Egypti - osa 2

Satu ilmoittautuu matkareportteriksi

la 25.9. Aavikkoretki - Sadun retki

Luulin myös aavikon olevan tasaisempi ja, no, hiekkaisempi. Odotin hiekkadyynejä. Yhden näin. Senkin dyynimaisuus oli varsin kyseenalainen - hiekkaa kasaantuneena liuskekivimaisen vuoren juureen/kylkeen. Selvisin yllättävän hyvin hyvin pomppuisesta matkasta. Huolestuin jopa autosta enemmän kuin itsestäni. Yksittäinen puu, jonka Riku jo mainitsi, oli kieltämättä varsin omituisella tavalla hieno juttu. Siellä kiipesimme mäen päälle ja onnistuin kaatumaan matkalla alas. Hiekka ja kivilastut olivat varsin liukas yhdistelmä. Kuitenkin koko matkan ainoa fyysinen jälki oli pieni haava kädessä.
Kokonaisuudessaan retki oli hieno. Olin hyvin huolissani Rikusta, mutta muuten ei ole mitään pahaa sanottavana. Pääsin kokeilemaan aavikon laivaa eli kamelia. Ymmärrän nyt lempinimen. Liike on hyvin keinuva ja suuntana edes-takaisin. En kuitenkaan välttämättä kokeile uudelleen. Sen elukan noustessa pystyyn ja laskeutuessa alas meinaa molemmilla kerroilla pudota kahdesti. Ensin meinaa pudota kaulalle ja sitten takaakse. Sillä on kummallinen kolmen vaiheen nousu. Lisäksi se on melkoisen korkea. En hämmästyksekseni kuitenkaan pelännyt. Kävimme talutettuina pienellä retkellä. Hieno homma ja olin iloinen, että Riku patisti minut vierestään touhuamaan muita juttuja. Kävin nimittäin myös matelijoita katsomassa ja kokeilin Rikunkin puolesta kaikkea. Tuli sitten pideltyä kahta erilaista liskoa, sinikieliskinkkiä, kahta tai kolmea käärmettä ja ihailtua mungoa (mungoose), isoa kilpikonnaa ja haukkaa. En pääosin huolehtinut intian kobran (jos muistan oikeasti, iso käärme kuitenkin - ei myrkyllinen eikä kuristaja) syleilystä. Kuitenkin sen pyöriessä pääni ympärillä aloin toivoa, että kuvaaja ottaisi kuvan pikaisesti ja saisin välittää käärmeen eteenpäin.
Eipä minulla muuta siitä matkasta ole sanottavana. Ihan ilman pahoinvointia en itsekään selvinnyt ja olimme molemmat iloisia päästessämme takaisin hotelliin.


su 26.9. Toipumista
Käytimme päivän sekä altaalla että hotellihuoneessa lähinnä kirjoja lukien. Rikulla oli hieman vatsa sekaisin ja hän oli vielä puhki aavikkomatkasta. Lähdin itse kuitenkin katsomassa illalla Grease-musikaalia paikallisen animaatiotiimin esittämänä. Kokemus oli lähes sanoinkuvaamaton. Huonoa dubbausta eivätkä edes esittäjät itse vaivautuneet liikkumaan kunnolla ja vakuuttavasti. Huvittava surullisella tavalla on kai paras tapa kuvata kokemusta. Silti oli hienoa kulkea pehmeässä Egyptin illassa. illalla omakin vatsa alkoi olla varsin epävarma olostaan. Onneksi riku oli jo hankkinut paikallisia lääkkeitä paikalliseen ongelmaan. Rauhallinen päivä teki hyvää, vaikka alkoikin tuntua siltä, että tätä samaa voisi tehdä kotonakin.

ma 27.9. Tok-Tok
Eilisen lepäämisen jälkeen olin valmis lähtemään liikkeelle. Rikulla oli vielä muistaakseni heikohko olo, mutta lähti kanssani kuitenkin kaupunkikierrokselle Tok-Tok-taksin kyydissä. Kyseinen taksi oli hyvin yleinen tapa liikkua. Se oli kolmipyöräinen mopon ja auton välimuoto. Kiertelimme yllättävän isoa El Gounaa kohtalaisen kuljettajan kyydissä, joka vei meitä ympäriinsä. Näimme urheilustadionin, jonne mahtuisi koko El Gounan ihmismäärä ja sittenkin vielä. En ymmärrä, miksi maassa, jossa on muutenkin pula vedestä, halutaan kasvattaa nurmikkoa urheilua varten. Ei ymmärrä ihmisiä. Ehkä Golf-kentällä sen vielä jotenkin ymmärtää, koska sitä käytetään jatkuvasti ja se tuo valtavasti tuloja, mutta muuten... Näimme myös ihanan näköalan korkealta kukkulalta, joss amyös taksistamme hajosi rengas. Odotimme vaihtoa hetken ja varjo oli kiitettävä asia. Kävimme myös paikallisella tallilla, josta olisi voinut varata ratsastuksia. Nähdessäni kuitenkin hevosten kunnon päätin, etten anna rahojani kyseiselle organisaatiolle. Ei se selkeästi kuitenkaan hevosten kohteluun ja ruokkimiseen mene. Maksettuamme järjettömän ylihinnan kuljettajalle palasimme hotellille, jossa otimme rennosti, palasimme altaalle ja luimme lisää kirjoja.
Nyt Riku voi korjata, jos muistan väärin, mutta menimme illalla syömään kamelia. Se oli erinomaista. Liha oli hieman samanlaista kuin hirvenliha. Se vain oli vahvemman makuista. kastikkeita oli kaksi: suklaa ja tavallinen ruskea kastike. Suklaa oli mielenkiintoinen vaihtoehto, mutta jätti miettimään, söikö pääruokaa vai jälkiruokaa. Taisimme molemmat pitää enemmän ruskeasta kastikkeesta suussa sulavan kamelin lihan kanssa. Saimme myös nauttia kolmesta peräkkäisestä sähkökatkoksesta. Illalla ja yöllä ilmeisesti on yleensä sähkökatkoja. En sikäli ihmettele. Yhtäkkiä tulee valtava tarve sähkölle kauppojen valaistessa mainoksensa ja nimensä jne.
Hieno ilta ehdottomasti. Kävimme myös juomassa teetä sen parfymeristin luona, joka oli meidät kutsunut uudelleen kauppaansa ystävinä (ei siis asiakkaina). Hän sanoi meille, että jos/kun tulemme uudelleen, hän voi auttaa meitä asuinpaikan ja retkien järjestämisessä. Varsin hieno ihminen.

