Roboimuri

Koekäyttö on takana ja kissojen reaktiot olivat hauskoja. Kun laitoin laitteen päälle Noki heräsi ja säntäsi saman tien ulos huoneesta. Piki lähestyi hitaasti liikkuvaa imuria häntä niin paksuna etten muista koskaan nähneeni, Sasu oli avoimesti utelias. Lopulta kissat totesivat että outo on tuo uusi kaveri ja keskimäärin kaksi kissaa tuijotti imuria missä se sitten liikkuikaan.
Imuri tuntuu toimivan oikein mukavasti, ei sen puhdistuskyky rajaton ole, mutta vähäkin auttaa. Se ei pudonnut kertaakaan pönttöuunin edessä olevaan poteroon ja jäi jumiin vain kolme kertaa ennen kuin lopulta kannoin sen takaisin latautumaan (akku ei ollut vielä aivan tyhjä, mutta melkein). Tänä aikana myös sen pieni pölysäiliö oli täyttynyt.
Kissat pitivät roboa epäilyttävänä ja hitusen uhkaavana (eli väistivät pois sen tieltä ja kipusivat korkeammille paikoille) mutta ei niin vaarallisena että pitäisi paeta yläkertaan tai talon alle. Näyttää siis siltä että sen uskaltaa jättää imuroimaan itsekseen kun lähtee kotoa pois, kuten esimerkisi huomenna kun Mansions of Madness korkataan Turussa.

Pirates!

Joskus kun olin todella pieni, siis noin 12 vuotias, pelasin serkkujeni kanssa Pirates! nimistä peliä commodore 64:llä. Pelissä ajatuksena on omaksua piraatin rooli karibialla purjelaivapiraattien kulta-ajalla. Pelistä on nyt julkaistu iPad-versio jonka hankin omistukseeni. Nostalgia on vienyt mukanaan ja olen pelaillut Pirates!ia iPadilla parin illan ajan. Peli on esikuvalleen melko uskollinen, mutta jotain pieniä (osin turhia) uudistuksia on tullut. Harmittaa vain se että peli ...kele tuppaa kaatuilemaan aina kun olen saanut tehtyä jotain vähän enemmän työtä vaativaa.

Toisena asiana ostimme Samsungin robotti-imurin, joka istuu nyt vielä laturissaan. Huomenna aion käynnistää sen etätyöpäivän ilkosi ja katsoa mitä se touhuaa ja miten pahasti kissat hepuloivat. Kun se istuu kiltisti laturissaan kissoja ei voisi vähempää kiinnostaa.

Vuoden (toivottavasti) pahin reissukuukausikin alkaa olla takana. Laskutettavia kilometrejä kertyi kuukaudessa reilut 5300 jonka päälle vielä vapaa-ajalla tehty Sotkamonmatka. Periaatteesa ei ole ihme että vähän väsyttää. Huomisen etätyöpäivän alkamista odottaa noin 170 lukematonta sähköpostia, joka on kertynyt viime torstaista alkaen. Tällä kertaa en siis voi edes olettaa että suuri osa posteista käsittelee vanhentuneita asioita.

Kissat ovat ottaneet minut poissaoloni jälkeen vastaan ilman murjotusta.

Lomalla

Mukavasti sujuneen Welfare-ICT Forumin jälkeen ajoin Sotkamoon. Lauantaina oli vuorossa äidinpuolen serkkujen tapaaminen kummienoni mökillä Tipaksella (kylä Sotkamossa). Otin mukaani tapaamisen primus motorin Tiian ja hain Katin Sotkamosta ennen kuin suuntasin Tipakselle.
Mökki oli mukava vaikkei sitä oltukaan liitetty sen paremmin vesi- kuin sähköverkkoon. Aurinkopaneli latasi akkuja joilla sisätilat ja piha saatiin valaistua. En ollut osaa näitä serkuista tavannut varmaan 20 vuoteen ja paikalla oli ihmisiä (puolisoja) joita en ollut tavannut koskaan. Tapaaminen sujui mukavissa merkeissä, paljon puhetta, vanhojen muistelua. Hyvää ruokaa ja juomaa. Mökin lisäksi kompelksiin kuului toki oma, lammen rantaan rakennettu, savusaunakin jossa nautiskelimem löylyistä. En oikein kestä pitkää kuumassa oloa, joka johtaa minut ajattelemaan että Saharan lämpöhalvaus voisi kenties toistua toisaallakin, jos lämpötila nousee pitkiksi aikaa korkeammaksi kuin ruumiinlämpöni. Yhtä kaikki kävin heittämässä talviturkin (muistaakseni) lammen kymmenasteisessa vedessä.
Sunnuntai meni levätessä, joskin kokosimem Esan kanssa koirille uuden häkin navetan seinän viereen. Valmiista elementeistä häkki oli helppo koota, pohdin jo voisiko samoja elementtejä käyttää kissojen ulkohäkin rakentamisessa. Tiia poistui takaisin Helsinkiin iltakoneella.
Maanantaina otin vielä rennommin, kävimme äidin kanssa keskustassa viemässä rojua lajitteluasemalle ja hain Guru-piikkityynyn paikallisesta kodinkoneliikkeestä. Sen jälkeen katsoin laadukkaan elokuvan Rajaton (Limitless) ja vähemmän läädukkaat elokuvat World Invasion: Battle Los Angeles ja pettymyksen tuottaneen Musta Noita (Season of the Witch).
Tänään olen jatkanut elokuvalinjalla ja katsoin Librarian III (huono) ja Monsters:in joka oli itse asiassa ihan mukavaa katsottavaa. Illemmalla on luvassa isän 67-vuotiskakkua ja savusauna.
Satua ja kissoja on ikävä, töitä vähemmän. Yhtä kaikki huomenna odottaa herätys puoli kahdelta ja öinen ajomatka Helsinkiin palaveeraamaan ennen kotinpaluuta.

Aamuherätykset

Minulla on viime aikoina ollut vaikeuksia nukkua ja tästä syystä minua ei olekaan merkittävästi haitannut se, että ehtiäkseni ajoissa opetusharjoitteluun, minun on tarvinnut herätä pian viiden jälkeen. Tällä viikolla tilanne kuitenkin tuntuu muuttuneen. Tiistaina 5.20 harkitsin ensimmäistä kertaa vakavasti, että olisin painanut pääni takaisin tyynyyn ja jatkanut unia. Silloin lohduttauduin kuitenkin sillä, että tänään saan nukkua pidempään. Nyt täytyy myöntää, että ei se 6.30 herätys nyt niin paljon paremmalta tuntunut. Huomenna sitten taas 5.15-5.45 herätys riippuen unirytmistä.

Meillä on vieläkin Axbo käytössä, joka herättää unirytmin mukaan puolen tunnin sisällä ennen kuin on pakko herätä (tai viimeistään kun on pakko herätä). Eli joko aamulla on ruhtinaallisesti aikaa tai juuri riittävästi. Mutta, kun haluaisi vielä vähän nukkua, siinä ei ole torkku-nappia. Eli pitää vain herätä ja sitten aamuteellä, kun on se ylimääräinen 30min, niin sitten vain kiroaa aamuheräämisen raskautta, kun on jo pimeää ja sänky on niin houkuttavasti aika lähellä ja kissatkin vielä nukkuvat, paitsi Tuisku, joka on jo käynyt hakemassa aamumaitonsa.

Illalla alkaa väsyttää jo seitsemän-kahdeksan maissa. Kun kotiin on tullut neljän-viiden paikkeilla, ei iltaisin mitään kovin ihmeellistä ehdi niinä päivinä, kun menee Turkuun.

Nyt vaan toivoisin, että saisin viimeinkin tietää, milloin minulla on se itse opetus. Osaisi suhtautua loppusyksyyn paremmin. Ehköhän sekin aika tosin vielä koita.

Fukushima, evakuoidaanko Tokio?

Fukushimasta ei ole Suomen mediassa paljoa viimeisten kuukausien aikana kuulunut, tämä lienee loogista koska Suomen media (niin Yle kuin kaupallisetkin) tuntuvat harjoittavan hyvin vähän omaa uutistuotantoa ja olevan lähes täysin riippuvaisia englantilais-amerikkalaisista suurista mediataloista eikä ainakaan amerikkalaisen median kovan rahan uutisointiin sovi se että ydinvoiman ongelmista julkisesti puhuttaisiin. Toki Suomessakin ydinvoiman käyttöä halutaan lisätä, mikä on mielestäni edelleen ok kunhan ei pyritä saavuttamaan maksimaalisia säästöjä rakennusvaiheessa (kuten nyt siis tehdään). Halvalla ei synny hyvää rakennusteollisuudessa, mutta eihän se estä ydinvoimalatyömaallakaan yrittämästä.
Yhtä kaikki Japanissa ei Fukushimaa ole unohdettu, vaikka paikallinen hallitus onkin tehnyt kaikkensa lakaistakseen ongelmaa maton alle. Nyt kuitenkin japanilaiset säteilymittaukset ovat paljastaneet että Tokion alueella on mitattavissa säteilyarvoja jotka ovat yli kaksinkertaiset suhteessa siihen raja-arvoon jonka perusteella Tshernobylin evakuoinnit pari vuosikymmentä sitten toteutettiin. Lähde.
Jos Tokion evakuointiin päädytään, on se sellainen ihmisten joukkosiirto jollaista ei liene ihmiskunnan historiassa toteutettu. Suur-Tokiossa asuu yli 35 000 000 ihmistä, eli noin seitsemän kertaa koko Suomen asukasluku. Elleivät he voi elää Tokiossa, missä he voivat elää, mistä löytyy asunnot 35 miljoonalle, miten työpaikat siirtyvät, mistä löytyy toimistoja ja miten liikenneyhteydet järjestetään uusiin keskuksiin. Prosessi vaikuttaa niin valtavalta, niin mahdottomalta että on helpompaa antaa ihmisten elää edelleen Tokiossa, antaa heidän saada säteilyä ja antaa osan kuolla ennenaikaisesti säteilyn seurauksena.

Ensimmäinen viikko Norssissa

Opetusharjoittelu on alkanut Norssissa eli Turun Normaalikoulussa Varissuolla. Niille, jotka eivät vielä tiedä, suoritan opettajan pedagogisia opintoja. Koska taustalla on kasvatustieteen opinnot, nyt pitää suorittaa enää vain opetusharjoittelu Norssissa ja keväällä aikuisoppilaitoksessa sekä kaksi teoreettista kurssia. Melko vähällä siis pääsen. Alun perin odotin suoraan sanoen kauhulla tätä syksyä, koska omasta kouluajasta on kulunut jo melkoisesti aikaa eikä muuta koulukokemusta ole. Melko heppoisin eväin siis olin menossa opettamaan. Nyt kuitenkin koen asiat hieman toisin. Meille on järjestetty ns. käytännön pedagogiikka-kurssi Norssissa ja saamme vapaasti seurata opetusta niin paljon kuin haluamme. Kun oma luokkamme selviää, meidän oletetaankin seuraavan sitä luokkaa, jotta opimme hieman tuntemaan oppilaita, jotta tiedämme missä kohtaa oppikirjoja he etenevät jne. Eli kun lopulta sinne luokan eteen päätyy, on siihen kohtuullisen varautunut. Ja oma opettaja on koko ajan luokassa. Harjoittelijaa ei saa jättää yksin luokkaan. Se on myös kilttiä. Norssissa myös oppilaat ovat varsin tottuneet harjoittelijoihin, koska heillä on niitä lähes koko vuosi. Toisin sanoen emme saa sitä kohtelua, mitä sijaiset saavat muualla. Joku voi kritisoida sitä, että parempi olisi, jos olisi ns autenttisempaa, mutta itse olen vain tyytyväinen pehmeämmästä laskusta koulumaailmaan. On vain hyvä, jos alussa on positiivisia kokemuksia.

Joten nyt sitten on ensimmäinen viikko takana. En ole vielä opettanut mitään enkä itse asiassa vielä edes tiedä, koska oma opetukseni tarkalleen ottaen on. Tiedän kuitenkin, mitä tulen opettamaan. Opetan tokaluokkalaisille pääasiassa matematiikkaa ja hieman ympäristöoppia (joulukuussa). Sitten opetan erityisluokalla todennäköisesti matematiikkaa (lokakuussa oletettavasti). Itse olen tähän hyvin tyytyväinen. Kouluharjoitteluksi nimetyn osion suoritan kuuntelemalla opetusta, toimimalla apuopettajana erityisluokalla ja ns. JOPO-luokalla eli joustavan perusopetuksen luokalla. Tähänkin olen hyvin tyytyväinen.

Käytännöstä: Norssin päivät ovat hyvin pitkiä. Jos haluan päästä sinne kahdeksaksi, herään yleensä hieman viiden jälkeen, jotta ehdin käydä suihkussa. Ajomatka kestää kuitenkin aamulla lähemmäs 1,5h kun otetaan huomioon parkkeeraaminen. Norssissa yleensä päivät ovat varsin tiiviitä, jos olen saanut järjestettyä ne kunnolla. Seuraan opetusta mahdollisimman paljon ja käyn mielenkiintoisilla luennoilla. Nyt on vielä ollut paljon erilaisia infoja ja eri ihmisten tapaamisia, koska jokaisen harjoittelu järjestetään hyvin henkilökohtaisesti hänelle sopivalla tavalla, joten se tarkoittaa monia tapaamisia joskus monenkin ihmisen kanssa. Minun pitää vielä tavata tokaluokan opettaja ja lokakuun alussa erityisluokan opettaja. Syömiseen jää yleensä varsin vähän aikaa. Laukkuun kannattaakin varata evästä. Erilaiset myslipatukat ja omenat ovat osoittautuneet menestyksekkäiksi valinnoiksi. Lounaalle jää yleensä sellaiset ruhtinaalliset 15 min keskellä päivää. Toistaiseksi päivä on loppunut lähempänä neljää, jonka jälkeen ajan kotiin. Jos ruuhka ei ole paha, olen siellä hieman viiden jälkeen aivan puhki väsyneenä. Alan hiljalleen ymmärtää Rikun väsymystä paremmin.

Olen kuitenkin hyvin iloinen siitä, että meille on tämänlainen mahdollisuus järjestetty. Tämä on nimittäin osoittautunut kiinnostavammaksi kuin kuvittelin, useammastakin syystä.

Muista kuulumisista: fyysisesti voin paremmin kuin vuosiin. Ainoana ongelmana on se, että nukun hieman huonosti. Sekin saattaa tässä ehkä jossain vaiheessa korjaantua. Tutkimustyön puolesta: Kävin yhdessä hyvin mielenkiintoisessa konferenssissa elokuun lopussa ja harkitsen toiseen konferenssiin osallistumista marraskuussa. Lisäksi yritän parhaillaan ylittää kirjoitusblokkia vaihtelevalla menestyksellä (ongelmana siis akateeminen kirjoittaminen). Toivottakaa onnea, sitä tarvitaan. Ensi viikolla sitten taas Norssiin tiistaina ja torstaina sekä yliopistolle keskiviikkona. Maanantai ja perjantai on näillä näkymin vapaapäivä, jolloin voin keskittyä kirjoittamaan artikkelia.

Roskaa säkkiin ja muuta elämää

Alkuperäinen ajatus oli tilata vielä kolmas roskalava tälle syksylle, mutta kun puuroskan katoamisen jälkeen tavaraa tuntui olevan jäljellä kovin vähän, käytin osan tästä päivästä loppujen roskien jätesäkittämiseen. Kuusi säkkiä meni (enempää ei olisi ollutkaan) ja nyt jäljellä on enää huvin pieni määrä metallia ja lasia, jotka voi kantaa kierrätykseen. Kappas.
Tästä menestyksestä huumaantuneena roudasin lopultakin koivunrunkoja ulkoa sisään, Satu oli apuna vetämässä puita ylämäkeen.
Verottaja oli viimekin vuonna ollut kohtuuttoman ahne, minulle palautuksia luvataan 950 euroa ja Sadulle vaatimattoman 1850 euroa. Yhteensä saamme siis palautuksia melkein kuuakisittaisten palkkatulojen verran.
Työnantaja sen sijaan tekee elämästäni vaikeaa, tähän saakka olen saanut ohjattua matkakorvauksen suoraan erilliselle tilille. Nyt tämä malli muuttuu ja matkakulut maksetaan jatkossa palkkatilille. Perhana. Tässä joutuu siis käyttämään työaikaansa (vapaa-ajalla en suostu tekemään) siihen että vahtii joko korvaukset on maksettu ja sitten siirtämään niitä toiselle tilille.
Yritimme Sadun kanssa löytää yhteistä vapaa-aikaa sysksylle, päädyimme siihen että pyrimme pääsemään saareen marraskuussa ja minä otan vuoden kaksi viimeistä viikkoa vapaaksi (Sadulla opetusharjoittelu loppuu viikon 50 loppuun). Satu on viime viikolla käynyt Turussa lähes joka päivä ja on outo olo kun tunnistaa toisessa saman väsymyksen joka itseä vaivasi melkein koko kevään.
Puutarhasuunnitteliaj pitäisi kutsua käymään, mutta kun ensi viikon sääennuste lupaa sadetta, sadetta, sadetta, kovaa sadetta ja lisää sadetta, ei se tapahtune ennen lomaani. Kiire ei ole kova, mutta olisihan se mukava saada suunnitelmat valmiiksi ja sen jälkeen hinta-arviota toteutuksesta että tietää mitä niillä veronpalautuksilla tulee tekemään.