Promootio, osallistujan näkökulmasta

Pitäisi jo olla nukkumassa, mutta muutama sana promootiosta ensin sekä sen seuraamuksista.
Minua jännitti koko homma kovasti. Tästä syystä nukuin kolme yötä kovin huonosti. Huonosti nukutuilla yöllä oli seuraamuksensa. Mutta jaksoin kaikki tärkeimmät jutut kunnialla ja nautin suuresti koko jutusta. Kaikki ne pienet jutut, jotka ovat niin tärkeitä, kuten se, että promootioaktissa pitää olla tietyn väriset hanskat (naisilla mustat, miehillä valkoiset), miekat hiotaan shamppanjalla, kirkonkellot soivat koko sen ajan, kun kävelimme konserttisalista Turun tuomiokirkkoon jne. Se vain on niin ylilyövän hienoa. Jokainen yhteisö tarvitsee omat rituaalinsa ja tohtoripromootio on mitä suurimmassa määrin akateemisen maailman rituaali.
Promootio alkoi omalta osaltani jo torstaina aamulla, kun menin kuuntelemaan kasvatustieteiden tiedekunnan kunniatohtoreiden luentoja ja nautin suunnattomasti molemmista. Kari Uusikylä luennoitsi siitä, voiko tieteellinen luovuus elää akateemisilla markkinatoreilla (puhui asiaa, puhui hyvin ja huvittavasti) ja Simone Volet luennoitsi yhteisöllisestä oppimisesta yliopistossa (Collaborative learning at university: Cognitive, motivational and social challenges - mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja jälleen sain ideoita omaan tutkimukseen). Lounaan jälkeen kävin hakemassa Turun yliopiston lyyran ylioppilaslakkiini, jota tarvittaisiin lauantaina risteilyllä ja sitten hetkeksi lepäämään vanhempien luokse, josta sitten pikaisesti juoksinkin promootioaktiharjoituksiin konserttisaliin. Sitten taas hetkeksi lepäämään ja vaihtamaan vaatteita vanhempien luokse ja syömään, koska olimme epävarmoja illan ruokatarjoilusta (aivan turhaan, joskin aamupalan jälkeen on ihan hyvä syödä jotain ennen ilta kahdeksaa).
Miekanhiojaisissa oli mukava tunnelma ja olin hyvin huojentunut, kun viimein sain varmistuttua siitä, että miekkani on paikalla. Holmberg vakuutti kyllä, että asia on kunnossa, mutta en ollut saanut vastausta yliopistolta, joten en ollut asiasta täysin varma ennen kuin näin miekkani pöydällä, missä oli niitä aikas monta. Hiojaisissa oli muutama puhe ja täytyy sanoa, että kaikki puheet promootiotilaisuuksissa olivat hyviä, mikä oli hivenen yllättävää (ei ehkä pitäisi olla, mutta yllätti hieman kuitenkin). Aurinkobaletti esitti nykytanssia, joka kuvasi evoluutiota ja elämän kehittymistä erittäin hyvin ja kauniisti. Olen aikaisemminkin halunnut nähdä heidän esityksiään. Nyt haluan nähdä niitä entistä enemmän. Ruoka oli herkullista ja sitä oli varsin riittävästi. Miekan hiominen itsessään meni sujuvasti, kun paikalla oli kolme tahkoa. Näimme useita eri hiomistyylejä ja pidin kommentaatioista. Riku pyöritti kampea sopivan hitaasti (meidän tahkon kivi oli hieman vinossa ja liian nopeasti pyörittäessä olisi ollut vaikea saada sopiva kontakti miekan ja tahkon väliin - olimme melkein viimeisiä kun kerran kasvatustiede on nuorin tiedekunta, niin ehdimme tarkkailla tällaisia asioita) ja sain hiottua miekkani ja olin aivan turhaan huolissani siitä, että jotain roiskuisi puvulleni. Aivan niin paljon ei shamppanjaa roiskittu =). Lähdimme miekan hiomisen jälkeen kotiin antamaan Tuiskulle tippaa.
Perjantaina oli itse promootioakti ja olin varannut meikin ja ystävällisesti he hieman korjailivat kampaustanikin. Olin sitä hieman itse laittanut, mutta koska en ole siinä erittäin hyvä, ei se ollut niin hyvä kuin olisin halunnut. Kampauksen ei kovin erikoinen tarvinnut olla, koska suurimman osan päivää päässä oli sitten se hattu, mutta olin iloinen lopputuloksesta. Meikistä tuli hivenen turhan tumma, mutta ei se hullummalta näyttänyt. Sitten vain konserttisalille odottelemaan ja pääsin neuvomaan toista promovendia siitä, mistä hän löytäisi hanskat, jotka hän oli unohtanut (itse muistin koko hanskat vasta keskiviikkona mutta onneksi löysin kaapista). Itse promootio alkoi hieman myöhässä, koska Mauno Koivisto saapui ns. akateemisesti myöhässä (ja lähti pian saatuaan hattunsa ja miekkansa, itse asiassa humanistisen ja matemaattis-luonnontieteellisen hatutuksen jälkeen). Näin hänet hian läheltä, kun meidät oli siirretty odottamaan oven viereen. Hänen saavuttua kävelimme hiljalleen saliin. Ohjelma oli erilainen kuin olin odottanut. Äidin promootiossa oli kuorolaulua ja jäin kaipaamaan sitä, vaikka klassinen musiikki kaunista olikin, niin tunnelmaltaan kuorolaulu akateemisine teemoineen olisi ollut ehkä sopivampi. Mutta ilmeisesti sitä on ollut ainakin kahtena edellisenä kertana, joten ehkä haluttiin vaihtelua. Ehkä kyse ei ollut niinkään pettymyksestä kuin yllätyksestä. Olin varautunut suureen määrään akateemista paatosta eikä sitä ollut. Oli vaan kaunis, ja aikas pitkäveteinen tilaisuus. Hattuja annettiin yli 120 henkilölle yksi kerrallaan ja sehän kestää. Olimme lähes viimeisiä, mutta siitä huolimatta jännitti, kun lähdin hakemaan hattuani ja miekkaani. Muistin kuitenkin ottaa miekasta kiinni alapuolelta, siirtää sen vasemmalle puolelleni, ottaa diplomin oikealla kädelläni, kumartaa, kääntyä miekan puolelta ympäri, kumartaa yleisölle ja kävellä oikealta puolelta promovendeja takaisin paikalleni. Muistaakseni hymy oli aika herkässä siinä vaiheessa. Ja miekka painoi enemmän kuin kuvittelisi. Pian sen jälkeen tilaisuus loppuikin maamme-lauluun, jolloin usealle promovendille oli epäselvää, pitäisikö hattu ottaa päästä vai ei. Osa miehistä ei ottanut hattua pois päästä. Itse otin, mutta kun huomasin, että naiset eivät ottaneet, niin laitoin hatun takaisin ja sitten muistinkin, että eihän naisten hattuja pois tarvitse ottaa. Mutta olisihan sekin voitu meille kertoa, mutta olisihan se myöskin pitänyt tietää. Mutta eipä tuolla väliä. Sitten vain jännitettiin, sataisiko vai ei. Jos sataisi liikaa, emme pääsisi kävellen kirkolle vaan menisimme bussilla ja odotimme kovasti kulkuetta. Kun tulimme salista, ulkona satoi. Onneksi sade kuitenkin taukosi ja pääsimme kulkueessa kävelemään. En tiedä, miksi se tuntui niin hienolta, mutta se vain tuntui. Tuomiokirkon kellot soivat ja ääni koveni hiljalleen lähestyessämme kirkkoa. Muistan, kun olin katsomassa äidin promootiota ja ajattelin silloin, että joskus minäkin olen vielä tuossa ja nyt perjantaina tuo vuonna 2002 hiljaa mielessä esitetty toive, ajatus, unelma, toteutui. Ehkä se oli siinä niin hienoa.
En jäänyt itse jumalanpalvelukseen vaan menin lepäämään vanhempien luokse ja ryöväämään heidän ruokakaappiaan.
Illalla menimme Turun linnaan promootiopäivällisille. Illallisilla oli monta erilaista alkoholitonta viiniä, joista jotkut olivat aivan kamalia ja joku ihan kohtuullinen. Kuten Rikukin jo kommentoi, en voi itsekään käsittää, miten vielä voidaan tarjota Liptonin keltaista teenä ja vielä haudutettuna teenä! Se on jo loukkaus kaikkea teetä kohtaan. Mutta nämä ovatkin ainoat negatiiviset kommentit tiltaa kohtaan. Ruoka oli erinomaista. Puheet viihdyttäviä. Pöytäseura mukava. Puitteet kerrassaan mainiot. Aloin kuitenkin saada migreeniä illan mittaan, joten emme menneet enää tanssimaan vaan palasimme kotiin. Silti pääsin nukkumaan vasta lähempänä kahta.
Riku tosiaan ei tullut mukaan lauantain purjehdukselle, mikä mahdollisti sen, että saatoin keskittyä kontaktoitumaan kunniatohtori Simone Voletin kanssa ja olemmekin menossa lounaalle tiistaina. Menimme Lily-nimisellä laivalla Turusta Naantaliin ja matkan maisemat olivat hyvin kauniita ja seura loistavaa. Naantalissa söimme loistavan buffet-lounaan ja nautimme erinomaisen taikurin esityksestä. Oma vauhti alkoi jo merkittävästi hiipua. Onneksi sain ihmisiä kiinni puhelimitse ja näin varmistin sen, etten nukahtanut rattiin kotimatkalla.
Nyt promootio on ohi. Huomenna ilmoittaudun työttömyystoimistoon jälleen akateemiseksi työttömäksi. Joskus toiste se haittaisi enemmän mutta juuri nyt se ei haittaa. Ideoita on pää täynnä ja promootio herätti kipinän akateemiseen elämään, joka oli jo päässyt hieman sammumaan. Menin kuitenkin suoraan yliopistoon lukiosta ja aloitin väitöskirjan ennen kuin maisterinpaperitkaan oli kourassa. Hivenen sitten olin puhki, kun väitöskirja oli valmis ja tohtoroiduin ja jotenkin tuntuu siltä, että olen vasta nyt loppukeväästä toipunut siitä ja nyt pitkään vaivannut kirjoitusblokki alkaa väistyä. Nyt on uusia kontakteja, uusia mahdollisuuksia ja uusia suunnitelmia. En tiedä, mitä tulevaisuus pitää sisällään, mutta eiköhän kaikki järjesty, tavalla tai toisella. Promootio oli ainakin hieno.

Kaikenlaista suunnitteilla

Työttömyydessä on tiettyä vapautta, joka tosin tasapainottuu tietyllä rahattomuudella. Huomaan kuitenkin tietyllä tavalla nauttivani mahdollisuudesta suunnitella tulevan työttömyyteni monia vaihtoehtoja erityisesti nyt, kun voin sen vielä turvallisesti tehdä töissä (ja töitä tehden siis). Olen hakenut opettajan pedagogisiin opintoihin (TY), mutten usko niihin pääseväni. Hain myös korkeakouluhallinnon ja -johtamisen opintokokonaisuuteen Tampereen yliopistoon. Se on mahdollista suorittaa yhden lukuvuoden aikana ja se on periodiopetuksena järjestettynä siten, että se olisi sitten noin neljä päivää kuussa Tampereella. Tietenkin, jos saa töitä, niin sehän muuttaa suunnitelmia, mutta mikäli ei saa töitä, niin tuo voi auttaa saamaan esim. koulutussuunnittelijan töitä tai muita töitä kouluhallinnossa korkeakoulutuksen alueella. Muutenkin se kiinnostaa. Sitten olen leikkinyt ajatuksella hakea lukemaan psykologiaa sivuaineena. Huomasin sunnuntaina suureksi ilokseni, että sen voi suorittaa etänä verkon kautta (TY) kohtuullista korvausta vastaan. Voisin suorittaa opinnot ilmaiseksi, mutta sitten minun pitäisi ajaa Turkuun luennoille ja se tulisi todellisuudessa merkittävästi kalliimmaksi. Haluaisin suorittaa psykologian perus- ja aineopinnot. Tavallaan houkuttaisi suorittaa myös filosofian aineopinnot. Niistä en ole aivan varma löytyykö ne netistä...
Se, mitä minun pitäisi tehdä, on kirjoittaa artikkeleita väitöskirjastani. Minulla on noin 10 artikkelin suunnitelmalista, joka pitäisi toteuttaa. Kaksi niistä on "ensimmäinen versio", iso osa siinä vaiheessa, että analyysit ovat pääasiallisesti tehty (väitöskirjasta pohja) mutta osa ideoista vaatii vielä kaikki analyysit ja osa ideoista vaatii vielä litterointejakin. Ja sitten on pari pientä tutkimusta...
Jos pohdin uraani tutkijana pidemmällä aikavälillä, uskoisin, että paras asia, mitä voisin tehdä olisi se, että nyt keskittyisin niihin artikkeleihin. Työkokemukseni puute ja tohtorintutkintoni (ja terveydentilani ja asuinkuntani) varmistavat sen, etten helposti saa töitä, joten mahdollisuus siihen on olemassa. Riittävän monta artikkelia pohjalle, niin jatko helpottuisi taas merkittävästi. Toisaalta voisi olla kiva tehdä jotain aivan muuta välillä.

Elämää, kissoja ja akatemiaa

Miten monta kertaa voi kirjoittaa samasta asiasta hieman eri sanoin ja tyylein? Akateemisessa maailmassa melko loputtomasti, mutta ainakin henkilökohtaisesti se alkaa tympäisemään. Olen kirjoittanut muutaman artikkelin samasta aiheesta peräkkäin. Yksi on semitieteellinen lehti ja se on se ongelmallisin. Tieteelliset lehdet ovat helppoja. Ne eivät todennäköisesti hyväksy artikkeliani ainakaan ensimmäisellä kerralla. Ne eivät myöskään kärky artikkeleita, koska niitä tulee tarpeeksi muutenkin. Tämä semitieteellinen aina välillä muistuttaa, että mites olis... Viimein nyt sitten ajattelin, että teen sen helpon kautta ja kirjoitan a) aiheesta, josta olen aika varma heidän pitävän ja b) on hyvin tuttu, koska siitä olen kirjoittanut paljon aiemminkin. Tässä kohtaa tulee se tympiminen. Onneksi se on nyt aikalailla ainoa ongelma.
Riku tekee ylhäällä remonttia ja menen huomenna auttamaan yritettyäni tänään saada jonkinlaisen rääpäleen tekstistä aikaan. Oma oloni on aikas hyvä. Sunnuntaina menemme maastoilemaan (en ole ratsastanut maastossa pitkään aikaan) Rikun kanssa ja maanantaina on taas ratsastustunti. Kissa on jalkopäissä ja toisen rokoitus ja mikrosirutus sujui ongelmitta. Häneltä löydettiin sydämestä pieni sivuääni, joka tosin voi johtua täysin jännityksestä ja pelosta. Pitää muistaa seurailla sitä. Sain postista monta kirjaa ja odotan vain hetkeä, jolloin voin käpertyä peiton alle lukemaan niitä.
Töitä on, vaikka lomalla olenkin. Toisaalta olen heinäkuussa työtön, joten silloin voin pitää myös lomaa. Samoin olen pitänyt sairaslomia silloin tällöin, mutta ne eivät kai ole sama asia. Jännityksellä odotan tulevaa ja uskon työttömyytenikin loppuvan ja tutkijanurani jatkuvan. Eli realistisen optimistinen olo tänään, jos nämä kaksi voi yhdistää =)