ti 28.9. Snorklauspäivä
Menimme aivan toisenlaisille riutoille hieman vähemmän vakuuttavien oppaiden kanssa. Molemmat riutat olivat enemmän sukellus- kuin snorklaausriuttoja. Ne olivat koralliseinämiä, mutta kyllä upeita sellaisia. Niillä oli myös enemmän kaloja. Ensimmäisellä riutalla oli kuulema rausku, mutta valitettavasti emme kumpikaan nähneet sitä. Päivän toisella riutalla oli kaksi pientä saareketta, jotka olivat taivaallisen upeita. Korallit olivat kauniita, värit selkeitä ja tuhansittain eri värisiä kauniita kaloja. Rauskut, delfiinit ja kilpikonnat puuttuivat, mutta muuten matka oli aivan taivaallinen. Yksi palanut selkä (nyt Sadun) jäi muistoksi. Uimme pääasiassa virtaa vastaan ja Rikun snorkkelin pieni ilma-aukko aiheutti sen, että hänen kuntonsa petti ennen minua. Happi on ihmeellinen asia.
Illan rentouduimme ja kävimme katsomassa Mamma Mia-musikaalia. Menimme lähinnä siksi, että Rikua alkoi kiinnostaa kuvaukseni Grease:sta. Mamma Mia oli hieman parempi, mutta samalla surullisen hyvin huvittava.

ke 29.9. Altaalla
Rentouduimme ja luimme kirjoja. Aina välillä kävimme pistäytymässä altaalla ja hakemassa juotavaa. Muuta emme tainneetkaan tehdä.
Illalla kävimme kompleksissa olevassa belgialaisessa ravintolassa, jossa ruoka oli (kuten muutenkin hotellissa) kuivaksi paistettua. Söin ankanrintaa karamellisoiduilla omenilla. Makuyhdistelmä oli hieno. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se kuiva ankanrinta, johon tarvitsin hyvin terävän veitsen, hyvin vähäinen määrä itse omenaa ja automaattisesti lautasen viereen tuodut jauhoiset ranskalaiset. Paikalliset perunat tuntuvat olevan hyvin jauhoisia. Oli hieman outoa (en oikein tiennyt, olisiko pitänyt ottaa loukkaavana) tuoda ranskalaiset suoraan. Rikulle se tästä huolimatta oli ihan ok, sillä hän ei ollut odottanut saavansa lampaansa kanssa valtavaa määrää papuja. Mielenkiintoinen valinta joka tapauksessa. Oloni kuitenkin huononi edellisen päivän rankan uimisen johdosta ja palasimme pian huoneeseen nauttimaan viileästä ilmasta ja pakkaamaan.

to 30.9. Kotiinpaluu
Matka meni ihan hienosti. Kyllästyin koneessa, koska suureksi hämmästyksekseni Hurghadan lentokentällä ei ollut paikkaa, josta olisi voinut ostaa edes lehden englanniksi. Siellä oli pelkkiä samaa turistikamaa myyviä kojuja ja kyseenalaisen makuista ruokaa. Riku sai hampurilaisen, jossa ei ollut pätkääkään vihreää. Se koostui sämpylästä, kahdesta pihvistä ja juustosta. Kotimatka lentokentältä kotiin oli miellyttävä ja rauhallinen. En edes nukahtanut. Oli hienoa olla kotona, vaikka matka oli upea. Oma sänky ja kissat ovat kuitenkin hieno juttu ja kaipasin niitä.

Tämä on sellainen tiivis ja lyhyt kuvaus, koska alan unohdella asioita. Riku voi lisäillä omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan ja saatan itsekin vielä palata asiaan. Nyt kuitenkin eilisestä ratsastuksesta väsyneenä ja kipeänä lopetan tähän. Matka oli kuitenkin siis mukavampi, kuin mitä tämä posti kuvastaa. Sellaista se kipu on.