hermomyrkkyä

sekä fyysisesti että henkisesti.
Kävin Rikun henkisellä tuella varustautuneena yksityisellä lääkärillä ottamassa botuliini-pistokset pään alueelle. Nyt hiljalleen kummalliset tuntemukset ovat hiipumassa. On outoa, kun alue päästä on hetken tunnoton ja sitten taas ei ja sitten toinen osa-alue käyttäytyy omituisesti. Hetken kestää ennen kuin niiden toimivuutta voi arvioida. Olisi tietenkin ollut hieno homma, jos ei olisi tarvinnut turvautua niihin. Toive on kuitenkin, että tämä vähentäisi kipujani. En haluaisi kovin usein olla sängynpohjalla tuskissani enää. Sunnuntai oli erityisen paha. Olin niin kipeä, että puhuminenkin pahensi merkittävästi oloa ja sainkin halailla posliinijumalaa pariin otteeseen. Joskus vain hermot sattuu. Aikaisemmin tosiaan käytin sellaista lääkemäärää, että lääkefirmat kiittää. Lopulta menin lääkäriin sanomaan, että vois vähän vähentää. Viimein kuitenkin sain järkevän neurologin, jonka avulla sitten tosiaan nämä vieroituksen hienoudet on käsitelty. Nyt sitten vaihdettiin kognitiivisten toimintojen lamaantumisesta pään lihasten lamautumiseen. Saa nähdä toimiiko. Toiveet ovat korkealla. Olisi kiva taas olla ajatteleva ja edes jollain tavalla looginen toimija. Jos kuitenkin kipukohtaukset jatkuvat, tilannetta pitää taas tarkastella uudelleen. En kipuisena myöskään tee mitään tai ajattele mitään. Kivulla on sellainen tapa, että se kietoo sisäänsä eikä sen kuoseista näe ulos. Eli fyysisesti lamauttavaa.
Tilannetta ei auta, että lääke kuivattaa suuta ja taitaa taas yhdessä hampaassa olla kolo, joka saavutti tänään hermon. Kunnalliselta saisi vasta marraskuussa jonkinlaisen tarkastusajan. Päivystysaikoja saa kyllä... onneksi. Myös julkisen neurologin puolella kävi niin, että piti tavata hänet helmikuussa. Aika siirtyi elokuulle. Perjantaina ennen maanantain aikaa kuulin, että neurologi jää loppuvuodeksi pois eikä jälleenkään uutta aikaa edes tiedossa. Nimittäin toista neurologia ei saatu ja nyt, kun sellainen toimii satunnaisesti julkisellakin, ei aikaa vieläkään saa järjestettyä. Olin jo hetken luottavainen julkisen puolen palveluun. Kuitenkin ne ovat vaikeasti saatavilla eikä terveyttä voisi riittävästi ainakaan minun tilanteessa hoitaa, jos ei olisi mahdollisuutta käydä yksityisellä. Valitettavasti ne verottavat lompakkoa ihan kiitettävästi ja kiitettävällä vauhdilla. Ehkä nyt hampaidenkin kanssa pitää mennä yksityiselle. Näinä aikoina kaipaisi hyvää palkkaa kämäsen ansiosidonnaisen sijaan. Nyt onneksi sekin juoksee, emmekä ole enää vain Rikun palkan varassa. Eläminen ja remontoiminen yhden palkalla (ja minun terveydenhuolto) ei ole toimiva yhdistelmä.
Henkisen lamaantumisen varmistaa yleinen elämäntilanne. Remontointi tuntuu hyvin raskaalta. Se ei tunnu koskaan loppuvan. Tämä tunne on sikäli outo, että fyysisesti teen sitä aika vähän. Ehkä se on osa ongelmaa. On hommia, mitä minun pitäisi saada aikaan, mutta sängynpohjalla... niin. Työnhaku on myös ihan oma lukunsa. Kaksi apurahahakemusta on lisäksi vireillä. Sitten pitäisi vielä kääntää se pirun väitöskirja englanniksi, jos se kustantaja vaikka julkaisisi sen. Jos päättää, ettei julkaise, niin harmittaa melkoisesti. No, sitten pitää löytää vain uusi keino. Olisin kuitenkin ollut ihan iloinen, jos ei olisi koskaan enää tarvinnut avata sen kirjan kansia.
Nämä jutut ja terveyteen liittyvät seikat ovat aikalailla vetäneet minut henkiseen lamautumisen tilaan. Jopa ratsastus piti lopettaa terveydentilan johdosta. Sekään ei siis enää vedä pois tästä olosta. Juuri näinä hetkinä on vaikea nähdä paremman tilanteen mahdollisuutta, vaikka sellainen todennäköisesti on nurkan takana. Pitäisi vaan jaksaa sinne saakka.