Viime aikoina henkinen tilanteeni on ollut jonkinasteinen spiraali ja valitettavasti alaspäin.
a) Mökkihöperyys: Viimeinkin asuintilanne on valjennut minulle. Rakastan tätä tilaa ja se tuntuu kodilta. Rakastan erityisesti kaikkia täällä asuvia. MUTTA: tämä on todella pieni kaupunki. Siitä on se etu, että naapurit oikeasti auttavat toisiaan ja tieto leviää asioista, kun vain osaa kysyä muilta. Mutta se tarkoittaa sitä, että on jonkinlaisesti riippuvainen naapureista ja toistaiseksi en ole keksinyt, miten ns. maksan sen takaisin. Se tieto jo auttaisi. Ehkä työllistäminen ja iso määrä siihen liittyvää rahaa auttaa, mutta saas nähdä. Toinen keskeinen harmini liittyy myöskin pieneen paikkaan. Täällä on mahdoton saada taksia klo 7-10 ja 12-15 koulukyytien johdosta. Valitettavasti suurin osa fysioterapioistani, lääkäreistäni yms. tulee tuolle ajalle. Näin minulla on kolme vaihtoehtoa: a) en mene ollenkaan; b) varaan taksin useita päiviä eteenpäin enkä välitä taksien keskinäisestä kilpailusta tai c) menen esim. tuntia etukäteen paikanpäälle ja sitten vaan odotellaan ja niin... takaisinpäin saattaa kestää jopa 40min taksin tuloon, mikä tuntuu hieman kohtuuttomalta ottaen huomioon, että matkaan menee korkeintaan 15min. Kunnes joko saamme rahaa autoon, skootteriin, johonkin muuhun koneeseen tai olen siinä kunnossa, että kykenen pyöräilemään 7km suuntaansa, olen ns. kusessa. Ok, autot jne. ovat kalliita, mutta kuitenkaan en raaski käyttää taksia vain siihen, että pääsen pois talosta. Tästä se mökkihöperyys. Lähden kodista oikeastaan vain terveyteni hoitoon liittyviin asioihin ja se ei taida riittää. Onneksi on ihania ystäviä ja tähän palaan myöhemmin.
b) Olen aikalailla jälleen jumissa väitöskirjani kanssa. Katsoessani Indiana Jamesia, jossa oli muuten myös väitöskirjan ohjaajanikin, tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että se voisi joskus jopa valmistua. Se ajatus on hävinnyt aikalailla kokonaan. Tästä voi kiittää Bourdieuta, jonka teoriaan kompastun joka kerta, kun törmään sen ihmisen teksteihin. Onpa hienoa, että se on väitöskirjani teoria. Joskus sitä vihaa aikaisemmin tekemiään päätöksiä. Tämä harmittaa. Lisäksi olen satunnaisesti tai usein siinä kunnossa, että en kykene väitöskirjaa (tai mitään muutakaan tekemään).
c) Olen jumissa myös pelini kanssa. Nyt ei enää riitä pelkkien yksittäisten tapausten käsittely, vaan hiljalleen haluaisin tuoda siihen tarinan kaaria, joten nyt pitää hallita isompia kokonaisuuksia. Energiaa nyt ei vain ole niiden kirjoittamiseen, joten sori pelaajat, nyt menee hetki.
d) Aikataulut remontissa ja puutarhan hoidossa heittävät täyttä häränpyllyä. Valitettavasti en osaa suhtautua tähän mitenkään erittäin hyvin. Loppuviikolla tapahtuva asia tapahtuu keskellä viikkoa häiriten jälleen väitöskirjan tekoa. Ensi syksyllä tapahtuva asia tapahtuukin ensi viikolla. Nämä tietysti johtaa myös rahojen käytön muutoksiin. Nyt tuntuukin siltä, että raha häviää joka rakoon. Lisäksi käsitykseni rahasta on ihan olematon. Riku rauhoittelee tässä. Ei ole aikataulua ja budjettia, mutta alan huolehtia siitä, ettemme saa yläkertaa edes eristettyä kesällä rahan mennessä kaikkeen mahdolliseen muuhun. Kyllä Riku, ei tässä ole oikeasti mitään hätää, uskon kyllä. Nyt kun vain oikeasti uskoisi.
Eli yhteenvetona: olen täällä aikalailla avuton ja riippuvainen muista tavalla, jota en ollut Turussa. Olen jumissa väitöskirjan ja pelini kanssa. Remontti ja puutarha ahdistaa tavattomasti. Joskus ei tosiaankaan tee mieli nousta sängystä, vaan pikemminkin tekee mieli käpertyä sen peiton kanssa sängyn alle.
Onneksi elämä ei ole pelkkää tätä. Jälleen olen huomannut, miten ihania ystäviä minulla ja meillä onkaan.
Perjantaina kävimme katsomassa Indiana Jonesin (joka on ihan hyvä, jos on valmis jättämään aivonsa naulaan sisään mennessä ja vain nauttii perinteisestä Indiana Jonesista. Minuun upposi yhtä yksityiskohtaa lukuunottamatta täysin ongelmitta. Onhan se Indiana Jones eikä sitä kannata unohtaa.) Siellä törmäsimme Mikkoon ja Suviin, jotka olivat tulleet katsomaan samaa elokuvaa. Vaikka näimme heitä vain hetken, oli sekin oikein mukavaa.
Sunnuntaina Hane tuli tänne etsimään metallia ja ilmeisesti löysi pelkkää romua, joskin taisi paikallistaa rautakautisen haudan, joten pitää soittaa untamalan arkeologit paikalle =). Olisi veikeää saada tontille suojellun muinaismuiston. Sitten sen ympärille vain aitaa rakentamaan. Hän oli loistavaa seuraa grillauksen tuotteita nautittaessa.
Maanantaina menimme Hanen ja Katriinan kanssa syömään hermanniin. Ruoka oli loistavaa ja seura sitäkin parempaa. Oli valtavan hauskaa ja tekee mieli toistaa kokemus mahdollisimman pian.
Naapurin Virve on todella upea tyyppi, mikä on hyvä, koska tapaan häntä usein. Hänellä on suloisia, joskin osittain ilkikurisia hevosia, jotka nyt viettävät mukavia päiviä meidän laitumella navetan takana. Hän on auttanut minua kärräämään pollen parasta, jota tarvitsemme puutarhaan. Lisäksi kiitollisena totean, että hän on lupautunut ruokkimaan kissojamme mennessämme Pariisiin. En tulisi varmaan toimeen ilman häntä. Hän on kontaktini täällä olevaan maailmaan. Hän taitaa tuntea kaikki tai ainakin tuntee ne, jotka tuntevat ne oikeat ihmiset. Hänen miehensä Sauli on myös valtavan mukava ja avulias. Hän tulee ensi viikolla kaapimaan viidakkomme pois ja toi meille lisää multaa jo tuodun loppuessa kesken (joo, kuusi kuutiota tiukkaan pakattua hiekkaa on ihan eri asia kuin kuusi kuutiota ilmavaa multaa. Tulipa sekin opittua).
Nyt viikonloppuna Taina ja Matti tulevat pelastamaan meitä minun mielestäni tulevalta aikataulutuholta. Ja tätä sanoessani pitää myös todeta, että vielä tärkeämpänä on se, että näemme heitä jälleen. Oikeastaan odotan jo viikonloppua kaaoksesta huolimatta.
Myös isäni on tulossa todennäköisesti huomenna auttamaan ja suuri kiitos siitä hänelle!
Sirkku kuunteli rauhallisesti totaalista purkautumista puhelimitse eilen.
Viimeisenä, mutta ei ollenkaan väheisenä (itse asiassa hyvin tärkeänä) ihanana ystävänä on Heta, joka kutsui meidät katsomaan valtavan suloista hevostaan. Nautin siitä käsittämättömän paljon! Kiitos Heta kovasti =)
Remontista: Olemme samaan aikaan tekemässä saunaa, saunan terassia, puutarhaa, purkamassa yläkertaa ja hävittämässä suurta määrää romua kodistamme. Hieman on kiireen tuntua. Tekisi mieleni paneutua yksityiskohtiin, jotta pääsisi eroon suurista linjoista ja näin osasta stressiä.
Terveydestä: Hyvin vaihteleva. on hyviä päiviä ja tosi huonoja päiviä ja kaikkea siltä väliltä. olen kuitenkin päässyt jo siihen melko positiiviseen tilanteeseen, että en aina tunne olevani kipeä, vaikka olenkin. Sitten, kun alan miettiä, miksi en saa mitään aikaan, huomaan olevani itse asiassa aika kipeä. Se sitten lohduttaa sitä tunnetta, etten saa mitään aikaan.
Kissoista: Heillä oli eilen upea seikkailu, joka aiheutti minulle melkein sydänkohtauksen. Kuten varmaan tiedätte, kissat ovat olleet sisäkissoja siitä saakka, kun Kiki jäi auton alle. Olemme kaivaneet isoa kuoppaa terassimme eteen ja täyttäneet sitä hiljalleen, mutta emme selvästikään tarpeeksi nopeasti. Kissamme, oletettavasti Noki, osoittivat sisäistä ketun luonnettaan kaivaen kuopan terassin alta vapauteen. Sain puhelun Virveltä, joka oli ajanut ohi, että kissamme telmivät multakasassa ja tarjosi apua niiden kiinni otossa. Sanoin palaavani asiaan ja juoksin ulos. Töpö tuli sisään ihan hyvin, oltuaan kuitenkin ilmeisesti jo aika kauan ulkona. Noki sen sijaan näytti nauttivan ihan uskomattomasti päästessään jälleen nauttimaan hiekkakylvystä. Onneksi hänkin antoi melkein hyvin ottamaan itsensä kiinni. Viedessäni häntä sisään, Töpö yritti jälleen karata vapauteen. onneksi Nöpö palasi luukun kautta sisään ja Piki nukkuikin sisällä. Ovat ne sieviä ja kerrassaan sydänkohtauksia aiheuttavia. Silti en vaihtaisi mihinkään.
Viimeisenä: Riku on usein todennut, että tarvitsen ison annoksen itsetuntoa ja -arvostusta. Tajusin viimein, mistä on kyse. Sairastuessani ja päätyessäni oikeastaan lähes täydelliseen toimintakyvyttömyyteen, omanarvontuntoni hävisi kokonaan. Olen hiljalleen saaanut sitä jälleen takaisin, mutta jokainen epäonnistuminen ja avuttomuuden tilanne murentaa sitä vähääkin, minkä olen saanut vaivalla kasattua. Ei ole aina helppoa, mutta kenen elämä olisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti