Minulla meni vähemmän hyvin putkeen kuin Rikulla ja edellisestä leiristä onkin paremmat muistot kuin tämänkertaisesta. Tosin aika kultaa muistot, mutta silti. Ehkä se johtuu siitä, että tällä kertaa vaadin itseltäni muutakin kuin selässä pysymistä ja ihan tosi perusjuttuja.
Eli perjantaina illalla Jörrillä, joka oli sellainen 19v. vanha rouva, jolla tosin riitti valtavasti energiaa minulle. Tallinkin ihmiset hämmästelivät Jörrin innostusta tunnilla. Kyllä se ihan välttelevästi meni ja tunti vaikuttikin olevan sellainen tarkastelu osaamisesta: Voltteja, pysähdyksiä, peruutuksia, töltin nostoja jne. Kaikki muut menivät hienosti, tölttiäkin kehuttiin puhtaaksi (tällä hevosella ilmeisesti hieman vaikeampi saada aikaan), mutta pysähdykset ja peruutukset eivät toimineet lainkaan. Se kolhaisi ikävästi hieman jo kehittynyttä itsevarmuutta hevosen selässä. Kyllähän Jörrin paikalleen sai, mutta ei sitä pysähtymään saanut. Se tanssi menemään koko ajan, eikä rauhoittunut hetkeksikään. Ei se liikkeelle lähtenyt ennen pyyntöä, mutta silti... Peruutuksessa oli sama homma. Meni melkein, muttei kuitenkaan. Kyllähän se hevonen peruutti, mutta peppu edellä keskelle kenttää kääntäen. Tämä siitäkin huolimatta, että Annikan tarkastelun mukaan istuntani oli keskellä. Opin kyllä, että tuolloin annetaan sen puolen pohjetta ja lyhennetään ohjaa, jos halutaan hevonen takaisin uralle.
Lauantaina aamulla menin Dinalla, joka oli vanha tuttavuus. Menin viime leirillä sen kanssa maastossa. Dinan kanssa meni ihan hyvin. Sekin tanssi espanjalaista ripaskaa, kun kovasti ötökät kiusasivat, mutta sen huomioon ottaen, pysähdykset toimivat hyvin, tai niin hyvin kuin allergiahevosella voi mennä. Ei tuo hidastuksista ja pysähdyksistä pitänyt. Ilokseni ja yllätyksekseni sain myös laukan nousemaan mukavasti. Lisäksi harjoittelimme ravia. Hevonen innostui melkoisesti kovasta vauhdista. Jos piti lyhyet sivut mennä kävelyä, niin minun kyllä piti tehdä vauhdissa voltti, jonka lopussa vasta hevonen rauhoittui ja sitten taas vauhtia, kuten piti. Hienoa oli kuitenkin se, että voltit onnistuivat vauhdissakin. Sitä en ole ennen tehnyt. Lopussa alkoi hirvittää, kun edellisen hevosen perässä Dina alkoi oikaista pitkän sivun keskivaiheilta kentän poikki. Kun hevonen on sellaisen 45 asteen kulmassa kentään nähden, niin hieman hirvittää, vaikka eihän tuo kaadu. Siinä pitäisi antaa lisää sisäpuolen ohjaa, mutta se ei kyllä tule luonnollisesti ja pitää harjoitella selän ytimeen saakka. Oli kuitenkin kaiken kaikkiaan hieno tunti.
Sen sijaan iltapäivän tunti oli lähes helvetillinen. Olin pyytänyt Jörrin jälkeen, ettei minulle annettaisi uudelleen etupainoista hevosta. Sain kuitenkin Karvisen, jota etupainoisempaa hevosta en ole hetkeen tavannut. ensinnäkin säkäkorkeutta on 144cm muistaakseni. Eli olo oli kuin ison hevosen selässä, eikä se ole minusta kivaa. Maahan on epämiellyttävän pitkä matka. Jännää, mitä 10cm ero voi tehdä ololle. Lisäksi hevonen ei tölttää. Sai sen nostamaan töltin ja kolmisen metriä meni tölttiä ja sitten jälleen raviin. Keskellä tuntia aloin jo olla sitä mieltä, että helvetti sentään, tulen alas täältä. Sormet särki tosi ikävästi pidätteiden johdosta ja etupaino alkoi särkeä. Annika taisi huomata tilanteen, joten sitten harjoittelimme ravia, jotta saisin hieman ottaa rennosti. Ravissa ei enää ollut mitään ongelmia. Hevonen meni sitä hyvin mielellään. Ravi-istunta palasi mieleen nopeasti ja kevennyskin toimi hienosti, kun hevosella oli sen verran selkeät liikkeet. En enää pomppinut kuin pölkky siellä vaan aloin myötäillä hevosen liikkeitä, eli hieno homma. Sen jälkeen kuitenkin halusin alas ja tulinkin alas, kun Riku ja se toinen mies menivät pari kierrosta laukkaa, tai yrittivät suuremmalla ja pienemmällä menestyksellä. Tuntini jälkeen Kati ja Sanna (tallin vetäjät ja omistajat muistaakseni) päättivät palauttaa Karvisen Kuuman tallille, josta se oli kokeilussa. Ilmeisesti kukaan muukaan tällä leirillä ei ole saanut sitä tölttäämään, joten takaisin vain. Ihana se oli karsinassa hoitaa ja ystävällinen eläin, mutta ei. En edes halunnut nousta selkään loppukävelyn ajaksi vaan kävelin vain ja jonkin asteinen murtuminen tapahtui tallille kävellessä. Ehkä se oli pelon ja stressin purkautuminen. Kivaa en voi sanoa olleen.
Maastossa menin Millalla, jolla Riku oli mennyt aiemmin. Se on hyvin taipuisa hevonen. Onnistuu hampaillaan rapsuttamaan takajalkansa sisäosaa. Muistin ötökkämyrkyn, jonka laittaminen hevosen vatsan alle oli tallin tapa ja hyvin järkevä sellainen. Maasto oli maasto. Aloitin hitaampien joukossa, mutta heti, kun mahdollista, siirryin nopeiden joukkoon. Maasto oli fyysisesti hieman haastava, mutta hyvin meni. Pääsin hevosen selkään viimein jopa ilman jalustimien laskua. Huomasin kuitenkin, että pohjetta käyttäessäni jalkani nousevat siten, että jalustimet meinaavat pudota. Onnistuin kuitenkin ensimmäisiä kertoja ratsastusurani aikana laittamaan ne takaisin jalkaan vauhdissa. Millalla on ihana laukka, mutta töltti on melkoista possupassia. Pariksi hetkeksi sain sen sujumaan paremmin, mutta muuten en. Loppumaastosta annoinkin vain mennä ja rentouduin. Eli ei mitään ongelmia ja kiitolaukka on äärimmäisen mukava kokemus. Eihän hevoset sen nopeampaa menneet, mutta kevyt istunta tekee hommasta NIIN paljon mukavampaa. Harmi, ettei sitä Baldurissa suvaita. Saas nähdä, miten sitä totellaan jatkossa Rikun kanssa. Olen kehittymässä melkoiseksi anarkistiksi kentällä. Joskus vain kannattaa tehdä toisin kuin opettaja sanoo.
Annika opettajana oli hyvä. Ihan selkeästi ja puhtaasti vain hyvä. Hän selvästi tarkkaili jokaista ratsukkoa ja antoi positiivista palautetta (äärimmäisen harvinaista näissä piireissä), kun hyvin meni, ja korjasi vasta sitten, kun meni systemaattisesti pieleen tai merkittävästi pieleen. Eli ihan sellaista joka pikkuiseen asiaan puuttumista ei ollut lainkaan. Tosiaan, pelkkää positiivista sanottavaa vaan.
Muuten: tosiaan majoitus oli jotain aivan muusta maailmasta kuin ratsastusleireillä taitaa muuten olla. Katin ruoka oli erinomaista ja sitä riitti. Hevosten valinta minulle ei mennyt aivan nappiin ja jälkimauksi flunssa ei ole paras mahdollinen. Ihan ok leiri, mutta ei sen enempää. Annikan opeille haluaisin toistekin.
Hevoset Alfurissa ovat hyvin toisenlaisia kuin Baldurissa. Baldurin hevoset eivät ole leipiintyneitä hommaansa, mutta Alfurissa ne vielä puhkuvat intoa. Siinä on eroa. lisäksi joka tunti eri hevosella on hankalaa ratsastajalle, kun lähes puolet tunnista menee ihan vain hevosen luonnetta ja toimintaa seuratessa. Mieluusti enemmän tunteja samalla ratsulla ja vaikka sitten pidempi leiri. olisin kyllä valmis myös maksamaan siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti