Alan hiljalleen tottua projektipäälliköintiin. Tai ehkä tottumisesta on vielä turhan aikaista puhua, mutta alan hiljalleen ymmärtää, mihin sitä on tullut ja miten tästä eteenpäin. Erityisen myönteisenä pidän sitä, että alan kysyä tarkkoja kysymyksiä. Olen siis ylittänyt sen vaiheen, jossa tiedontarpeeni on niin valtava, etten osaa spesifoida kysymyksiäni. Se on jo jotain se. Alan myös hahmottaa, mitä projektin valmiiksi saattaminen vaatii. Kaiken kaikkiaan pidän tätä varsin hyvänä saavutuksena ottaen huomioon, että kännykkäni numero ei ole vieläkään saapunut, työtuolia ei ole vielä edes tilattu ja nyt tämän päivän jälkeen olen ollut töissä tasan kaksi viikkoa.
Kalenteri täyttyy hurjaa vauhtia. Minulle on luvattu 1-2 etäpäivää viikossa, joskin käytännössä se on 0-1 etäpäivää. Varasin jo nyt niitä kalenteriin kesäkuulle asti, koska muuten niiden pitäminen ei vaan onnistu. Hengitän syvään helpotuksesta, kun viimeiset opettajan pedagogisten jutut on suoritettu, sillä enää ei prosessointikapasiteetti tai aika oikein riitä. Arkeni on nyt sitä, että herään yleensä ennen kuutta, joskus ennen viittä. Tulen töihin. Työ on intensiivistä, mielenkiintoista, haastavaa ja iltapäivän klo 13-14 aivokuollutta hetkeä lukuunottamatta yleensä varsin tuottavaa (yritän yleensä varata sille hetkelle jotain papereiden siirtoa paikasta toiseen). Neljän-viiden maissa lähden töistä riippuen sinne saapumisestani ja saavun kotiin joskus viiden-seitsemän tienoilla riippuen siitä, pitääkö esim. matkalla käydä kaupassa tai tehdä jotain muuta. Sitten syön, nollaan hetken ja käyn suihkussa. Menen nukkumaan ja toivon, että saan unta mahd. aikaisin. Seuraavana päivänä sama alkaa alusta. Tavoitteena olisi saada tähän mukaan jotain sosiaalistakin elämää ja sitä yritän heti huomenna. Tästä kiireestä huolimatta olen hyvin tyytyväinen siirtymiseeni projektipäälliköksi. Nyt vaan, jos oppisi rajaamaan plussatuntien syntymistä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti