Sadun 12" Powerbookin kiintolevy otti itseensä jokin aika takaperin ja ryhtei äänekkäästi ilmoittamaan ettei aio enää pitkää olla ilonamme. Varmuuskopiot kaikesta onnistuivat, uusi kiintovely tilattiin ja se saapui ja tänään tuli sitten postista Leopard (eli Macin uusin käyttisversio) eli töihin.
Olen vaihtanut kovalevyn IBM:n Thinkpadista, se vaatii noin yhden ruuvin avaamisen ja enimmillään 2 minuuttia aikaa.
Olen yrittänyt vaihtaa kiintovelyn macistä. Kolme tuntia ja noin 100 ruuvia myöhemmin käsissäni on kone joka ei enää toimi. Eikä tule toimimaan ellei siihen hankita uutta emovelyä. Tämä siksi että yrittäessäni irrottaa kannen irroittamisen estänyttä kaapelia emolevystä, ei kaapeli irronnut istukastaan istukka koko levystä. Ja sitten sen istukan toinen jalka vielä katkesi jolloin sen kolvaaminenkaan (edes siinä äärimmäisen hulluuden tapauksessa jossa haluaisi irrottaa vielä ne loput noin kahdeksantuhatta ruuvia saadakseen emolevyn irti) onnistuisi.
Noin yhden sentin osan rikkoituminen aiheuttaa näillä näkymin reilun tuhannen euron kulut (= uusi tietokone).
Aina kun minä joudun tekemään Macilleni mitään huoltotoimenpidettä nousee kiukun taso eksponentiaalisesti ajan suhteen. Mikään ei oikeuta tekemään asioista näin vaikeita. Ei mikään. Se sijaan että pohjassa olisi luukku (kuten muistipiirin kohdalla sentään armollisesti on) josta kiintolevyn voisi vaihtaa, täytyy koko kone räjäyttää atomeiksi. Lisäksi ruuveja on noin kuutta eri kokoa, ihan siksi että se olisi kivempaa. Ainiin unohdin mainita että koska näppäimistän pohja on alumiinia ja sen kulmia ei ole vaivaudttu hiomaan, on näytössä nyt myös kaksi (2) viiltoa. Kaksi siksi etten minä selvästikään opi virheistäni.
Nyt on sitten yksi kiintoley ja yksi Macillinen varaosia jotka eivät enää sovi mihinkään markkinoilla olevaan koneeseen. Olo on suorastaan onnellinen...
tiistai 13. marraskuuta 2007
sunnuntai 11. marraskuuta 2007
Remonttia, ratsastusta ja sideharsoa
Perjantaina tein etätyöpäivää ja Raimo oli auttamassa meitä remontoinnissa. Koska viime aikoina oli taas satanut taukoamatta, emme olleet Sadun kanssa saaneet tuotua lastulevyjä sisään, ilmastoitumaan ennen asennusta. Se oli yksi tehtävistä, jonka toteutumistodennäköisyydeelle eiväty vallitsevat sääolot luvanneet erityisen hyvää.
Satu ja Raimo keskittyivät aluksi kylpyhuoneen listoihin, jotka saatiinkin leikattua mutta ei kiinnitettyä koska niittipyssymme keksi ettei se enää haluakaan toimia, pitänee tänään testat sitä uudelleen (josko kyse olisi ollut vain kylmästä ja kosteasta säilytystilasta johtuva väliaikainen häiriö) ja ellei se toimi niin kaipa se pitää purkaa ja katsoa olisiko jossain selvästi havaittava vika. Tämän jälkeen Raimo irrotti meidän entisen pikkuvesssamme, nykyisen siivouskomeromme, vessanpytyn jonka kannoimme navettaan odottamaan parempia aikoja. Tässä vaiheessa sää salli levyjen sisäänkannon, joten minä ja Raimo vielä urakoimme sen, kiitoksia Raimolle vielä kerran avusta :)
Eilen sitten jatkoimme remonttia tekemällä siivouskometon valmiiksia, kaappi sai jalat, takaseinän ja hyllyt ja sen asennuksen jälkeen Satu järjesti tavarat siivouskomeroon. Lisäksi eilen poltimme ensimmäistä kertaa kunnolla puuta Salin uunissa ja osoittaakseni olevani tilanteentasalla, poltin vasemman käden etusomrmeeni muutaman neliösentin palohaavan. Uunin luukut muuttuvat nopeassa tahdissa erittäin kuumiksi, se on sitä venhempaa tekniikkaa se. Joka tapauksessa uuni lämpesi ja vielä nytkin sen seinät ovat slevästi lämpimät, se siis toimii.
Remontoinnin lisäksi olimme eilen myös kahden tunnin maastoratsastuksella. Minä sain alleni Ellin ja Satu Kampurin. Alkumatka oli Ellillä yhtä tuskaa kun ei se nyt oikeastaan tahtonut minnekään mennä, mutta kun päästiin laukailemaan niin johan lähdettiin. Elli on aikamoinen menijä kun sen saa liikkeelle ja tässä eilen kuitenkin onnistuin. Nyt me varasimme parit ratsastukset Sadun sopeutumisvalmennuksen ajaksi, päivämäärätkin kai kuuluisi laittaa kalenteriin jos vielä muistaisi mitkä päivät ne olivat...
Satu jatkaa: Päivät ovat ensimmäinen (14.30) ja viimeinen sunnuntai (12.00) kuntoutusta. Muuten en niitä päiviä muistakaan. Niin, sitten jos joku on kiinnostunut issikanhoitopäivästä tammikuussa, niin ottakaa minuun yhteyttä, niin kerron sopivia päiviä eteenpäin tallille. Mukavampi olisi ryhmässä mennä kuin yksin. Mutta ratsastukseen: Sain tosiaan alleni Kampurin, jolla en ollut kertaakaan mennyt aiemmin ja sainkin aikalailla moitteita siitä, etten yritä ratsastaa sitä (mikä oli täysin väärin sanottu moneltakin kannalta). Kun sitten olin lopulta rivien välistä ymmärtänyt, minkälainen hevonen minulla alla oli (se kun vaihtelee ihan täysin ja ratsastus sen mukaan), meillä meni varsin kivasti ja sain kiittelyjä Kampurin puhtaasta muodosta ja puhtaista askellajeista. Pääsin jopa noin 100 metriä passia, kun laukkaa piti mennä, mutta hetken passista nautittuani siirryin laukkaan. Laukkapätkiä oli vain kaksi (vauhtimaastoksi hieman vähän), mutta tölttiä menimme lähes koko ajan ja hevoset olivat aikalailla poikki loppumatkasta. Ratsastajat sen sijaan olivat kylmissään ja talutimme aika pitkän matkaa niitä lopussa, minkä Kampur otti tarkoittamaan sitä, että nyt on eväsretki menossa ja oli aika työ pitää se tien sivun kasveista erossa =). Opin pari asiaa: 1. miten hirveän vaikeaa on antaa pohkeita hieman taaksepäin jalan normaalista asennosta (joka on vieläkin liian edessä) ja samalla pitää lantion kaikki lihakset rentona. Se tuntuu fyysisesti mahdottomalta, mutta ilmeisesti kuuluu näihin ratsastajien jippoihin, joissa kaikki kehon osat toimivat toisistaan riippumatta ja 2. kukin hevonen on ihan täysin yksilö ja se, mikä yhdelle toimii, ei toimi toiselle. 3. istunta on oikeastaan aika tärkeä juttu issikoilla ja sillä saa hevosen tekemään kaikenlaisia juttuja, mitä varten on aiemmin käyttänyt väärin ohjia tai pohkeita. Eli tehokas ratsastus siinä mielessä. Ja kuka sanoo, ettei maastossa oppisi juttuja ? =)
Riku palaa ruoriin: Kissat ovat nauttineet mahdollisuudesta käydä ulkona ja sekä Piki että Kiki ovat osoittaneet osaavansa tulla ulko-ovelle vaatimaan sisäänpääsyä jos ovat nähneet ihmisten ko sisäänkäyntiä käyttävän. hetki sitten otimme ne taas sisään, mutta unohdimme ottaa kaulapannat pois, nyt Satu yrittää saada pantaa pois Pikiltä joka on mennyt nukkumaan kaapin päälle, menestystä ei tullut.
ps. ostimme uuden afrikan tähden, joten nyt on kaikki nappulat yms. ja vanhaan yhdistämällä saadaan tosi veikeitä versioita kyseisestä pelistä. Lisäksi säännöt tarvitsevat muutoksia, sillä säännöt ovat vanhasta muuttuneet liian paljon pehmeämmäksi (esim. saarelle ei voi jäädä jumiin).
Satu ja Raimo keskittyivät aluksi kylpyhuoneen listoihin, jotka saatiinkin leikattua mutta ei kiinnitettyä koska niittipyssymme keksi ettei se enää haluakaan toimia, pitänee tänään testat sitä uudelleen (josko kyse olisi ollut vain kylmästä ja kosteasta säilytystilasta johtuva väliaikainen häiriö) ja ellei se toimi niin kaipa se pitää purkaa ja katsoa olisiko jossain selvästi havaittava vika. Tämän jälkeen Raimo irrotti meidän entisen pikkuvesssamme, nykyisen siivouskomeromme, vessanpytyn jonka kannoimme navettaan odottamaan parempia aikoja. Tässä vaiheessa sää salli levyjen sisäänkannon, joten minä ja Raimo vielä urakoimme sen, kiitoksia Raimolle vielä kerran avusta :)
Eilen sitten jatkoimme remonttia tekemällä siivouskometon valmiiksia, kaappi sai jalat, takaseinän ja hyllyt ja sen asennuksen jälkeen Satu järjesti tavarat siivouskomeroon. Lisäksi eilen poltimme ensimmäistä kertaa kunnolla puuta Salin uunissa ja osoittaakseni olevani tilanteentasalla, poltin vasemman käden etusomrmeeni muutaman neliösentin palohaavan. Uunin luukut muuttuvat nopeassa tahdissa erittäin kuumiksi, se on sitä venhempaa tekniikkaa se. Joka tapauksessa uuni lämpesi ja vielä nytkin sen seinät ovat slevästi lämpimät, se siis toimii.
Remontoinnin lisäksi olimme eilen myös kahden tunnin maastoratsastuksella. Minä sain alleni Ellin ja Satu Kampurin. Alkumatka oli Ellillä yhtä tuskaa kun ei se nyt oikeastaan tahtonut minnekään mennä, mutta kun päästiin laukailemaan niin johan lähdettiin. Elli on aikamoinen menijä kun sen saa liikkeelle ja tässä eilen kuitenkin onnistuin. Nyt me varasimme parit ratsastukset Sadun sopeutumisvalmennuksen ajaksi, päivämäärätkin kai kuuluisi laittaa kalenteriin jos vielä muistaisi mitkä päivät ne olivat...
Satu jatkaa: Päivät ovat ensimmäinen (14.30) ja viimeinen sunnuntai (12.00) kuntoutusta. Muuten en niitä päiviä muistakaan. Niin, sitten jos joku on kiinnostunut issikanhoitopäivästä tammikuussa, niin ottakaa minuun yhteyttä, niin kerron sopivia päiviä eteenpäin tallille. Mukavampi olisi ryhmässä mennä kuin yksin. Mutta ratsastukseen: Sain tosiaan alleni Kampurin, jolla en ollut kertaakaan mennyt aiemmin ja sainkin aikalailla moitteita siitä, etten yritä ratsastaa sitä (mikä oli täysin väärin sanottu moneltakin kannalta). Kun sitten olin lopulta rivien välistä ymmärtänyt, minkälainen hevonen minulla alla oli (se kun vaihtelee ihan täysin ja ratsastus sen mukaan), meillä meni varsin kivasti ja sain kiittelyjä Kampurin puhtaasta muodosta ja puhtaista askellajeista. Pääsin jopa noin 100 metriä passia, kun laukkaa piti mennä, mutta hetken passista nautittuani siirryin laukkaan. Laukkapätkiä oli vain kaksi (vauhtimaastoksi hieman vähän), mutta tölttiä menimme lähes koko ajan ja hevoset olivat aikalailla poikki loppumatkasta. Ratsastajat sen sijaan olivat kylmissään ja talutimme aika pitkän matkaa niitä lopussa, minkä Kampur otti tarkoittamaan sitä, että nyt on eväsretki menossa ja oli aika työ pitää se tien sivun kasveista erossa =). Opin pari asiaa: 1. miten hirveän vaikeaa on antaa pohkeita hieman taaksepäin jalan normaalista asennosta (joka on vieläkin liian edessä) ja samalla pitää lantion kaikki lihakset rentona. Se tuntuu fyysisesti mahdottomalta, mutta ilmeisesti kuuluu näihin ratsastajien jippoihin, joissa kaikki kehon osat toimivat toisistaan riippumatta ja 2. kukin hevonen on ihan täysin yksilö ja se, mikä yhdelle toimii, ei toimi toiselle. 3. istunta on oikeastaan aika tärkeä juttu issikoilla ja sillä saa hevosen tekemään kaikenlaisia juttuja, mitä varten on aiemmin käyttänyt väärin ohjia tai pohkeita. Eli tehokas ratsastus siinä mielessä. Ja kuka sanoo, ettei maastossa oppisi juttuja ? =)
Riku palaa ruoriin: Kissat ovat nauttineet mahdollisuudesta käydä ulkona ja sekä Piki että Kiki ovat osoittaneet osaavansa tulla ulko-ovelle vaatimaan sisäänpääsyä jos ovat nähneet ihmisten ko sisäänkäyntiä käyttävän. hetki sitten otimme ne taas sisään, mutta unohdimme ottaa kaulapannat pois, nyt Satu yrittää saada pantaa pois Pikiltä joka on mennyt nukkumaan kaapin päälle, menestystä ei tullut.
ps. ostimme uuden afrikan tähden, joten nyt on kaikki nappulat yms. ja vanhaan yhdistämällä saadaan tosi veikeitä versioita kyseisestä pelistä. Lisäksi säännöt tarvitsevat muutoksia, sillä säännöt ovat vanhasta muuttuneet liian paljon pehmeämmäksi (esim. saarelle ei voi jäädä jumiin).
perjantai 9. marraskuuta 2007
Puheohjelmaa
Eilisen ja toissapäivän vietin vuotuisilla Pegasos asiakaspäivillä Helsingin Wanhassa Satamassa ja hotelli Katajanokassa (entinen vankila). Minulle oli varattu 2 tuntia puhuttavaa, joista sentään sain 20 minuutti vieritettyä erään asiakkaan edustajan vastuulle. Ensimmäisestä esityksestäni pidettiin ja toisista en saanut oikein kommentteja koska ne olivat toisen päivän lopussa.
Hotelli Katajanokka on siis entinen Katajanokan vankila ja jälleen kerran osoitus siitä että kun remontoi vanhas niin tulos on aivan toisesta maailmasta kuin uutena rakennetussa. Aluksikin äänieristys lienee Suomen hotellien paras, kokemukseeni voi olla osasyynä se että olin aivan käytävän päädyssä ilman ainuttakana seinänaapuria, mutta muidenkin kommenteista ymmärsin että puoli metriä tiiltä ja kiveä eristää äänet aikas tehokkasti :) Illallisella pukeuduimme raitapaitaan ja hattuun, joka teki tunnelmalle aika mukavia, toisin kuin Tuusulan kouluammuskelu joka oli jo tehnyt tunnelmalle aika ikäviä.
Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuonkaltaista toimintaa, kun ampuja jo liikkeelle lähtiessään varmasti tiesi että hän tulee ainakin yrittämään itsensä ampumista kun kaikki on ohi, miksi ei aloittaa sillä millä aikoo lopettaa? Mitä voi ihminen kuvitella saavuttavansa sillä että elämänsä viimeisillä hetkillä koituu useamman muun kuolemaksi?
Kuunnellessani muiden keskustelua aiheesta silloin kun ampujan jo tiedettiin ampuneen itseäänkin ja olevan hoidossa sairaalassa kävi ilmi että ihmiset pohtivat voisivatko he hoitaa ampujaa jos olisivat hoitava lääkäri. Minulle itselleni kuolema on loppu ja kun kuolema koittaa ei enää voi muuttua paremmaksi. Mielestäni elämän, muutoksen mahdollisuuden, riistäminen ei ole oikein missään olosuhteissa.
Hotelli Katajanokka on siis entinen Katajanokan vankila ja jälleen kerran osoitus siitä että kun remontoi vanhas niin tulos on aivan toisesta maailmasta kuin uutena rakennetussa. Aluksikin äänieristys lienee Suomen hotellien paras, kokemukseeni voi olla osasyynä se että olin aivan käytävän päädyssä ilman ainuttakana seinänaapuria, mutta muidenkin kommenteista ymmärsin että puoli metriä tiiltä ja kiveä eristää äänet aikas tehokkasti :) Illallisella pukeuduimme raitapaitaan ja hattuun, joka teki tunnelmalle aika mukavia, toisin kuin Tuusulan kouluammuskelu joka oli jo tehnyt tunnelmalle aika ikäviä.
Itse en ole koskaan ymmärtänyt tuonkaltaista toimintaa, kun ampuja jo liikkeelle lähtiessään varmasti tiesi että hän tulee ainakin yrittämään itsensä ampumista kun kaikki on ohi, miksi ei aloittaa sillä millä aikoo lopettaa? Mitä voi ihminen kuvitella saavuttavansa sillä että elämänsä viimeisillä hetkillä koituu useamman muun kuolemaksi?
Kuunnellessani muiden keskustelua aiheesta silloin kun ampujan jo tiedettiin ampuneen itseäänkin ja olevan hoidossa sairaalassa kävi ilmi että ihmiset pohtivat voisivatko he hoitaa ampujaa jos olisivat hoitava lääkäri. Minulle itselleni kuolema on loppu ja kun kuolema koittaa ei enää voi muuttua paremmaksi. Mielestäni elämän, muutoksen mahdollisuuden, riistäminen ei ole oikein missään olosuhteissa.
keskiviikko 7. marraskuuta 2007
kappas perhana
Meillä on viime aikana kierrellyt tumma mustan ruskea ja puolipitkäkarvainen kissaolento ja ilmeisesti tämä olento on ottanut meidän tilan reviirikseen Lillin lähdettyä. joka tapauksessa...
Ihmettelin tuossa äsken, keittiössä istuen, miksi Piki katsoo saliin selkäkarvat ihan pystyssä. Lähdin katsomaan. Se kissanpentele oli siellä, ilmeisesti kuljeskellut hyvän aikaa, ja pakeni ulos, kun tulin paikalle. Tukin reiän, josta kissat kulkevat ja hieman olin ärtynyt ja huvittunut siitä, etten ollut arvannut tätä mahdollisuutta aiemmin. Sitten kissat pääsivät saliin tekemään siitä taas omansa ja turvallisen.
Mutt joka päivä oppii jotain uutta. Tänään oppi sulkemaan luukun, jos ei halua kutsumattomia vieraita saliin =).
Ihmettelin tuossa äsken, keittiössä istuen, miksi Piki katsoo saliin selkäkarvat ihan pystyssä. Lähdin katsomaan. Se kissanpentele oli siellä, ilmeisesti kuljeskellut hyvän aikaa, ja pakeni ulos, kun tulin paikalle. Tukin reiän, josta kissat kulkevat ja hieman olin ärtynyt ja huvittunut siitä, etten ollut arvannut tätä mahdollisuutta aiemmin. Sitten kissat pääsivät saliin tekemään siitä taas omansa ja turvallisen.
Mutt joka päivä oppii jotain uutta. Tänään oppi sulkemaan luukun, jos ei halua kutsumattomia vieraita saliin =).
tiistai 6. marraskuuta 2007
Of Cats and mice
Heippa kaikille,
Hieman kissakuulumisia:
- Kiki on nyt virallisesti aikuinen hiiren tappaja kissa. Hän on saanut virallisesti oman saaliinsa. Yleensä hän on vain pöllinyt muiden saaliita. Nyt ei muita ollut näkyvillä eikä aikaa ollut kauaa
- Muutkin kissat ovat nauttineet syksystä, kun hiiret ovat rynnänneet sisätiloihin ja kissat ovat saaneet kuunnella ja metsästää sydämensä kyllyydestä. Ilmeisesti ainakin Noki osaa kettujen keinon hypätä etujaloillaan lattialle, yrittäessään päästä lattian alla olevan hiiren kimppuun. Se on täysin hyödyntä, mutta hyvin suloista.
- Hiirenmetsästyksessä on vain yksi ongelma: sekä hiiret että kissat ovat aktiivisia öisin ja kissat tykkäävät leikkiä saaliillaan. Tästä on seurannut pari herätystä, jossa skviik ja murr äänet seuraavat toisiaan sekä innokas puhkuminen ainakin Noen tapauksessa kehystää leikkiä. Ruumiitta ei olla selvitty. Kissat osaavat selvästi myös tappaa saaliinsa (mikä on hienoa näin maatilalla, jossa hiiret ovat oikea ongelma), mutta saisivat leikkiä hieman vähemmän. Yhden kanssa ilmeisesti leikittiin tuntikausia... hiiriparka.
- Olemme päästäneet kissoja ulos viime päivinä ja he ovat olleet hyvin innoissaan. hiljalleen he ovat tutkineet elinympäristöään ja reviiriään ja viisaasti painuneet piiloon auton äänen kuullessaan. Sisään ja ulospääsy on salin oven vieressä, jossa on reitti talon alle. On hauska nähdä niitä taas ulkona. Sisäkissa ei elä kunnon kissan elämää minun mielestäni. Tästä kuitenkin on seurauksia. Kissat kuljettavat paljon roskia tassuissaan ja Kiki lähes poikkeuksetta tarvitsee pesun ulkonakäynnin jälkeen. Arvet ovat vielä tallella =)
Lisäksi täällä satoi ensilumi, joka kesti ainakin vuorokauden. Kuvatodisteitakin on ja yritän jossain vaiheessa lisätä niitä näille sivuille.
Niin, ja viime ratsastuksesta, jos en muistanut mainita: Menin Hjeelalla eikä ole taas pitkään aikaan tuntunut siltä, että en osaa hevosten selässä yhtään mitään. Yritin lohduttaa itseäni sillä, että jos noin 350kg eläin on päättänyt mennä jonnekin niin sehän menee, antoi miten hyviä apuja tahansa. Kaikki eivät epäonnistuneet ja sain nostettua elukan tölttiinkin pitkällisen työn jälkeen. No, sainpahan tehdä töitä koko rahan edestä vähään aikaan. Riku ratsasti Pallella eikä aio ilmeisesti sanoa mitään hevosesta ennen kuin on kokeillut otusta maastossa.
Hieman kissakuulumisia:
- Kiki on nyt virallisesti aikuinen hiiren tappaja kissa. Hän on saanut virallisesti oman saaliinsa. Yleensä hän on vain pöllinyt muiden saaliita. Nyt ei muita ollut näkyvillä eikä aikaa ollut kauaa
- Muutkin kissat ovat nauttineet syksystä, kun hiiret ovat rynnänneet sisätiloihin ja kissat ovat saaneet kuunnella ja metsästää sydämensä kyllyydestä. Ilmeisesti ainakin Noki osaa kettujen keinon hypätä etujaloillaan lattialle, yrittäessään päästä lattian alla olevan hiiren kimppuun. Se on täysin hyödyntä, mutta hyvin suloista.
- Hiirenmetsästyksessä on vain yksi ongelma: sekä hiiret että kissat ovat aktiivisia öisin ja kissat tykkäävät leikkiä saaliillaan. Tästä on seurannut pari herätystä, jossa skviik ja murr äänet seuraavat toisiaan sekä innokas puhkuminen ainakin Noen tapauksessa kehystää leikkiä. Ruumiitta ei olla selvitty. Kissat osaavat selvästi myös tappaa saaliinsa (mikä on hienoa näin maatilalla, jossa hiiret ovat oikea ongelma), mutta saisivat leikkiä hieman vähemmän. Yhden kanssa ilmeisesti leikittiin tuntikausia... hiiriparka.
- Olemme päästäneet kissoja ulos viime päivinä ja he ovat olleet hyvin innoissaan. hiljalleen he ovat tutkineet elinympäristöään ja reviiriään ja viisaasti painuneet piiloon auton äänen kuullessaan. Sisään ja ulospääsy on salin oven vieressä, jossa on reitti talon alle. On hauska nähdä niitä taas ulkona. Sisäkissa ei elä kunnon kissan elämää minun mielestäni. Tästä kuitenkin on seurauksia. Kissat kuljettavat paljon roskia tassuissaan ja Kiki lähes poikkeuksetta tarvitsee pesun ulkonakäynnin jälkeen. Arvet ovat vielä tallella =)
Lisäksi täällä satoi ensilumi, joka kesti ainakin vuorokauden. Kuvatodisteitakin on ja yritän jossain vaiheessa lisätä niitä näille sivuille.
Niin, ja viime ratsastuksesta, jos en muistanut mainita: Menin Hjeelalla eikä ole taas pitkään aikaan tuntunut siltä, että en osaa hevosten selässä yhtään mitään. Yritin lohduttaa itseäni sillä, että jos noin 350kg eläin on päättänyt mennä jonnekin niin sehän menee, antoi miten hyviä apuja tahansa. Kaikki eivät epäonnistuneet ja sain nostettua elukan tölttiinkin pitkällisen työn jälkeen. No, sainpahan tehdä töitä koko rahan edestä vähään aikaan. Riku ratsasti Pallella eikä aio ilmeisesti sanoa mitään hevosesta ennen kuin on kokeillut otusta maastossa.
maanantai 5. marraskuuta 2007
Ilmoitusasia
Jos teistä jotkut ovat viime vuosina ihmetelleet, miksi yleensä voin aikalailla huonosti, olen nyt saavuttanut henkisessä tilassani sen pisteen, että aion paljastaa syyn huonovointisuuteeni näin julkisesti. Se ei tarkoita, että erityisemmin haluaisin keskustella siitä tai että minkään olisi tarpeen muuttua oikeastaan minkään suhteen, mutta kerronpas vaan, niin ehkä ymmärrätte ystäväni minua hieman paremmin.
Minulla on syringomyelia, joka on suomalaiselta nimeltään selkäytimen ontelotauti. Se voi aiheuttaa kaikenlaisia kummallisia ja näennäisesti toisiinsa liittymättömiä oireita, mutta minulla se lähinnä oireilee kipuina: takaraivon parin hermon terävänä pistävänä kipuna ja sitten influenssan kaltaisella nivelten ja lihasten särkyilemisenä ja ehkä myös päänsärkyinä. Kivut ovatkin se yleinen yhdistävä tekijä ja 90%:lla syringomyeliaa sairastavista on jonkinlaisia kipuoireita. Itse tauti on harvinainen ja Suomessa sitä sairastavat noin 400 ihmistä. Tarkempaa tietoa aiheesta saa osoitteesta: http://www.ms-liitto.fi/index.phtml?s=377
Tämä on johtanut pitkään sairaslomaan, hieman epäonnistuneeseen puoliaikatyöhön ja nyt siirtymisen ensin lomalle ja sitten etätyöhön apurahalla. Tämä on myös yksi syy minulle muuttaa uranäkemyksiäni (en enää unelmoi tutkijan urasta vaan aion jotenkin rämpiä tieni väitöskirjaan ja ehkä yhden jatkotutkimuksen läpi, jos joku minua haluaa rahoittaa). Tämä tekee myös minun kanssa yhteistoiminnan aina alisteiseksi minun voinnilleni. Joskus on hyviä, joskus huonoja, päiviä.
Nykyisin voin paljon paremmin kuin tammikuussa, kun tauti diagnosoitiin. Pahoja päiviä on paljon vähemmän ja oikeaa lääkitystäkin ollaan löytämässä. Fysioterapia on tehnyt ihmeitä ja niin edelleen.
Eli sellaista tällä kertaa...
Minulla on syringomyelia, joka on suomalaiselta nimeltään selkäytimen ontelotauti. Se voi aiheuttaa kaikenlaisia kummallisia ja näennäisesti toisiinsa liittymättömiä oireita, mutta minulla se lähinnä oireilee kipuina: takaraivon parin hermon terävänä pistävänä kipuna ja sitten influenssan kaltaisella nivelten ja lihasten särkyilemisenä ja ehkä myös päänsärkyinä. Kivut ovatkin se yleinen yhdistävä tekijä ja 90%:lla syringomyeliaa sairastavista on jonkinlaisia kipuoireita. Itse tauti on harvinainen ja Suomessa sitä sairastavat noin 400 ihmistä. Tarkempaa tietoa aiheesta saa osoitteesta: http://www.ms-liitto.fi/index.phtml?s=377
Tämä on johtanut pitkään sairaslomaan, hieman epäonnistuneeseen puoliaikatyöhön ja nyt siirtymisen ensin lomalle ja sitten etätyöhön apurahalla. Tämä on myös yksi syy minulle muuttaa uranäkemyksiäni (en enää unelmoi tutkijan urasta vaan aion jotenkin rämpiä tieni väitöskirjaan ja ehkä yhden jatkotutkimuksen läpi, jos joku minua haluaa rahoittaa). Tämä tekee myös minun kanssa yhteistoiminnan aina alisteiseksi minun voinnilleni. Joskus on hyviä, joskus huonoja, päiviä.
Nykyisin voin paljon paremmin kuin tammikuussa, kun tauti diagnosoitiin. Pahoja päiviä on paljon vähemmän ja oikeaa lääkitystäkin ollaan löytämässä. Fysioterapia on tehnyt ihmeitä ja niin edelleen.
Eli sellaista tällä kertaa...
Miniflunssa
Flunssa ei ole yleensä kiva, ei edes silloin kun se kestää vaivaisen päivän. Olimme Sadun kanssa Peurungan kylpylässä kipukuntoutuksen toisen viikonlopun merkeissä ja lauantaina jeräsin kurkku kipeänä. Olo muuttui nopeasti vetämättömäksi ja lihassärkyiseksi ja kun minä vielä luonteenvastaisesti palelin, päättelin saaneeni flunssan.
Vesijumpasta poistuin ennen loppua akuutin palelemisen vuoksi ja jätin muun liikunnan kokonaan väliin, eli kun Satu piti kunniakkaasti perheemme puoli curlingin saralla minä lojuin hotellihuoneen sängyssä liian väsyneenä lukemaan. Pakenin siis television ihmeelliseen maailmaan. Tai ainakin yritin sitä. Laitilaan muuton jälkeen emme ole oikeastaan lainkaan katsoneet teeveetä livenä, digivirittimet tallettavat viikoittain sarjoja, elokuvia ja dokumentteja joita katselemme kun on aikaa joten olin täysin vieraantunut siitä totaalisesta sisällön puutteesta joka vaivaa suomalaista televisiota lauantaipäivisin. Sieltä ei tullut mitään mitä olisi kestänyt katsoa yli kahta minuuttia putkeen, ei miltään kanavalta. Eli lauantaipäiväni oli noin kymmenen minuutin kanavakierroksista koostuvaa turhautumisen kehää.
Onneksi Satu saapui huoneeseen ja pelasti minut päivälliselle ennen kuin koomauduin totaalisesti ja illalla sammahdinkin sitten hyvin aikaisin.
Nähtävästi uni oli jälleen paras lääke, koska sunnuntaina voin jo oikein hyvin, minulla oli vähäinen yskä, mutta vireystilani palautui nopeasti normaaliksi eikä edes ajomatka takaisin Laitilaan tehnyt erityisemmin pahaa (joskin nykyään tuntuu siltä että yksi neljä tuntia autossa ei ole vielä mitään...)
Vesijumpasta poistuin ennen loppua akuutin palelemisen vuoksi ja jätin muun liikunnan kokonaan väliin, eli kun Satu piti kunniakkaasti perheemme puoli curlingin saralla minä lojuin hotellihuoneen sängyssä liian väsyneenä lukemaan. Pakenin siis television ihmeelliseen maailmaan. Tai ainakin yritin sitä. Laitilaan muuton jälkeen emme ole oikeastaan lainkaan katsoneet teeveetä livenä, digivirittimet tallettavat viikoittain sarjoja, elokuvia ja dokumentteja joita katselemme kun on aikaa joten olin täysin vieraantunut siitä totaalisesta sisällön puutteesta joka vaivaa suomalaista televisiota lauantaipäivisin. Sieltä ei tullut mitään mitä olisi kestänyt katsoa yli kahta minuuttia putkeen, ei miltään kanavalta. Eli lauantaipäiväni oli noin kymmenen minuutin kanavakierroksista koostuvaa turhautumisen kehää.
Onneksi Satu saapui huoneeseen ja pelasti minut päivälliselle ennen kuin koomauduin totaalisesti ja illalla sammahdinkin sitten hyvin aikaisin.
Nähtävästi uni oli jälleen paras lääke, koska sunnuntaina voin jo oikein hyvin, minulla oli vähäinen yskä, mutta vireystilani palautui nopeasti normaaliksi eikä edes ajomatka takaisin Laitilaan tehnyt erityisemmin pahaa (joskin nykyään tuntuu siltä että yksi neljä tuntia autossa ei ole vielä mitään...)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)