Lisää uutisia kissoista

Nöpö ja Töpö tai siis Tuho ja Täystuho, ihan miten vaan. Heräsin ja ne olivat sängyssäni tai siis ryntäsivät sinne. Ja sen jälkeen ryntäilivät aivan villisti pitkin sänkyä, mukaan ei lasketa sitä kulmaa, jossa Piki yritti nukkua ja sähisi pienille, jos ne lähelle tulivat. Oikeasti olin unohtanut, mitä kissanpennut tarkoittavat. Mikään ei ole enää kissaturvallista, joskin nämä keskittyvät enemmän toisiinsa ja toisen häntä on ihan paras lelu ikinä. Mutta ne leikkivät ja leikkivät ja leikkivät, kunnes vauhti lopahti täysin yhtäkkiä ja sitten ne nukkuivatkin kasassa (kirjaimellisesti) ihan pääni vieressä. Ilmeisesti hekin tykkäävät kaljusta =). He ovat sieviä, suloisia, ja ihan mahdottomia. Ja kuten Kiki, kun on hereillä niin hän oli täysin hereillä ja muuten hän nukkui. Nämä ovat ihan samanlaisia. Ja isot tuntuvat tyytyvän siihen, että tarkkailevat korkealta. Noella alkaa olla selkeitä stressin merkkejä. EHkä kuitenkin olimme hieman liian proaktiivisia. Saas nähdä. Kuitenkaan näitä ei uskalla jättäää yksin keskenään ihan vähään aikaan.

Nöpö ja Töpö (tai Täplä)

Eilen päädyimme heräteostosmaisesti hankkimaan kaksi uutta kissanpentua. Satu olihavainnut että meidän vanhemmat kissat muuttuivat yhä enemmän ja enemmän läheisyysriippuvaisiksi ja olivat jo jääneet naukumaan surkeasti ikkunaan Sadun lähtiessä asioille.
Tavattuamme Laitilan keskustassa löysimme K-kaupan ilmoitustaulult ailmoituksen kahdesta veljeksestä (juuri 8 viikkoa täyttävistä) jotka etsivät kotia. Kävimme heitä katsomassa ja kyllähän kissanpennulle on hirmuisen vaikea sanoa ei...
Toimme kaverit kotiin ja nimesimme ne alustavasti Nöpöksi (se jolla on kokonaan pinkki nenä) ja Töpöksi (se jolla on kaksi mustaa pilkkua sen pinkissä nenässä ja valkoinen hännänpää). Töpö sai kilpailevan nimen Täplä (koska Sadun mielestä Nöpö ja Töpö ovat liian lähellä toisiaan niinkuin Piki ja Kiki olivat).
Pienet pestiin ensi töikseen kun he saapuivat taloon ja sitten alkoikin tutustuminen ympäristöön ja kavereihin. Sekä Piki että Noki olivat epäluuloisia uusista tuttavuuksistaan, mutta Piki kyllä kävi nuuskimassa molempien nenät. Noki sähisi kun pikkukissa erehtyi katsomaan häntä silmiin, mutta muuten otti melko rennosti ja ainakin yksi hellyttävä kohtaaminen Noen ja (muistaakseni) Nöpön välillä illalla nähtiin.
Nukkumaanmennessämme molemmat pikkuiset tulivat nukkumaan minun jalkoihini, mutta kumpikaan iso kissa ei jäänyt sänkyyn (kävivät kuitenkin molemmat hakemassa iltasilityksiään). Yön aikana pikkuiset siirtyivät nukkumaan meidän väliimme ja olivat aamulla kuudelta kun tein lähtöä tänne Helsinkiin jo virkeinä liikkeellä.
Kuvia ei ole vielä tähän postiin liittää, mutta eiköhän niitä pian jonnekin ilmaannu... Veljekset tykkäävät leikkiä keskenään ja siten jättänevät vanhemmille kavereille enemmän omaa rauhaa kuin Kiki aikoinaan, mutta eivätköhän vanhuksetkin taas innostu opettamaan temppujaan nuorisolle :D
Muina asioina etelään on tullut talvi. Meillä on ainakin 10 senttiä lunta ja aamuisin pakkasta. Eilen sytytimme kynttilän Kikin haudalle ja ajattelemme että Kiki olisi ainakin tykännyt uusista kavereista. Eiköhän Noki ja Pikikin näihinkin kavereihin totu.

Kaljun ilot ja surut

Olen kauan miettinyt kaljua vaihtoehtona jatkuvalle hiusten tappelulle minua vastaan. Sitten yksi päivä kipujen ärsyttäessä tarpeeksi koin tarpeelliseksi tehdä jotain ja näin hiukset sitten lähtivät. Se helpottaa tiettyjä lääketieteellisiä juttuja omalla kohdallani, mutta olen myös kokenut sen varsin miellyttäväksi. Tämä on kuitenkin hieman päiväkohtaista. Ihan sileä pää on hyvin miellyttävä. Sitten tulee se hiekkapaperi-vaihe, joka ei ole kiva. Itse asiassa se on varsin ärsyttävä. Sen jälkeen tulee kuitenkin hiusten kasvaessa hyvin miellyttävä pehmeämpi sänki, jonka silittäminen on jopa terapeuttista ja lääketieteellisesti kannatettavaa. Mutta liian pitkäksi se ei saa tulla, jotta esim. kylmägeelin laittaminen ei enää onnistu helposti, saatika TNS. Mutta en tosissani valita. Suosittelen muillekin =).

Something completely different

Noki ja Piki ovat reagoineet selvästi kaverinsa menetykseen useilla tavoilla. Alussa oli sellainen etsintävaihe erityisesti Pikillä ja nyt on ollut valtava läheisyyskaipuu. Jos vain istuu jossain, niin aika vaarmasti saa kissan syliinsä. Noki jopa nukkui kaksi ensimmäistä yötä sängyssä, mikä on hyvin harvinaista. Noessa muutos läheisyyskipeyteen on ollut erityisen huomattavaa, Piki kun on aina ollut sellainen syliin hakeytyva otus. Kuitenkin pitää varmaan soittaa eläinlääkärille Pikistä, joka kovasti yrittää muuntautua karvattomaksi kissaksi alue kerrallaan (stressiä oletettavasti). Lisäksi teimme päätöksen kumota aiempi päätös pitää kissoja osittain ulkokissoina. Kyllähän se tuo aivan uuden ulottuvuuden heidän elämäänsä, kun he pääsevät toteuttamaan hyvin primaaleja vaistojaan, mutta kuten eräs rakas ystäväni sanoi, jos päästämme heidät ulos, on vain ajan kysymys ennen kuin saisimme vastaavia huonoja uutisia. Emme halua tätä, kun tiedämme kissojen voivan elää täysin tyytyväisinä myös sisäkissoina. Niin ne ajatukset muuttuvat, kun jokin jota ei tavallaan kuitenkaan uskonut omalle kohdalle osuvan, osuukin täysillä rauta kasilla takaraivoon. Kissat vielä kampanjoivat ulospääsyn puolesta kovasti ja herättävät aamuisin, mutta eiköhän se tästä.
Me sen sijaan... no välillä haikeasti, joskus itketään, mutta selviytymisstrategianamme on ollut "something completely different" eli teemme jotain aivan muuta ja annamme ajan hieman kulua ja viedä surulta sen terävimmän kärjen. Tämä alkoi perjantaina Rikun viedessä minut työmatkalleen Helsinkiin, koska ei uskaltanut minua yksin kotiinkaan jättää. Tein sitten peliäni, jonka ensimmäinen tapaaminen on ensi lauantaina muistaakseni ja kotimatkalla vuorossa oli talosuunnitelmat. Viikonlopun aikana olemme sitten saaneet viimeinkin sen &€%E#€"#% katon tehtyä, vaikka se vielä kaipaakin hieman korjausmaalausta paikoittain. Lisäksi teimme versio 1.0 suunnitelmat yläkerrasta, navetan kahdesta kerroksesta, pihasta ja alustavan ideakartan syöksyputkista ja salaojista. Lisäksi tv:llä, mastermindillä ja shakilla oli osa viikonlopussamme. Nyt jäin sitten taas kissojen kanssa kotiin, mutta peliä tosiaan tarvitsee kirjoittaa ja on paljon muutakin touhuamista ja se iänikuinen väitöskirja. Lisäksi ihastuttavaan naapuriin on alle kilometrin kävelymatka. Yrityksestä huolimatta haikeus ja suru vain välillä puskee läpi ja se on ihan ok sekin. Yritämme kuitenkin elää Kikin periaatteen mukaan: Juuri tässä ja juuri nyt, koe, näe, haista, tunne ja elä, sillä meillä on vain tämä hetki. Lisäksi hyvä sylitys on aina paikallaan =).

Kiitos teille

Kiitos teille rakkaat ihmiset, ystävät, perhe ja naapurit jotka olette lähettäneet osanottonne Kikin poismenon johdosta. On lohdullista tietää, että muutkin ovat huomanneet pienen rakkaan ystävämme suloisuuden ja ovat välittäneet hänestä. Jälleen kerran sitä huomaa, kuinka paljon rakkaita ihmisiä sitä itse asiassa on ympärillä ja se antaa uskoa sille, että kyllä elämä tästä jatkuu, tunti ja päivä kerrallaan.

Eteenpäin?

Tänään heräsin jälleen Noen ja Pikin yhteiskampanjaan päästä ulos, joten päästin heidät siitä huolimatta, että heräsin kahdesti itkien painajaisiin samasta asiasta. Tiedostan, että näitä kissoja ei voi enää ottaa pelkästään sisäkissoiksi, koska he ovat ulkona käymisen oppineet, mutta irti päästäminen on vaikeaa. En taida enää vain laittaa kaulapantoja kissoille ja sitten jatkaa muita tehtäviä ajattelematta Kikiä tai mahdollisuutta, ettei rakas ystävä palaa. Enkä saa päästäni niitä mielikuvia, joita eilen näin; niitä vahinkoja, jota rakkaalle ystävälle oli tullut, tai sitä tunnetta, joka oli, kun hänet laski hautaan, vaikka ei se enää Kiki ollutkaan.
Omat ajatukseni eroavat Rikun ajatuksista. En tiedä, mitä tapahtui, mutta en ymmärrä ihmistä, joka ajaa kissan yli pysähtymättä, oli kuinka kiire tahansa. Kikin olisi ainakin voinut siirtää tien sivuun ennen kuin se jää toisen auton alle ja meille olisi voitu kertoa ja vaikka jopa pyytää anteeksi. Täällä kuitenkin vaikuttaa olevan enemmän vallalla ajatus, etteivät kissat merkitse juurikaan mitään. Vihaan autoja, jotka ajavat niin todella lujaa tuosta ohi ja ensimmäistä kertaa alan miettiä tänne muuton mielekkyyttä. Ja olen ihan jäässä sisältä. Joskus jokaiselle tulee se viimeinen isku, josta ei enää toivu. Tällä hetkellä tuntuu, että se juuri osui ja upposi. Saa nähdä, miten tästä noustaan...

Rikun ajatuksia Kikin kuolemasta

Olin eilen Rovaniemellä puhumassa paikalle kokoontuneille 12 kunnan ja 2 sairaanhoitopiirin edustajille, yhteensä 46 henkilölle, kansallisten sähköisten terveyspalvelujen käyttöönoton aikataulusta ja haasteista. Puheenvuoroni päättyi 13:45 jolloin kuuntelin puhelinvastaajaviestini ja sain tietää Kikin kuolemasta. Soitto Sadulle heti perään ja surutyö voi alkaa. Kotona olin vasta 23:00, päivä ja matka tuntui todella pitkältä ja Satu joutui tekemään kaiken ruumiin käsittelyyn liittyvän työn.
Minä en sure Kikin kuolemaa sinänsä, Kiki eli hyvän kissan elämän, sillä oli rakastava koti ja se sai toteuttaa itseään ja kissan saalistusvaistojaan retkillään ulkoilmaan. Tien läheisyys oli koko ajan tiedossa, samoin siihen sisältyvä riski, mutta ei sitä koskaan usko että pahin tapahtuisi. Riski kuitenkin otettiin koska mielestäni kissan elämään kuuluu ulkoilma, saalistus ja kaikkeen elämään kuuluu lopulta myös kuolema. Surutyöni liittyy siihen miten oma elämäni on köyhempi ilman Kikiä, kun ajattelen sen intensiivistä katsetta ja innostunutta luonnetta tuntuu mahdottomalta ettei Kiki enää ole täällä. Tämä on itsekästä surua.
Mutta kuten Satu jo eilen kirjoitti, Kikin kuolema oli nopea. Kiki eli täysilla, eikä joutunut kärsimään, se oli onnellinen koko meidän ilonamme viettäneensä kahden vuoden ajan ja Kikiä täytyy muistaa sen iloisen ja virkeän luonteen kautta.
Koska Kikin kuoleman ykstyiskohdat eivät ole tiedossa, ei kuolemaan liity vihaa tai suuttumusta. Toivoisin että kissan yli ajanut olisi pysähtynyt edes tarkistamaan jäikö yliajettu kärsimään vai kuoliko se heti, ja olisihan se ollut kohteliasta tarkistaa talosta jonka kohdalla kissan yli ajettiin olisiko kissa mahdollisesti talon lemmikki, mutta on mahdollista että ajajalla oli jostain syystä ylitsepääsemätön kiire. Kirjoittanemme kuitenkin Sadun kanssa tapahtumasta Laitilan sanomien yleisönosastolle, ellei autoilija pysty väistämään kissaa ei hänpystyisi väistämään mitään muutakaan tielle harhautunutta, esimerkiksi lasta.