Työt alkoivat jälleen 22.pvä ja se tuntui yllättäen melkoisesti. Aikaisemmin täysin vastenmieliset työhön liittyvät hommat muuttuivat jutuiksi, jotka vaan pitää tehdä. Yksi artikkeli on sellainen. Sanonpa vaan, ettei sen teossa annettuihin parametreihiin ole mitään järkevää. Kriteerinä on sivumäärä, ei esim. sanojen määrä, kuten tavallisesti. Kyseessä on konferenssijulkaisu, joten tieteellisillä mittareilla artikkelin arvostus on ok, muttei mitenkään loistava. Kuitenkin se on ns. pre-approved, joten en oikeastaan haluaisi sitä kyseisestä julkaisusta pois vetääkään. Kuitenkin siis: teksti pitää mahtua noin 15 sivulle kokonaisuudessaan (eli sisältäen ilmeisesti myös lähdeviitteet). Sanojen määrässä olen tälllä hetkellä noin 4000 paikkeilla ja teksti on pintaraapaisu verrattuna ensimmäiseen versioon. Sen siitä saa, kun artikkelin pituus pitää puolittaa. Mahtavatko enää hyväksyä... No, ei elämä siihen lopu. Haluaisin kuitenkin tehdä toisen hieman erilaisesta näkökulmasta asiaa tarkastelevan artikkelin. Pitää jossain vaiheessa kysyä kohde-lehden tuntevalta, että luuleeko, että olisivat kiinnostuneita ajatuksesta.
Iloinen asia on, että olen saanut erään hyvän ulkomaisen tuttavani, joka on alansa kyselemätön ekspertti innostumaan alustavasti editoimaan kirjan kanssani. Tiedän, että lopputuloksena on se, että minä teen käytännössä työt. Hän puolestaan varmaan ottaa yhteyttä arvostetumpiin kirjoittajiin ja etsii refereet. On siinäkin töitä, joten en valita. Lisäksi uskoisin, että hänen avullaan kirja todennäköisesti julkaistaan esim. Open University Pressin kautta. Se olisi aikamoinen saavutus. Lisäksi suunnitelen alustavasti parin kuukauden matkaa Britteihin kirjan johdosta ja ihan näin kansainvälisyyden kautta. Näyttää hyvältä CV:ssä.
Lisäksi olen akuutin tietoinen siitä, että esitarkistajien lausunnot saapuvat ilman ennakkovaroitusta jossain vaiheessa työpöydälleni. Todella toivon painoslupaa. Silloin voisin hakea suurempia apurahoja ja post-doc paikkoja ensi vuodelle ja edes toivoa, etten olisi työtön. Minua ei haittaa, että siihen varmasti tulee korjausehdotuksia. Ne ovat lähes varmoja, oli työ minkälainen tahansa. Se painoslupa on ainoa merkitsevä asia. Eli toivon lausuntoa, joka sisältää luvan painattaa työni, jos jotkut korjaukset tehdään. Mikäli työ halutaan nähdä ja arvioida kokonaisuudessaan uudelleen, on toivo syksyn hausta oikeastaan turha. Jos raportti korjauksien toteuttamisesta riittää, niin eiköhän työ ehdi. En pidä aikatauluista, joiden onnistumiseen minulla on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa. Toimintastrategiani on siis olla ajattelematta koko asiaa ja keskittyä vaan luomaan sellaista CV:tä, joka edistäisi jatkossa työllistymisen.
Esim. tästä tekstistä huomaa, että olen palannut töihin. Ajatukset pyörivät lähes ainoastaan siinä. Iloisen valonpilkun tuo vetämäni kampanja. Sen taustatyö on merkittävä, mutta pidän kyseisen kampanjan vetämisestä.
Lisäksi olen huomannut merkittävän asian itsessäni, joka minut tunteville on varmaan ollut täysin itsestään selvää jo kauan. Olen aina ollut tehokas samaan aikaan toimimaan ja ajattelemaan saman asian suhteen molemmissa ääripäissä. Sen sijaan huomaan olevani hyvin addiktiivinen persoonallisuus. Hyvä, ettei muut kuin lääkärin mainitsemat huumeet tai muut vastaavat, ole mitenkään osa elämääni. Sen sijaan pelin kirjoitus, työn teko yms. on hyvinkin epätervettä. Voin tehdä tuntikausia töitä yhteen putkeen unohtaen koko muun maailman ja voin tehdä näin töitä hyvin pitkän aikaa ja sitten ihmetellä, miksi olen täysin rikki niin henkisesti kuin fyysisestikin. Tästä on esimerkkinä hieno romahdus toukokuun lopussa. Onneksi vain pomoni näki sen täydessä loistossaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti