Eilen oli ensimmäinen UPJ-keskustelu lähiesimieheni kanssa. Ensin säästyin siitä, koska olin apurahalla. sitten säästyin siltä, koska työsuhteeni oli niin lyhyt. Kolmannen kerran säästyin siltä, koska olin sairaslomalla, mutta nyt se sitten tapahtui palatessani töihin.
Se oli paljon kivuttomampaa kuin luulin. Työni vaikeustaso on korkeampi kuin luulin (korkeampi peruspalkka) ja teen sitä paremmin kuin ajattelen. Oikeastaan keskustelu meni niin, että vaikeustason kohdalla pomo ehdotti ja koska se oli korkeampi kuin oma luuloni, olin samaa mieltä. Henki-osan kohdalla puolestaan kuulin, että tutkijakoulutettavat ovat skaalalla 3-5 ja ensin olin vaatimaton ja ehdotin 4:ää, mikä kävi, mutta sitten muutin mieltäni muistaessani kontaktointityöni ulkomaisten professorien ja laitoksen välillä sekä julkaisuni ja pyysin tasoa 5, joka kävi myös. Eli aikalailla pomo oli kumileimasin. hän tuntee minut vain graduni perusteella, joka oli hänen mukaansa hyvin korkeatasoinen. Se tuntui hyvältä kuulla.
Sitten keskustelimme väitöskirjan tekemisestä, aikatauluistani, työolosuhteistani. En valittanut mistään, koska ei siitä olisi apua. Sain selville, että työtuolin ja rahin suhteen voin vain viedä laskun toimistoon eikä asia ole sen monimutkaisempi. Olimme yhtä mieltä monesta väitöskirjatyön tekemiseen liittyvästä asiasta (ei liikaa konferensseja koska vievät tuhottomasti aikaa hyvin tehtynä, kotimainen julkaisu myös tärkeä ja monografia on hyvä siinä. Sitten voi siitä lohkoa julkaisuja ulkomaisiin lehtiin jne.) Koko homma kesti noin puolisen tuntia.
Toiseksi nyt on sitten käynyt niin, että yliopisto alkuvastustuksesta huolimatta on hyväksynyt osa-aikaisen sairaslomani/työntekoni. Minun pomolla ei koskaan ollut mitään sitä vastaan, mutta yliopistosta korkeammilta tasoilta tosiaan kerrottiin hakemuksen yhteydessä, että yliopisto ei hyväksy tämänlaista hakemusta, koska se on byrokraattisesti hankalaa. Eikö ole hieno työnantaja? Kelalle homma sopii ja sen on todettu lyhentävän sairaslomia, mutta yliopisto ei suostu, koska se on hankalaa byrokraateille. He joutuvat tekemään töitä. Onhan se ikävää tietenkin, tehdä nyt töitä palkkansa eteen. Tulen huomauttamaan asiasta Mediviressä, että yrittäisivät saada yliopiston muuttamaan asennetta. Minun kohdallani korkeakoulusihteerimme taisteli minun puolestani tuoden esiin, että asia on jo sovittu (ja Rinne oli jo allekirjoittanutkin hakemukseni). Lopputulos on hyvä, sillä olen aika varma, että jos pitäisi täysipäiväisesti töitä tehdä, olisin ihan kohta taas kokopäiväisellä sairaslomalla. Nyt pärjäilen juuri ja juuri. Eiköhän tämä tästä parane. Kolme kuukautta aikaa kerätä riittävä terveydentila kokopäiväiseen työntekoon. Tosin silloin aion ottaa esille etätyön (ainakin osittain, ehkä kokonaan).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti