Olen vielä hengissä, rankkaa on eikä aina jaksa jutella tai edes vastata puhelimeen, sen verran on pään sisällä kaikkea menossa. Lisäksi on tullut flunssa, mikä ei tietenkään tilannetta paranna. Rentouttavaa oli kuitenkin päästä sunnuntaina maastoon ja olen samaa mieltä Rikun kanssa siitä, että uusi reitti oli _paljon_ parempi kuin se toinen, jossa mennään yleensä aina läpimärän metsän läpi. Ratsastin Atlalla ja hieman oli vaikeuksia pitää sitä tarpeeksi kovassa liikkeessä, mutta mukavalta hevonen tuntui ja mielelläni uudelleenkin alleni otan. Kolme kertaa laukattiin ja viimeisellä kerralla en saanut laukkaa nostettua ja sitten on nämä helmasyntini: huono käsien asento ja kyvyttömyys pitää käsiä nyrkissä. Vetoan sairauteeni niissä kyllä hieman, mutta tekosyynsä kullakin. Töltti kuitenkin onnistui hienosti ja aloin hahmottaa niitä erilaisia lantion asentoja ja niiden vaikutuksia hevoseen. Eli kyllä jokaisesta ratsastuskerrasta jotain oppii. Se vaan, kun yrittää sitten seuraavalla kerralla pitää kasvaa oppimäärää mielessä ja korjata kaikkea kerralla... No, ehkä vielä joskus osaan ratsastaa enkä vain pysyä siellä selässä. Silti uskon, että jos saisin riittävän itsevarman hevosen alleni, joka uskaltaa mennä yksin maastossa, niin kyllä minä sen takaisin talliin saisin, eli jotain kuitenkin tuntuu hallitsevansa. Mutta opettaja kuitenkin tietää, mikä on kunkin hevosen potentiaali ja näkee, kun sitä ei tavoiteta ja syy on aina ratsastajassa (se vaan menee niin) niin joskus niitä vaatimuksia tulee enemmän kuin sillä kerralla keho kestää.
Lopuksi, kun pitää taas kohta juosta: juuri nyt ei välttämättä kannata vierailla, mutta kerron sitten jos ja kun tilanne muuttuu.
ps. ruokahuolto pelaa. Ihan koulu/laitos/hoitola-linjalla ei olla mutta ei myöskään millään herkkukeittiön tasolla vaan jossain vaihtelevasti siinä välissä, mutta sämpylät ovat usein tosi hyviä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti