaan vanhojen postien linkit eivät toimi ellei postia julkaise uudelleen. En tee.
Päivitys 2: Linkit ovat rikki vain kun katsotaan blogin etusivua, ei silloin kun katsotaan kuukautta, vuotta tai vain yhtä blogieaiintymää kerrallaan. Etusivulla vain historian kautta pääsee kuukausiin, vuosiin tai esiintymiin, ei esiintymän otsikosta (koska linkit eivät toimi). Ei hyvä.

Mac ja muuta tekniikkaa

Viime viikolla ja osin viikonlopuna yritin saada Belkinin adsl/wifi/gigabit routeria toimimaan edes jotenkin. Lopulta sain adsl:n toimimaan kun yhtään laitetta ei oltu kytketty kaapelilla routeriin. SItten kävi ilmi että tuolloinkin adsl pätki yhteyttä jatkuvasti. Palautin vanhan purkin käyttöön, disabloin siitä langattoman verkon ja kytkin sen kaapelilla Mac Miniin jossa laitoin päälle ethernet verkon jakamisen langattomaan verkkoon. Nyt on sitten 150 megan langaton verkko joka riittää videon streamaukseen laitteiden välillä. Belkinin toimimaton purkki muuttui tarpeettomaksi ja lähtee asiakaspalautuksena verkkokauppaan huomenna.
Tänään sain käsiini myös uuden työkannettavani, eli 13" MAcbook Airin. Kaikki perusasennukset on nyt tehty, huomenna toimistolla saan vielä vpn:n kuntoon ja sen jälkeen saan tehtyä outlookiin (kyllä, outlook for mac!) firman postin toimimisen vaatimat asennukset. Sitten vielä citrix-kuvakkeet joiden kautta voin firman verkossa käynnistää IE:n ja epäpyhä liitto on täydellinen.
Seuraavan IA:n tielle kertyy uusia vaikeuksia, Satu sai kutsun akateemiseen happeningiin ruotsinlaivalle perjantaille jolloin pelin piti olla. Peli saadaan kuitenkin (ehkä, ellei uutta ongelmaa esiinny) järjestettyä tulevana sunnuntaina.
Helatorstaina on vuorossa grillausta Mikon, Suvin ja JD:n kanssa. Jotain lautapeliäkin tuolloin kokeillaan, mahdollisesti arkham horroria :)

...keleen Nokia (ja muita sattumuksia)

Eilisen aamupäivän käytin (jälleen kerran) yrittäen saattaa työpuhelimeni sähköposti- ja kalenterisynkkausta toimimaan. Viimeksi tein niin kahdesti joulukuussa joten kaipa se oli jo aikakin. Sen sijaan että olisin saanut siististi ladattua tarvitsemani (ilmais)sovelluksen minun piti rekisteröityä Ovi-palveluun jostakaan en saanyt ladattua sovellusta vaan päädyin tunnin välein painelemaan nappi "lähetä sovellus kännykääni" Kolmen tunnin yrittämisen jälkeen totesin että onhan tähän nyt jokin toimivakin tapa oltava, ja googlailin aikani ja löysinkin nokian sivun jolta sain tiedoston ladattua. Nyt se on turvassa kannettavallani, ettei tätä tanan souvia tarvitsee toistaa taas parin viikon päästä kun softa oletusarvoisesti seuraavan kerran kuolee.
Aamun kiroilusta oli toki se hyvä puoli etten ollut eilen juurikaan väsynyt, adrenaliini piti mielen ja kehon virkeänä. Ja kun puhelin lopulta taas toimi myös kalenterina, päätti kannettavani kaatua kaksi kertaa vartin sisään.
Työkalujen toimimattomuus jatkui tänään kun Sadun auto päätti kuolla. Se on jo hinattu huoltoon jossa tehtäneen jotain taikoja. Starttimoottori vähän niinkuin yritti, mutta ei kuitenkaan polttanut sulaketta, mutta apuvirrallakaan ei autoa käyntiin saatu.
Jäämme odottamaan seuraavaa laitetta joka päättää että toimiminen ei hänelle sovi...

Joskus vaan vihaa työtään

On taas näitä päiviä tai ehkä pikemminkin viikkoja. Olen viimeinkin hahmottanut varsinaisen työtehtäväni, kun minut on viimeinkin päästetty tekemään sitä. Tässä välissä oli erään toisen projektin avustamista. Nyt pitäisi kolmessa viikossa (jotka sisältävät joulun ja uudenvuoden) kartoittaa kymmenen eri maan korkeakoulutuksen jälkeiset erikoistumiskoulutukset. Tämä pitäisi tehdä netin kautta. Tulee mieleen se, miten minulle kuvattiin tätä hommaa: "kukaan ei tarkkaan tiedä, mitä oikein pitäisi tehdä". No alan tietää ja sitä kautta tulee itsestään selväksi, ettei tämä homma tapahdu annetussa aikataulussa. Vaikka tekisin illat, viikonloput ja joulun töitä siten, että kaikki työtunnit olisivat oikeasti tehokasta työaikaa ja etten olisi hetkeäkään kipeä, en usko, että homma onnistuisi.
a) minulla ei ole taustatietoja, joten minun pitää tutustua kunkin maan kunkin alan perus-korkeakoulututkintoihin, jotta voin edes hahmottaa, mitkä kuuluvat tutkimuksen piiriin
b) ei löydy ei-alakohtaista tai ei-ammattikohtaista tietoa, eli kouluttautumisjärjestelmät pitää löytää ammattikohtaisesti. Ammatteja on aika pirun paljon.
c) kyse on nettihauista. Ei riitä, että löytää informaatiota. Nettiin on helppo laittaa ihan mitä tahansa. Jotenkin saadut tiedot pitää varmistaa tai selvittää niitä antavien tahojen legiittiys (on aikaista aamulla, en saanut päähäni suomenkielistä sanaa).
d) aikaa on kulunut ihan siihenkin, että löydän oikeat termit hauille.
Minulla on mennyt noin viikko siihen, että olen löytänyt toimivat termit ja selvittänyt Iso-Britannian oikeustieteen alojen, erikoislääkärien ja rahoitusalan ammattien erikoistumismahdollisuuksia. Vain kolme alaa. yhdestä maasta. Viikossa. Kai homman pitäisi nopeutua, kun on jotenkin päässyt alkuun, mutta sitä odotellessa...
Miksi ihmeessä tämä homma pitää saada valmiiksi väliraporttiin mennessä? Eihän niissä koskaan mitään kattavaa informaatiota ole. Luulin alussa, että minulla olisi neljä kuukautta tähän. Tuli hieman ns. nurkan takaa, että aikaa on yhteensä neljä viikkoa. Varmasti aikani oli parhaalla tavalla käytetty täysin minun työnkuvaani kuulumattoman projektin pienen välikyselyn analyysissa ja raportin teossa...
Ottaa tosissaan päähän tämä homma. No, onneksi palkka tulee, vain kaksi viikkoa myöhässä... Onneksi olen jatkuvasti vain vähän kipeänä. Kipu tekee ihmeitä keskittymiskyvylle. Valitettavasti ei parantavaan suuntaan.

hermomyrkkyä

sekä fyysisesti että henkisesti.
Kävin Rikun henkisellä tuella varustautuneena yksityisellä lääkärillä ottamassa botuliini-pistokset pään alueelle. Nyt hiljalleen kummalliset tuntemukset ovat hiipumassa. On outoa, kun alue päästä on hetken tunnoton ja sitten taas ei ja sitten toinen osa-alue käyttäytyy omituisesti. Hetken kestää ennen kuin niiden toimivuutta voi arvioida. Olisi tietenkin ollut hieno homma, jos ei olisi tarvinnut turvautua niihin. Toive on kuitenkin, että tämä vähentäisi kipujani. En haluaisi kovin usein olla sängynpohjalla tuskissani enää. Sunnuntai oli erityisen paha. Olin niin kipeä, että puhuminenkin pahensi merkittävästi oloa ja sainkin halailla posliinijumalaa pariin otteeseen. Joskus vain hermot sattuu. Aikaisemmin tosiaan käytin sellaista lääkemäärää, että lääkefirmat kiittää. Lopulta menin lääkäriin sanomaan, että vois vähän vähentää. Viimein kuitenkin sain järkevän neurologin, jonka avulla sitten tosiaan nämä vieroituksen hienoudet on käsitelty. Nyt sitten vaihdettiin kognitiivisten toimintojen lamaantumisesta pään lihasten lamautumiseen. Saa nähdä toimiiko. Toiveet ovat korkealla. Olisi kiva taas olla ajatteleva ja edes jollain tavalla looginen toimija. Jos kuitenkin kipukohtaukset jatkuvat, tilannetta pitää taas tarkastella uudelleen. En kipuisena myöskään tee mitään tai ajattele mitään. Kivulla on sellainen tapa, että se kietoo sisäänsä eikä sen kuoseista näe ulos. Eli fyysisesti lamauttavaa.
Tilannetta ei auta, että lääke kuivattaa suuta ja taitaa taas yhdessä hampaassa olla kolo, joka saavutti tänään hermon. Kunnalliselta saisi vasta marraskuussa jonkinlaisen tarkastusajan. Päivystysaikoja saa kyllä... onneksi. Myös julkisen neurologin puolella kävi niin, että piti tavata hänet helmikuussa. Aika siirtyi elokuulle. Perjantaina ennen maanantain aikaa kuulin, että neurologi jää loppuvuodeksi pois eikä jälleenkään uutta aikaa edes tiedossa. Nimittäin toista neurologia ei saatu ja nyt, kun sellainen toimii satunnaisesti julkisellakin, ei aikaa vieläkään saa järjestettyä. Olin jo hetken luottavainen julkisen puolen palveluun. Kuitenkin ne ovat vaikeasti saatavilla eikä terveyttä voisi riittävästi ainakaan minun tilanteessa hoitaa, jos ei olisi mahdollisuutta käydä yksityisellä. Valitettavasti ne verottavat lompakkoa ihan kiitettävästi ja kiitettävällä vauhdilla. Ehkä nyt hampaidenkin kanssa pitää mennä yksityiselle. Näinä aikoina kaipaisi hyvää palkkaa kämäsen ansiosidonnaisen sijaan. Nyt onneksi sekin juoksee, emmekä ole enää vain Rikun palkan varassa. Eläminen ja remontoiminen yhden palkalla (ja minun terveydenhuolto) ei ole toimiva yhdistelmä.
Henkisen lamaantumisen varmistaa yleinen elämäntilanne. Remontointi tuntuu hyvin raskaalta. Se ei tunnu koskaan loppuvan. Tämä tunne on sikäli outo, että fyysisesti teen sitä aika vähän. Ehkä se on osa ongelmaa. On hommia, mitä minun pitäisi saada aikaan, mutta sängynpohjalla... niin. Työnhaku on myös ihan oma lukunsa. Kaksi apurahahakemusta on lisäksi vireillä. Sitten pitäisi vielä kääntää se pirun väitöskirja englanniksi, jos se kustantaja vaikka julkaisisi sen. Jos päättää, ettei julkaise, niin harmittaa melkoisesti. No, sitten pitää löytää vain uusi keino. Olisin kuitenkin ollut ihan iloinen, jos ei olisi koskaan enää tarvinnut avata sen kirjan kansia.
Nämä jutut ja terveyteen liittyvät seikat ovat aikalailla vetäneet minut henkiseen lamautumisen tilaan. Jopa ratsastus piti lopettaa terveydentilan johdosta. Sekään ei siis enää vedä pois tästä olosta. Juuri näinä hetkinä on vaikea nähdä paremman tilanteen mahdollisuutta, vaikka sellainen todennäköisesti on nurkan takana. Pitäisi vaan jaksaa sinne saakka.

Lopultakin

Nyt on keittiön kaapisto lopultakin sekä purettu että siirretty navettaan. Jäljellä on enää polttopuulaatikko ja vanha, painava, lipasto.
Eilen pelautin IA:ta Naantalissa. Trio laajeni täysimittaiseksi peliksi Tommin hahmon lopulta toivuttua kutakuinkin ennalleen. Peli itse soljui eteenpäin melko mukavasti, hahmojohtoinen operaatio ei päättynyt yhdenkään mukana olleen sotilaan kuolemaan tai mielenterveyden menetykseen (ensimmäinen kerta) mutta suurin osa ajasta kulutettiin pohtien tulisiko Hetan hahmon ottaa vastaan tarjottu kuninkaallisen rakastajattaren pesti. Lopputulos oli että kruununprinssi joutuu etsimään rakastajattarensa toisaalta.
Ennen peliä kävimme IKEAssa ostamassa lattiaa. Kuten yleensä IKEAssa käydessäni saavutin murhanhimoisen raivon jossa toivoin että IKEA myisi kirveitä tai moottorisahoja. Miten asioista voi tehdä niin vaikeita? Muutaman henkilökunnan jäsenen sankarisuorituksen kautta saimme kuin saimmekin tilattua lattiamme ja se toimitetaan meille ensi tiistaina. Lienee mukava paikka työskennellä kun halua auttaa asiakasta olisi mutta byrokratia ei anna myöten. Onneksi päivän toisen visiitin (kävimme välillä syömässä kun IKEAn byrokratia pyöri ilman läsnäolomme tarvetta) aikana kassajärjestelmä kaatui ja sain kuunnella kun alinörtti puhui puhelimessa ylinörtille ja kehotti ottamaan Puttyn esiin ja boottaamaan pari palvelua. Byrokratiasta kertonee jotain se että kaatuneen kassan ylösajoon tarvittiin kaikkiaan kolmen tason tukihenkilöjä. Tekniikan prakaamisen ymmärrän ja tapahtuman sivustaseuraaminen sai minut suorastaan paremmalle (ei ehkä vielä ihan hyvälle) tuulelle. Jälleen kerran uudistan päätökseni olla enää koskaan IKEAan palaamatta. Ensi kerralla lähetän sinne Sadun kainalosauvojen ja niskatuen kanssa, ehkä palvelu on silloin parempi eikä edellytä vaeltamista talon päästä toiseen kovin montaa kertaa.
Lähden vielä purkanmaan lattiaa eteisestä / keittiöstä. Sen jälkeen tämä päivä saa luvan olla pulkassa...

Apeutta

Facebookista tilittäminen auttoi sikäli, ettei ole enää murhanhimoinen. Nyt on vain apea. Kirjahyllyt ovat täynnä kirjoja ja lainassa on lisää, mutta ei vaan tee mieli. Tv on täysin turha vekotin ja aikaisemmasta poiketen ei apeudessakaan tee mieli istua ja turruttaa mieltään sen avulla. Varsin ikävä kehitys sikäli, että nyt vain haahuilee kotona, joka on kaukana kaikesta (mm. ystävistä) eikä tee mieli tehdä yhtään mitään. Kehitys on loistavaa, koska ei sieltä oikeasti tule mitään, mitä emme jo ota nauhalle (eli ne pari hyvää sarjaa). Onneksi on juttuja, mihin on pakko osallistua, joten jonkinlainen järjestys viikkoon tulee. Myös kissat ovat merkittävänä etuna mielenterveyden säilyttämisessä. Yritän siis nähdä niitä positiivisia asioita.
Silti... töitä voisi tehdä. Aamulla alkoi miettiä yhden artikkelin sisältöä, mutta kai sitä pitäisi lomaa osata pitää. Muuten alan itsestänikin vaikuttaa varsin surkealta olennolta, yhden tempun ponilta.
Puutarhasta: Olen luopunut sen suhteen. Remontissa on paljon tärkeämpiäkin asioita. Jos jaksaa tehdä puutarhahommia, jaksaa tehdä remonttiakin. Remontissa eilen heittelin turhia puunpätkiä alas yläkerrasta. Se on täynnä turhaa kamaa, joka pitää siirtää sieltä pois. Tämä on sellaista, mitä on helppo tehdä ja palat voi viedä poltettavaksi aikanaan, koska ne ovat käsittelemätöntä puuta. Itseasiassa tämä vaikuttaa yhä houkuttelevammalta asialta, sillä sen jälkeen tuntee saaneensa jotain aikaan, vaikkei olo mihinkään muuttuisikaan. Voihan myös olla, että apeus lähtisi nimenomaan tekemisellä. Ajatustyö ei kuitenkaan enää taida kulkea. Eli sellaista sitten. Joko en tee mitään ja sitten menen ratsastamaan tai käyn keräämässä ne puut ja sitten menen ratsastamaan. Ehkä syön. Ei tee mieli.

Merkittävää turhautumista facebookkiin

Olen liittynyt Facebook-sovellukseen netissä ja alan katua tätä päätöstä yhä enemmän. Sillä on omat etunsa sikäli, että siellä on helpompaa pitää yhteyttä tuttaviin ja sitä tekee useammin kuin tekisi muuten. Siellä on pari veikeä peliä. Edut loppuvat siihen.

Kaikkiin tuttaviin ei kuitenkaan pidä lainkaan yhteyttä, vaan katselee, mitä tulee yleiselle foorumille. Toiset toki voivat suhtautua eri tavoin ja facebook antaa laajat mahdollisuudet siihen, minkä sanoisin olevan henkilösuojan rikkomista. Törmäsin hyödylliseen ja rasittavaan esimerkkiin: siellä on paikka, missä voi merkitä, mitä tietoja saa jakaa ja kuka. Kuitenkaan haluamiaan muutoksia en ainakaan itse saanut tallennettua. Kyllähän nämä ongelmat ovat olleet tiedossa ja Riku ystävällisesti lähettelee minulle kaikki asiaan liittyvät uutiset (joskin myös aivan ihanasti kaikki omaan työhöni liittyvät uutiset - kiitos siitä hänelle).

Voisin tosiaan ns. deactivate tilini, mutta tietoni, merkintäni yms. jäisivät sinne edelleen ja muut näkisivät ne edelleen ja muut voisivat yhä välittää niitä edelleen. Minuun ei kuitenkaan suoraan saisi sitä kautta yhteyttä enkä itse pääsisi sinne ilman sitä, että kerron haluavani uudelleen tulla sinne. Käytännössä katsoen facebook on tehnyt mahdottomaksi poistaa omat tietonsa ja lähteä sieltä. Se on varsin ystävällistä se. Tietenkin voi alkaa olla hyvin passiivinen käyttäjä ja vain todeta mahdoton. Siellä voi saada informaatiota ja sitä voi pitää silmällä. Siellä ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään. Alkaa kuulostaa mukavalta vaihtoehdolta.