Pitkästä aikaa olo tuntuu jälleen elävältä ja halu toimia ja tehdä on voimakkaampi kuin ainakin vuoteen. Alkuvuodesta vielä ajatus liittyä työntekijöiden harmaaseen massaan tuntui mahdottomalta, kuten myös moni muukin, ja halu jäädä lepäämään laakereilleen sairaslomalle oli se päälimmäinen idea. Nyt tuntuu, että asiat alkavat hiljalleen muuttua. Olen oma-aloitteisesti tehnyt jotain kotimme remontin edistämiseksi (ja huomannut, että on monia asioita, joita en hallitse, mutta no, joka päivä oppii jotain uutta). Olen kirjoittanut peliä muutaman kerran pitkälle yöhön, kun kerran ensimmäinen asiaan liittyvä tapaaminen on 17.2. Olemme menossa tänään ratsastamaan varmaan kahden kuukauden tauon jälkeen ja väitöskirjankin teko houkuttaa. Kaikki tämä on hieman hämmentävää, mutta eiköhän tämä tästä. Väitöskirjan eteneminen toisaalta on vielä enemmänkin sellaista konferenssiabstraktien kirjoittelua ja suunnitelmien tekoa, mutta jostain se pitää sekin aloittaa. Näillä näkymin syyskuun alussa on keskeinen alan konferenssi Göteborgissa, johon olen menossa ja sitten heinäkuun alussa on minulle toistaiseksi tuntematon konferenssi, jonne en välttämättä muuten menisi, mutta kun se on Pariisissa (ja sitten sanotaan, ettei paikalla ole väliä =) ja aihe kuulostaa mielenkiintoiselta. Lisäksi olen keksinyt keinon, jolla esitys edistää väitöskirjani kirjoitusta, joten nyt vain abstraktia kirjoittamaan tämän kirjoituksen jälkeen.
Meidän kaksi pientä on nyt sitten virallisesti hyväksytty kaikkien perheenjäsentemme osalta perheeseen. Molemmat isoset antavat pienten olla pieniä siitä ärsyyntymättä ja jopa hoitavat ja nuolevat pieniä ja pienoset, no, ovat omia hyperaktiivisia luonteitaan tai unessa. Kuitenkin jo heidän luonteidensa erilaisuus alkaa näkyä selvästi. Töpö on varmaan uteliain kissa, jonka olen ikinä tavannut. Hän on kaikkialla, koko ajan ja tekee kaiken, minkä pystyy. Jos hän ei roiku kylpytakin helmassa yrittäen kiivetä sitä ylös, hän on kukkaruukuissa tai pureskelee tietokoneen johtoa. Eli aikamoinen terroristi, mutta aikas söpö. Hän tosiaan yrittää päästä aina kaikkialle, kuten jääkaappiin ja eteiseen ja saliin jne. Ihmisille hänellä ei ole juurikaan aikaa ja silittää voi periaatteessa vain unessa. Kehräyksen hän on hiljalleen oppinut, joten toivoa meillä ihmisilläkiin on. Nukkumisen molemmat mieluusti hoitavat ihmisen jaloissa. Nöpö on näistä kahdesta selvästi rauhallisempi. Hän ei juurikaan pure johtoja eikä koe samalla tavalla kiinnostusta ihan kaikkeen mahdolliseen. Hän tykkää silityksestä ja kehräys on ainakin Kikin luokkaa eli sellainen keskikokoinen traktorin melu, joskin hyvin herttainen sellainen. Lisäksi hän on mustasukkainen Töpön saamista silityksistä ja saattaa tassulla muistuttaa, että hänkin on olemassa ja tuosta olisi juuri hyvä paikka silittää. Tosiaan isosten (Noki ja Piki) reaktio on ollut hyvin mukava. Voimme viimeinkin rauhoittua saatuamme kaksi sisarusparia yhdistettyä yhdeksi laumaksi. Ehkä "vahinkoja" makuuhuoneeseen ei enää tule. Mutta ainakin voi sanoa, että peittoni ei ole varmaan koskaan ollut näin puhdas. Noen äidillisten vaistojen herääminen oli meille varmaan yhtä hämmentävää kuin Noelle itselleen. Ensimmäistä kertaa tämän tapahtuessa kissa hieman murisi ja äänteli samaan aikaan nuollessaan kisua, kuin tietämättä, kumpaa tässä nyt pitäisi tehdä. Selvästi kissojen nuoruus kuitenkin tarkoitti, että nyt niistä pidetään huolta, joten nuolu ei loppunut ja nyt ne on omaksuttu hyvinkin selvästi ainakin kavereiksi.
Terveyteni... No hyvin päivästä riippuen. Peräkkäin voi olla ihana ja helvetillinen päivä. Auttaa, jos olen täysin keskittynyt ja innostunut jostakin. Silloin kipu ei pääse läpi. Toisaalta se tulee sitten kostolla jälkeenpäin. Mutta vielä täällä selvitään. Jos nyt vielä kykenen liittymään muuhun yhteiskuntaan jollain tasolla, niin mikäs siinä ollessa =)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti