Viimeinkin alan hahmottaa, mitä kaikkea on tapahtunut ja miten nopeasti se on tapahtunut. Minulla sairastamisen aikana hävisi kaikki ajan ja todellisuuden taju.Lääkkeistä johtuen tai niistä huolimatta ilmeisesti houruillin paljon ja itsekin tiesin, etten enää hahmottanut totta fiktiosta. Sen se tekee, kun lääkitään kuin elefanttia. Sairaalassa minua ystävistäni Sirkku (joka ehti ennen kuin siirryin Paimioon) ja kommentit vierailusta ovat olleet hupaisia. Ilmeisesti olin nukahtanut istualleni (aloin olla jo mestari siinä taidossa) ja herätessäni kysyin, miten kauan olin nukkunut. Osoitin hänelle ilmeisesti laatikossani ollutta hengitysmaskia ja kysyin häneltä, mikä tämä on. Lähetin myös viestin ohjaajalleni ja kauhuissani ajattelen, mitä siihen olin kirjoittanut. Riku ainakin oli saanut hyvinkin mielenkiintoisia viestejä. Itse muistan yhden puolihallusinaation, jossa pudotin puhelimeni lattialle ja se meni kolmeen osaan (takakansi irtosi ja akku myös). Yritin epätoivoisesti korjata sitä, koska se ei ollit puhelimeni vaan jonkun tärkeän (Saaban kuningattaran tai vastaavan) ihmisen puhelin ja melkein teippasin kannet yhteen. Onneksi ei ollut teippiä lähellä
Ikävintä sairaalassa olossa oli se, että ei jaksanut mitään. Rikua oli ihana nähdä, mutta 15min jälkeenkin olin jo niin väsynyt, että piti nukkua. Nukuinkin lähes koko aikani siellä, mikä suoraan sanoen on paras tapa viettää aikaa sairaalassa. Ruoasta puheen ollen: Alussa en kyennyt edes syömään ja ravinto tuli pussista. jossain vaiheessa minua kehotettiin edes kokeilemaan mehujäätä. jossain vaiheessa olin saanut neuvon, jonka mukaan minun piti puhua, vaikka se sattuisikin. Sovelsin tätä ruokaankin. Kaikki pieni edistys oli hieno asia tiettyyn pisteeseen saakka. Viimeisinä päivinä sain taas kokea sen, että sairaalaruoka on pahaa. Koska olin kurkkutautiosastolla, sain pehmeää ruokaa. Toisin sanoen kaikki mahdollinen ruoka oli soseutettu. Salaatti saatiin hyvin mielenkiintoiseen muotoon, kun se oli kasa vihreää mönjää. Viimeisenä päivänä sain eteeni lautasen, jossa oli kolme erilaista mössöä, keltaista, ruskeaa ja vihreää. Naapurin ruokalautaselta sain selville, että omalla lautasellani oli perunamuusia, poronkäristystä ja salaattia. Hienoa sellainen.
Joulun paikkeilla antibioottikuurit loppuvat ja voin virallisesti sanoa olevani tavallaan terve. Sairaslomaa on vuoden loppuun ja sitä saa lisää, jos tarvitsee. Toisaalta minun pitää saada Suomen Akatemian Tutkijatohtorin hakemus valmiiksi, joten eiköhän tammikuu mene siihen. Muutkin työt alkavat. Onneksi sen aika ei ole vielä. Sen sijaan pitää vain miettiä, mitä kykenee syömään.
Lisäksi minulla on ongelma: olen liian väsynyt ja sekaisin, etten jaksa katsoa, mitään aivoja tarvitsevaa. Toisaalta riittävän tajuissani, etten pysty katsomaan enää mitä tahansa roskaa. Onneksi ongelmani ovat tässä vaiheessa hyvin pieniä. Sairaalasta muistan lähinnä sen, että nukutti koko ajan, sattui koko ajan ja aina välillä joku kävi pistelemässä tai vaihtelemassa tippaa. Napista painamalla sai kaiken tarvitsevansa, mutta vaatimukset olivat hyvin pieniä. Yskä oli pahin kurkkukivun yhteydessä. Yskin peitteitä pois paljastaen raakaa ihoa ja sitten piti niellä. Nyt koen vielä tarvetta käsitellä asiaa ja toisaalta ensimmäistä kertaa haluan ja jaksan ottaa yhteyttä muuhun maailmaan.
Joten hyvää talvipäivänseisausta, joulua yms, mitä kukin viettääkin. Raportti loppuu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti