Meidän talossa on hiiriä, myyriä ja kaikenlaisia muitakin pieniä nelijalkaisia otuksia, puhumattakaan niistä useampijalkaisista hämähäkeistä, joiden kanssa olen päässyt aivan uudelle zen-tasolle. Kykenen nykyään jo kädessä kantamaan ne ulos (vaikka se olisikin kuolemantuomio). Osaan myös jättää ne täysin rauhaan. Takaisin kuitenkin jyrsijöihin: Minulla oli melko harvinainen tilaisuus seurata kissojen metsästystä, joka tosin muistutti enemmän jalkapalloa muistaakseni peltomyyrällä (en nyt muista, mikä se oli, joskin sen laji määriteltiin: pieni, mutta häntä puolet kehon pituudesta, pitkä nenä, ruskea selästä ja vaalea vatsasta ja tumma aluskarva). Kullakin oli oma tapansa kohdella kyseistä koe-eläintä (minä ainakin Noki ja Kiki tuntuivat sitä pitävän). Noki täppäsi tassulla myyrää (ilmeisesti jopa ilman kynsiä) saadakseen sen liikkeelle ja sitten jahtasi perässä, kunnes se pysähtyi johonkin semi-turvalliseen paikkaan, jossa Noki sitä tarkkaili aikansa ja sitten jälleen ajoi sen liikkeelle. Kiki jahtasi eläintä aina, kun sai isommilta mahdollisuuden, mutta ei jäänyt juurikaan tarkkailemaan. Piki tuntui julmimmalta. Hän heitteli eläintä pitkin huonetta, missä tilanteessa sitten viimein koin velvollisuudekseni muuttua tutkijasta inhimilliseksi ja puutuin peliin. Suuhun eläin joutui vain, kun oli melkein päässyt pakoon. Loppupeleissä se oli kuitenkin loukkaantunut Pikin heitettyä sen minun stepperini alle. Tutkijana toimiessani huomasin myös kissojen heikkouden metsästyksessä. Ne keskittyvät hyvin tarkkaan, mutta hyvin rajatulle alueelle. Esim: myyrä pääsi Pikin pepun alle, joka ei huomannut tätä ennen kuin Noki hyökkäsi perässä. Esim2. Noki tarkkaili jalkalistaa ja myyrä hiippaili todella hiljaa valitettavasti suoraan Kikin eteen, joka täysin yllättyneenä jatkoi leikkiä. Myös Riku on huomannut saman. Kissoilta voi hyvinkin päästä pakoon, jos on hiljainen, pieni ja ovela eläin. Kuitenkin kaikkea tätä seuratessa sain puhelimessa ystävältä ohjeita siitä, miten humaanisti lopetetaan pieni eläin. Kiedotaan paperiin, pidetään niskasta kiinni ja napautetaan terävästi vasaralla päähän. Se kuulema toimii kaikkiin kissanpentua pienempiin eläimiin. Kissanomistajana, joka antaa kissojen metsästää, koin sen velvollisuudeksi tehdä loukkaantuneelle eläimelle, mutta voin sanoa, ettei se kivaa ole. Ja lisään vielä aikaisempaan kommenttiin, että vaikka koen maatiaiskissoille kuuluvan oikeuden ulkonakäymiseen, jos vain mahdollista, en silti ole hetkeäkään rauhallinen tietäessäni niiden voivan jäädä viereisen tien alle minä hetkenä hyvänsä. Nykyisin kissat pääsevät päivittäin ulos aamuisin, missä he sitten viettävät muutaman tunnin, jonka jälkeen he ensin kulkea sisään ja ulos ja lopuksi he tulevat sisään nukkumaan ja luukku laitetaan kiinni. Ilmeisesti he kuitenkin laajentavat reviiriään päivä päivältä, toistaiseksi ilman ongelmia.
Meidän tietokonetilanteemme on hiljalleen rauhoittunut. Totesimme tulevamme toimeen yhdellä mac-kannettavalla, kun Rikulla on lisäksi työkannettavansa ja minulla työpöytäkoneeni, jotka tosin valitettavasti ovat molemmat pc-versioita. EHkä kuitenkin niiden ongelmille voi jopa tehdä jotain. Lisäksi Leopardin asennus mac-kannettavaan sujui ongelmitta.
ps. kultapandat (katson parhaillaan luontodokkaria) ovat varmaan yksi maailmankaikkeuden suloisimmista eläimistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti